Ursula

Valioliiga

Aston Villa tarjoaa esimerkin – näillä opeilla jalkapalloseura romahtaa

Julkaistu:

VALIOLIIGA
Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa, reippaan miljoonan asukkaan Birminghamissa ei pelata ensi kaudella Valioliigaa. Ilta-Sanomien Lontoon-jalkapallokirjeenvaihtaja Eero Laurila kertoo, miksi Aston Villa putoaa Championshipiiin.
1. Vieraannuta kannattajat

Birminghamilaisten yhdysvaltalaisomistaja Randy Lerner vierailee harvoin Villa Parkilla. Lerner, 54, kauppasi seuraansa pitkään, mutta ei löytänyt sopivaa ostajaa. Kannattajat kokevat, ettei yhdysvaltalaispohatta kuuntele heitä. Jatkuvat mielenilmaukset kaikuvat kuuroille korville, sillä Lerner katsoo – jos katsoo – ottelut usein televisiosta.

Tunteista ja kokemuksista elävä jalkapalloseura ei ole kuin tavaratalo, jossa käydään piipahtamassa silloin tällöin ostoksille. Aito välittäminen korostuu Englannissa, jossa seurat pysyivät pitkään paikallisessa omistuksessa. Kannattajat ja omistajat ratkoivat joskus taannoin haasteita pubeissa oluttuopin äärellä. Tämä perinne elää edelleen vahvana sumujen saarilla.

2. Unohda pitkäjänteisyys

Villa Parkilla vuodet 2012–15 valmentanut Paul Lambert muovasi birminghamilaisten otteita kierroksesta toiseen vastustajan mukaan. Villa keskittyi seuraavan ottelun voittamiseen, mutta unohti rakentaa tulevaisuutta. Lambert sai potkut helmikuussa 2015. Kokonaisuus hajosi käsiin, kun verkkoja heilutellut kohdehyökkääjä Christian Benteke ja rangaistusalueelta toisella uurastanut keskikenttäpelaaja Fabian Delph kaupattiin kesällä. Omista riveistä ei löytynyt kaksikolle päteviä korvaajia.

3. Hanki väärät pelaajat ja väärä manageri

Birminghamilaisten sarjapaikan viime keväänä pelastanut Tim Sherwood sai potkut lokakuussa 2015. Ranskalainen herrasmies Rémi Garde, 49, korvasi englantilaisen viininpunaisten penkin päässä. Garde valmentaa kuin oppi-isänsä Arséne Wenger konsanaan. Asiallisesti, jääräpäisesti ja jokaista päätöstään huolella harkiten. Birminghamilaisten äijämäinen, vailla selvää linjaa koottu pelaajapakka ja rauhallinen ranskalainen soveltuivat heikosti yhteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuore puheenjohtaja Steve Hollis ravistelee toden teolla rakenteita Villa Parkilla. Toimitusjohtaja Tom Fox ja urheilutoimenjohtaja Hendrik Almstadt jättivät seuran viime viikolla ”hyvässä yhteisymmärryksessä”. Nähtäväksi jää, mihin muutokset johtavat.

Näistä puhuttiin myös:

Mitrović osui – kannattaja halasi

Newcastle ja Sunderland tasasivat pisteet Koillis-Englannin paikaliskamppailussa luvuin 1–1. Harakoiden hyökkääjä Aleksandar Mitrović tasoitti 83. minuutilla. Seuran hullaantunut kannattaja juoksi kentälle, liukastui ja halasi serbialaista. Mitrovic ei hämmentynyt, vaan rutisti ”Geordieta” ennen kun järjestysmiehet saapuivat väliin.

Valmentaako Guardiola Euroopan liigassa?

Manchester United voitti kaupungin derbyn Etihadilla maalein 1–0. Pahasti romahtanut City uhkaa pudota neljän joukosta. Taivaansinisten vire heikkeni pahemman kerran sen jälkeen kun selvisi, että Pep Guardiola saapuu seuran edustusjoukkueen penkin päähän ensi kaudeksi. Guardiola valmentaa tätä vauhtia ensi kaudella Euroopan liigassa, jos Manuel Pellegrini ei saa valmentajavaihdosta helmikuun ensimmäisenä päivänä tiedottaneiden Taivaansinisten rivejä pikaisesti järjestykseen.

Leicester nähdään Mestarien liigassa

Odotuksia kierros toisensa jälkeen hillinnyt manageri Claudio Ranieri myönsi, että Leicester pelaa ensi kaudella suurella todennäköisyydellä Mestarien liigassa. Crystal Palace jäi lauantaina Selhurst Parkilla Kettujen jalkoihin luvuin 1–0. Leicester johtaa sarjaa viidellä pisteellä, kun sarjaa pelataan vielä seitsemän kierrosta.

Kierroksen tulokset:

Sunnuntai

Newcastle 1 (Mitrovic 83) – Sunderland (Defoe 44)

Southampton 3 (Mané 64, 86, Pelle 83) – Liverpool 2 (Coutinho 17, Sturridge 22)

Manchester City 0 – Manchester United 1 (Rashford 16)

Tottenham 3 (Kane 1, 16, Eriksen 52) – AFC Bournemouth 0

Lauantai

Everton 0 – Arsenal 2 (Welbeck 7, Iwobi 42)

Chelsea 2 (Fàbregas 45+3, 89 rp.) – West Ham United (Lanzini 17, Carroll 61)

Crystal Palace 0 – Leicester City 1 (Mahrez 34)

Watford 1 (Deeney 86) – Stoke City 2 (Walters 18, Joselu 51)

West Bromwich Albion 0 – Norwich City 1 (Brady 50)

Swansea 1 (Fernandez) – Aston Villa 0

Suomalaiset Englannissa:

Championship:

Birmingham City–Fulham 1–1 (F: Keskikenttäpelaaja Sakari Mattila ei kuulunut länsilontoolaisten kokoonpanoon.)

MK Dons–Brighton 1–2 (B: Maalivahti Niki Mäenpää istui Lokkien vaihtopenkillä.)

Ykkösliiga:

Wigan–Bradford 1–0 (W: Maalivahti Jussi Jääskeläinen piti nolla Laticksin tolppien välissä.)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. 6

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    9. 9

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

    6. Näytä lisää