Miten etelärannikon ihme syntyi Valioliigassa? - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Hitaasti kiiruhtaen

Urheilusanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Eero Laurila pohtii sitä, miten Ronald Koeman on saanut nostetuksi tyhjiin putsatun Southamptonin Valioliigan kärkikahinoihin.

23.11.2014 10:00

Ronald Koeman istuu heinäkuun viimeisenä päivänä rauhallisena Amex-stadionin uumenissa.

- Puhun mielelläni jalkapallosta. Huhuja en kommentoi, hollantilainen sanoo.

Southampton on voittanut juuri Sami Hyypiän johtaman Brighton & Hove Albionin vakuuttavan esityksen jälkeen luvuin 3–0. Harjoitusottelu on herättänyt erityistä mielenkiintoa, sillä vierasjoukkueen kokoonpano on mullistunut kesän aikana täysin, kun Adam Lallana, Rickie Lambert, Dejan Lovren, Calum Chambers ja Luke Shaw lähtivät manageri Mauricio Pochettinon tavoin St Mary’s -stadionilta.

Juuri pestissään aloittanut Koeman on pitänyt kaiken kohun keskellä huomionsa nykyryhmänsä kehittämisessä. Tulos on ollut jo kuukauden työn jälkeen vakuuttavaa.

- Southampton pelasi juuri niin kuin meidän piti pelata. Näimme, miten vaikeaa on puolustaa, jos vastustaja hyökkää noin nopeasti, Hyypiä kehuu.

Vierasjoukkueen vauhti oli suhteellista. Southampton piti palloa rauhassa puolustuslinjassaan, kuljetti »Lokkien» pakkaa oikealta vasemmalle ja murtautui lopulta räväkän puolenvaihdon jälkeen tyhjän tilan kautta.

- Jouduimme usein yksi vastaan yksi -tilanteisiin, joissa heillä on todella paljon henkilökohtaista taitoa, Hyypiä jatkoi.

KOEMAN VAHVISTI kesän aikana putsattua ryhmäänsä huolella.

Fraser Forster (Celtic) syrjäytti ajoittain ailahtelevan Artur Borucin tolppien välissä. Toppari Toby Alderweireld (Atletico Madrid) korvasi Anfieldille matkanneen Lovrenin. Hyökkääjä Graziano Pelle (Feyenoord) ja laidalla viihtyvät Shane Long (Hull), Dusan Tadic (Twente) ja Sadio Mane (Salzburg) paikkasivat niin ikään Liverpooliin suunnanneiden Lallanan ja Lambertin jättämät aukot. Chelsea-laina Ryan Bertrand otti Manchester Unitediin vaihtaneen Luke Shaw’n paikan puolustuslinjan vasemmalla sivustalla.

Koeman sai keskittyä vilkkaan pelaajaliikenteen lomassa valmentamiseen varsin rauhassa, sillä kannattajien odotukset olivat nollissa korvaamattomina pidettyjen menetysten jälkeen. Samalla moni unohti kiinnittää huomion siihen, onko 51-vuotias hollantilainen todella se oikea vaihtoehto »Pyhimysten» peräsimeen.

Hurjasta potkustaan tunnettu Koeman pelasi ammattilaisurallaan (Groningen, Ajax, PSV, FC Barcelona ja Feyenoord) yhteensä 535 ottelua, joissa hän teki hurjat 193 maalia. Parhaiten puolustuslinjan keskustassa ja keskikentän pohjalla viihtynyt hollantilainen muistetaan Johan Cruyffin valmentamasta Barcelonasta, jossa hän vei Michael Laudrupin ja Pep Guardiolan kanssa katalonialaisseuran Euroopan cupin voittoon keväällä 1992.

Koeman lopetti pelaajauransa vuonna 1997 ja siirtyi Guus Hiddinkin johtaman Hollannin maajoukkueen apuvalmentajaksi. Lisäoppia oli luvassa, kun Louis van Gaal tarjosi vuotta myöhemmin maanmiehelleen paikkaa Barcelonan valmennustiimissä.

Innolla vaikutteita imenyt hollantilainen sai valmentajanuralleen lentävän lähdön. Koeman vei Vitessen Uefa-cupin paikoille keväällä 2001 ja juhli heti perään kolmesti Hollannin mestaruutta (Ajax ja PSV). Vauhti hyytyi hetkeksi, kun Koeman piti lähes puolentoista vuoden tauon haastavien, epäonnistumisiin päättyneiden Valencia- ja AZ-pestien jälkeen.

Ronald Koemanin kesällä Hollannista hankkimat Graziano Pelle ja Dusan Tadic ovat sopeutuneet Valioliigaan nopeasti.­

KOEMAN NIMETTIIN Eredivisien kymmenenneksi jääneen Feyenoordin uudeksi luotsiksi heinäkuussa 2011. Rotterdamilaisseura panosti uuden managerinsa johdolla nuoriin ja sai palkinnon viime kesänä, kun Louis van Gaal valitsi peräti viisi punavalkopaitaa Brasiliassa pronssille yltäneeseen ryhmäänsä. Hollanti pelasi myös hyvin feyenoordimaisella tavalla ja käytti hopeaa pokanneiden rotterdamilaisten suosimaa 3–5–2-ryhmitystä.

 Ronaldilla on se harvinainen kyky, että hän saa pelaajat uskomaan omiin taitoihinsa.

Juuri hollantilaisen Feyenoord-tausta vakuutti ansiokkaasta pelaajakasvatuksestaan tunnetun Southamptonin, joka tiedotti uudesta manageristaan kesäkuussa. Tuore Pyhimys-luotsi ripusti ensitöikseen työhuoneensa seinälle Rinus Michelsin kuvan, sillä totaalisen jalkapallon luoja on vaikuttanut perinnöllään vahvasti siihen, miten Koeman kehittää joukkuettaan.

Koeman on hylännyt St Mary’s -stadionilla kolmen pelaajan alakerran, koska hän haluaa muokata muotoaan käytettävissä olevan pelaajaryhmän mukaan. Southampton on luottanut näin pääosin 4–2–3–1-ryhmitykseen, joka liikkuu vihreällä veralla hyvin hollantilaisella tavalla – räjähtävän nopeasti, mutta toisaalta turhia kiirehtimättä.

Jos Michels tunnettiin yli 30 vuotta kestäneen valmentajauransa aikana vallankumouksellisensa uudistajana, jonka joukkueissa pelaajat saivat – vastoin ajan henkeä – vaihtaa paikkaa keskenään, ei Koeman ole luonteeltaan yhtä kulmikas.

Luotsin rauhallisuus on perua vankoista näytöistä. Koeman on voittanut pelaajana tai valmentajana kahdeksan kertaa joko Espanjan tai Hollannin mestaruuden. Samalla hän on kehittänyt Zlatan Ibrahimovicin kaltaisia pelaajia kohti maailman huippua.

- Ronaldilla on rauhallisuuden lisäksi se harvinainen kyky, että hän saa pelaajat uskomaan omiin taitoihinsa ja luo samalla joukkueeseen hyvän hengen, kertoi juuri Burton Albionin manageriksi nimetty Jimmy Floyd Hasselbaink BBC:llä.

Eteläenglantilaisten menestys on myös hyvä osoitus sekä seuran oman, akatemiatoimintaa korostavan toimintakulttuurin että hollantilaisten jalkapalloajattelun voimasta. Reilun 16 miljoonan asukkaan tulppaanimaa kuuluu jalkapallon suurvaltoihin juuri sarjatasolta toiselle ulottuvan, vuodesta toiseen huippupelaajia kasvattavan valmennusosaamisensa vuoksi.

KOEMAN ON osoittanut, kuinka jo lähes kaiken voittanut ja kokenut jalkapallolähettiläs voi ottaa vielä 51-vuotiaana kehitysaskeleita. Southampton on rakennuttanut luotsinsa johdolla upouuteen, seuran entisen omistajan mukaan nimettyyn Markus Liebherr -harjoituskeskukseen muun muassa niin kutsutun mustan laatikon, jonka loppumaton datamäärä tarjoaa valmennusjohdolle kaiken mahdollisen tiedon sekä oman joukkueen että vastustajien heikkouksista ja vahvuuksista.

Laatikko on takuuvarmasti kovassa käytössä ennen joulukuun alkua, jolloin Manchester United ja Louis van Gaal saapuvat St Mary’s -stadionille. Koeman ajautui entisen oppi-isänsä kanssa törmäyskurssille, kun »Punaisten paholaisten» nykykomentaja johti vuosituhannen alussa Ajaxin jalkapallopuolta.

Kauden huomattavasti vaatimattomammin aloittanut van Gaal luonnehti elämäkerrassaan kiistakumppaniaan »heikoksi». Koeman suhtautui asiaan tapojensa mukaan rauhallisen diplomaattisesti, kun The Independent -sanomalehti kysyi kaksikon nykyisistä väleistä.

- Kiistaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Toivotan hänelle kaikkea hyvää.

Urheilusanomat 47/2014

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?