Ismo

Valioliiga

Manchester City kuritti Southamptonia Valioliigassa

Julkaistu:

Valioliiga
Manchester City voitti Southamptonin jalkapallon Englannin Valioliigassa maalein 3–1.
Kotijoukkue karkasi nopeasti kahden osuman johtoon. Kevin De Bruyne teki maalin edestä 1–0-lukemat yhdeksännellä minuutilla, ja Fabian Delph laukoi Cityn kahden maalin johtoon 20. peliminuutilla.

Delphin osuma syntyi hivenen onnekkaasti, sillä hänen laukauksensa muutti Southamptonin pelaajasta suuntaa. Shane Long pukkasi vieraat maalin päähän toisen puoliajan alussa.

Southampton metsästi tasoitusta, mutta Longin maalia enempää osumia se ei saanut aikaan. City sen sijaan sai, kun täysin vapaaksi unohtunut Aleksandar Kolarov laukoi vasurillaan loppunumerot 69. minuutilla.

City nousi ainakin hetkeksi Valioliigan kärkeen, sillä se on kerännyt 14 ottelusta yhteensä 29 pistettä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Leicester on jäänyt Citystä vain yhden ja Manchester United kaksi pistettä. Leicester ja ManU kohtaavat myöhemmin lauantaina, joten Cityn kärkipaikka saattaa kestää vain muutaman tunnin.

Ottelun surkeasti aloittanut Southampton piti vastustajaansa enemmän palloa ja pääsi kamppailun vanhetessa peliin vahvasti mukaan. Southamptonin Virgil van Dijk laukoi avausjaksolla pallon ylärimaan, ja runsaan tunnin kohdalla vieraiden Dusan Tadicilla oli loistopaikka.

Voitto oli Citylle henkisesti tärkeä, sillä se hävisi edellisen pelinsä Valioliigassa Liverpoolille peräti 1–4. Mestarien liigassa City hävisi keskiviikkona Juventukselle.

Bournemouthin ja Evertonin ottelussa nähtiin dramaattinen loppu. Adam Smith ja Junior Stanislas nostivat maaleillaan Bournemouthin viimeisen kymmenen minuutin aikana kahden maalin takaa tasoihin.

Vierasjoukkueen Ross Barkley vei Evertonin lisäajalla johtoon, mutta Stanislas tasoitti kahdeksannella lisäaikaminuutilla loppunumeroiksi 3–3. Sarjajumbo Aston Villa hävisi kotonaan Watfordille 2–3, Crystal Palace murskasi Newcastlen peräti 5–1 ja Sunderland kaatoi Stoken 2–0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. 6

      Poliisi tutkii: Rippikouluikäiset käyttäneet voimakkaita huumeita Iisalmessa – osa vanhemmista tiesi

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Verkot taas tötterölle – Patrik Laine maalasi ylivoimalla

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. Näytä lisää