Ursula

Valioliiga

Arsenal pohtii Manchester Cityn luottomiehen hankkimista

Julkaistu:

SIIRTOMARKKINAT
Arsenal aikoo tehdä tarjouksen Manchesterin Cityn keskuspuolustajasta Matija Nastasićista, mikäli kapteeni Thomas Vermaelen jättää seuran. Asiasta kertoo brittilehti Daily Star.
Nastasić siirtyi Manchester Cityyn italialaisesta Fiorentinasta kesällä 2012. Avauskausi Englannissa oli vakuuttava. Nastasić otti nopeasti paikan joukkueen avauskokoonpanosta ja marraskuussa seuran kannattajat äänestivät hänet kuukauden pelaajaksi.

Toukokuussa 2013 Nastasić palkittiin Manchester Cityn kauden parhaana nuorena pelaajana. Mainion debyyttikauden jälkeen alkoivat vaikeudet.
Nastasić oli suurimman osan viime kaudesta poissa Cityn kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi.

Arsenalin kapteeni Vermaelen on jäänyt viime aikoina usein ulos avauskokoonpanosta, vaikka myös hän aloitti uransa Englannissa erinomaisesti. Viime kaudella keskuspuolustuksessa luutivat hyvällä menestyksellä Per Mertesacker ja Laurent Koscielny.

Manchester Unitedin tiedetään olevan kiinnostunut Vermaelenista. Daily Starin mukaan United on hyväksynyt Vermaelenin kauppahinnaksi asetetun 10 miljoonan punnan eli noin 12,5 miljoonan euron siirtokorvauksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suomalaistähti paljastaa joutuneensa hengenvaaralliseen tilanteeseen Ronnie O’Sullivanin kanssa – ”Joku olisi oikeasti voinut kuolla”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    8. 8

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    9. 9

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suomalaistähti paljastaa joutuneensa hengenvaaralliseen tilanteeseen Ronnie O’Sullivanin kanssa – ”Joku olisi oikeasti voinut kuolla”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää