Tuomas Mannisen kolumni: Kerrankin muuta kuin Neljä Ruusua nöyryyttämässä juppihippipunkkareita - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Tuomas Mannisen kolumni: Kerrankin muuta kuin Neljä Ruusua nöyryyttämässä juppihippipunkkareita

Tuomas Manninen kirjoittaa tällä viikolla Leicester Citystä.

23.4.2016 9:07

Vardy 1–0. Go Foxes!

Tällaisia ytimekkäitä tokaisuja olen lukenut erään Facebook-kaverini, ansioituneen historiantutkijan, seinältä. Sen lähemmäksi suoran lähetyksen jännitystä en ole päässyt. Sääli, sillä Valioliiga-kaudella 2016–17 jopa kaltaiseni puristi toivoisi huuhtoutuvansa maksukanavaan ja tarinaan.

Tuhkimotarinaan. Kerrankin. Aiemmat Valioliigan tarinat olivat tyyppiä Me kolme ja oligarkkien suojatit tai Neljä Ruusua nöyryyttää juppihippipunkkareita tai Viisikko jättää muille muruset.

***

Kun kausi alkoi, Urheilusanomien kausiopas sijoitti Leicesterin putoajan paikalle otsikolla Häntä koipien välissä. Taakse jäi listalla vain Watford.

Jaksotan Leicesterin kauden seuraavasti:

Syksyllä media puhui Jamie Vardyn maaleista ja elämäntarinasta. Sitten rinnalle ja ohikin nostettiin algerialainen syöttötaituri Riyad Mahrez.

 Sen näköinen näyttää ikämiehenä sutenööriltä.

Vuodenvaihteen jälkeen valokeila valui pykälän alaspäin keskikentän luutaan N’Golo Kanteen, ja nyt kevään koitettua on opittu, että ”Kettujen” keskuspuolustus on rakennettu kahdesta suurtalouskeittiön jääkaappipakastimesta, joiden nimet ovat Robert Huth ja Wes Morgan.

Viisikon lisäksi mieleen on jäänyt maalivahti Kasper Schmeichelin nimi sattuneesta dynastisesta syystä ja keskikenttäpelaaja Danny Drinkwaterin nimi sattuneesta hassusta syystä.

Edellisiltä kausilta muistan hyökkääjä Leonardo Ulloan. Jos minulta kysyttäisiin, käyttääkö Leicester laitapuolustajia tai laitalinkkejä, vastaus olisi jyrkkä ei. Joukkueeni on siis rakennettu medianäkyvyyden kautta, ei televisiokuvan.

***

Palataan 70-luvulle, jolloin brittifutis kiinnosti suomalaisia kovasti, mutta tarjonta oli vähäistä. Vasta kun Veikkaus-Lotto alkoi julkaista pelikierrosten kokoonpanoja, täällä päästiin vähän kokonaisvaltaisemmin jyvälle, keitä siellä pelaa.

Nimilistat olivat ”kuva” joukkueista.

Esimerkiksi Arsenal oli lyhyen napakoiden nimien joukkue ja Leicester pitkien (W)-nimien: Wallington, Whitworth, Woollett, Birchenall, Stringfellow, Worthington.

Tunnetuin oli vasenjalkainen sentteritaituri Frank Worthington, joka kävi Englannin maajoukkueessa ja näytti viiksissään ja pulisongeissaan muoti-ikonilta tai filmitähdeltä ja faktahan on, että sen näköinen näyttää ikämiehenä sutenööriltä eikä Worthington tee poikkeusta. Kannattaa muuten käydä YouTubessa katsomassa Frank Worthington Super Goal! Ipswich-parka.

Yle näytti 70-luvulla 20. marraskuuta (keksikää vuosi) Filbert Streetillä (niin paljon hienompi nimi kuin King Power -stadion) pelatun liigapelin Leicester–Manchester United, jossa kotijoukkueen kokoonpano oli Wallington; Whitworth, Sims, Woollett, Rofe; Kember (Earle), Weller, Sammels, Alderson; Worthington, Garland. Kannatin nuoruuden innolla Manua, joka töin tuskin raapi tasurin Gerry Dalyn rankkarilla.

Leicesterin pelaajista moni oli siirtynyt jostain lontoolaisjoukkueesta, aivan kuten vuosituhannen vaihteen kettuturkkitähti Muzzy Izzet.

...ja vielä

Viime viikon Bastia-kolumni herätti lukijoissa muistoja. SC Bastia ja Suomen cupin vuonna 1980 voittanut KTP kohtasivat syksyllä 1981 Cup-voittajien cupissa, jolloin Kotkassa nähtiin mm. Roger Milla, tuleva ikoni. Kotkalaiset pelasivat kotona 0–0, Korsikalla 0–5.

Lue lisää Tuomas Mannisen urheilukolumneja tämän linkin takaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?