Visa

Valioliiga

Vähintään 10 000 kannattajaa jäi kotiin – Arsenal voitti West Bromwichin

Julkaistu:

valioliiga
Alexis Sánchez osui kaksi kertaa, kun Arsenal juhli aavemaisella Emiratesilla täyttä pistepottia luvuin 2–0.
Emirates ammotti poikkeuksellisen tyhjänä, kun ilman suurempaa panosta pelaava, sarjapaikkansa varmistanut West Bromwich vieraili Pohjois-Lontoossa. Tykkimiesten kannattajat jäivät sankoin joukoin kotiin, sillä edellisen kerran mestaruutta keväällä 2004 juhlinut Arsenal jää tällä kaudella ilman pokaaleja.

Arsenal aloitti aavemaisesta tunnelmasta huolimatta terävästi. Alexis Sánchez sijoitti isännät johtoon viidennellä minuutilla.

Punavalkoisten penkin päässä lokakuusta 1996 viihtynyt Arséne Wenger, 66, valmentaa jatkuvasti yltyvän paineen alla. Seuran kannattajat näkevät, että hurjilla voimavaroilla jylläävä Arsenal alisuorittaa ranskalaisen alaisuudessa.

Paikallisvastustaja Tottenham Hotspur jyllää samaan aikaan nuorella pelaajaporukallaan toisena, viisi pistettä karussa Tykkimiehiltä. Arsenal jäi valkopaitojen taakse sarjataulukossa edellisen kerran keväällä 1995.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sanchez osui toisen kerran 38. minuutilla. Chileläinen laukoi vapaapotkun rangaistusalueen kaarelta tarkasti takakulmaan.

Voiton myötä sarjan kolmannelle sijalle noussut Arsenal ilmoitti, että pääsylippuja myytiin tutut, noin 60 000 kappaletta. Todellinen yleisömäärä jäi korkeintaan 50 000 silmäparin paikkeille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Leijonien olympiajoukkue julkaistaan

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    5. 5

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      85-vuotias nainen ryöstettiin röyhkeästi Helsingissä: Mies tunkeutui teräaseella uhaten asuntoon – epäilty jäi kiinni Oulussa

    8. 8

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    9. 9

      Haluatko eroon jenkkakahvoista? Yksinkertainen liike päihittää monta muuta

    10. 10

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Leijonien olympiajoukkue julkaistaan

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    5. 5

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    6. Näytä lisää