Sarjaraportti: Aston Villa teki oikean ratkaisun – ”Karut tilastot eivät valehtele” - Valioliiga - Ilta-Sanomat

”Karut tilastot eivät valehtele”

Paul Lambert sai jättää pestinsä, sillä seuraa kaupitteleva omistaja Randy Lerner haluaa pitää Valioliigan sarjapaikan hinnalla millä hyvänsä.

Tilaajille

Nämä Aston Villan kannattajat tuskin jäävät kaipaamaan Paul Lambertia.­

12.2.2015 14:58

Tilastot ovat herättäneet viime päivinä keskustelua Englannissa. Kohua on riittänyt erityisesti siitä, kun Sam Allardyce näki, että Louis van Gaal ja Manchester United perustavat pelaamisensa pitkiin palloihin. Hammers-manageri unohti tosin mainita sunnuntaisen kohtaamisen pallonhallinnan, jonka Punaiset paholaiset vei nimiinsä 59-prosenttisesti.

Valioliigan todellinen tilastokummajainen löytyy Birminghamista. Putoamisviivan heikommalla puolella majaileva Aston Villa on tehnyt viimeisen 13 tunnin aikana pääsarjassa tasan yhden maalin. Joukkue on osunut kauden 25 ottelussa yhteensä 12 kertaa. Yhtä heikkoa saldoa saa etsiä muista Euroopan kärkisarjoista.

Villa-manageri Paul Lambert sai jättää kaksi ja puoli vuotta kestäneen pestinsä keskiviikkona. Paniikkipotkut perustuvat siihen, että seuran omistaja Randy Lerner haluaa pitää kiinni arvokkaasta sarjapaikasta hinnalla millä hyvänsä. Yhdysvaltalainen on yrittänyt myydä seuraa jo pitkään. Jos Villa tippuu keväällä, romahtaa seuran arvo pahasti.

Paul Lambertin aika Aston Villan valmentajana tuli täyteen.­

Lerner teki kaikesta huolimatta oikean ratkaisun, sillä karut tilastot eivät valehtele. Villa on laukonut tällä valioliigakaudella maalia kohti keskimäärin vain 2,7 kertaa per ottelu.

Lambert luotti vielä alkukaudella tuttuun pelitapaansa. Villa oli suoraviivainen vastaiskujoukkue, joka yritti iskeä pallonriistojen jälkeen vastustajan puolustuslinjan selustaan. Lambert muutti suhtautumistaan kannattajien paineen alla. Villa yritti pitää palloa, mutta pelaaminen muuttui suorastaan karmivan hitaaksi: pelaajat eivät sopeutuneet uuteen pelitapaan näin pikaisella aikataululla.

Skotlantilainen julkaisi torstaina tiedotteen, jonka mukaan hänen tehtävänsä oli Villa Parkilla hyvin haastava. Hän vetosi muun muassa leikattuihin pelaajakuluihin. Christian Benteke, Fabian Delph, Tom Cleverley ja Ron Vlaar ovat joka tapauksessa pelaajia, joiden varaan voi rakentaa menestyvän jalkapallojoukkueen. Lambert ei vain yksinkertaisesti saanut ryhmäänsä pelaamaan riittävän hyvin.

Birminghamilaisten vaikeudet ovat myös osoitus siitä, miten tasainen sarjan keskikasti on hurjan televisiorahan myötä. Koska seuroilla on varaa ostaa laatupelaajia, ratkaisee valmennuksen laatu. Samalla nousee esiin kysymys siitä, voiko nykypäivän Valioliigassa pelata puhtaasti vastaiskuihin perustuvalla peliajatuksella. Esimerkiksi hyvin pärjänneet Swansea, Stoke ja West Ham ovat tasapainoilleet koko kauden ajan useamman syöttörytmin välillä. 

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?