Saana, Saini

Valioliiga

Mourinhon hankintalistan outolintu: 44-vuotias pelaaja!

Julkaistu:

valioliiga
Chelsea etsii kuumeisesti korvaajaa Petr Cechille.
Tshekkimaalivahti Petr Cech on edustanut Chelseaa jo yli vuosikymmenen, mutta maalivahdin aika seurassa päättynee kesällä. Sinipaidat antoivat vihdoin monella lainakeikalla olleelle Thibault Courtoisille mahdollisuuden veräjällä, ja nuori belgialainen onnistui mainiosti.

Cech sai torjua Chelsean maalilla liigacupin finaalissa sunnuntaina, ja hän pokkasikin ottelussa 12:nnen pokaalinsa Chelsean ykkösenä. Nyt Jose Mourinhon tehtävänä on kuitenkin kartoittaa korvaajaa, sillä Cech halunnee ensi kaudella ykköstorjujan rooliin. Ikääkin on vasta 32 vuotta.

Telegraphin mukaan Arsenal, Liverpool, Roma, PSG sekä Monaco seuraavat kaikki tarkasti Cechin tilannetta. Entä ketä Mourinho tarkkailee korvaajaksi?

Lehden mukaan yksi kandidaateista on Tottenhamin konkarivahti Brad Friedel, jolla olisi ikää mittarissa kesällä jo kunnioitettavat 44 vuotta. Friedel on pelannut pitkään Valioliigassa ja oli vuosien ajan sarjan parhaita maalivahteja. Hän edusti myös USA:ta MM-kisoissa 1998 ja 2002. Hän lopetti maajoukkueessa jo 2005 pelattuaan 82 maaottelua.

Muita ehdokkaita uudeksi kakkoseksi ovat mm. Englannin maajoukkueessakin torjuneet Robert Green sekä John Ruddy. Kokenut Friedel on sikäli looginen vaihtoehto, että 22-vuotias Courtois lienee automaattinen ykkönen ainakin vuosikymmenen ajan terveenä pysyessään. Konkarille todennäköisesti riittäisi kakkosen tontti, kun taas nuoremmat vahdit haluaisivat varmasti edes mahdollisuuden taistella ykkösen paikasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    6. 6

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    7. 7

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    8. 8

      Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

    9. 9

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    10. 10

      Nanna Karalahti avautui tabu-aiheesta radiossa – ei halua lopettaa poikansa imettämistä: Juontaja äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    6. Näytä lisää