Ursula

Valioliiga

ManUn sensaatiohyökkääjälle uusi sopimus – palkka yli 16-kertaistuu

Julkaistu:

valioliiga
Marcus Rashford teki uuden sopimuksen.
Manchester United on tehnyt hyökkääjänsä Marcus Rashfordin, 18, kanssa nelivuotisen jatkosopimuksen.

Rashfordin uusi sopimus takaa hänelle Daily Mailin mukaan 25 000 punnan (noin 33 000 euron) viikkotulot. Aiemmin Rashford tienasi noin 1 500 puntaa viikossa, joten hänen palkkansa on yli 16-kertaistettu uudessa sopimuksessa.

– Olen aina ollut Manchester Unitedin fani, joten seuran ykkösjoukkueessa pelaaminen on ollut minulle unelman käymistä toteen. Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden todistaa kykyni, Rashford sanoi.

– Maailman isoimmassa jalkapalloseurassa pelaaminen merkitsee valtavasti minulle ja perheelleni.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rashfordin debyyttikausi oli jymymenestys. Hän teki helmikuussa uransa ensimmäisessä aikuisten ottelussa kaksi maalia päästyään kentälle Euroopan liigan ottelussa Midtjyllandia vastaan. Rashford teki heti ensiesiintymisessään kaksi maalia.

Kolme päivää myöhemmin Rashford pelasi ensimmäistä kertaa Valioliigassa ja laukoi kaksi maalia Arsenalin verkkoon.

Viime viikon perjantaina Rashford teki ensimmäisessä maaottelussaan Englannissa maalin jo ottelun 3. peliminuutilla, 135 sekunnin pelin jälkeen. Englanti voitti Australian 2–1.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    5. 5

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    6. 6

      Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

    7. 7

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    10. 10

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    5. 5

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    6. Näytä lisää