Kauno, Kasperi

Valioliiga

Valioliigan kulttipelaaja palaamassa Englantiin?

Julkaistu:

SIIRTOMARKKINAT
Australian maajoukkueen hyökkääjä/hyökkäävä keskikenttämies Tim Cahill on Daily Starin tietojen mukaan mahdollisesti palaamassa Valioliigaan. 
Brasilian MM-kisoissa Australialle kaksi maalia iskenyt Cahill pelasi vuosina 2004-2012 Evertonissa hyvällä menestyksellä.

Cahill teki Evertonille 226 ottelussa 56 maalia ja oli yksi joukkueen avainpelaajista, kun Everton sijoittui kaudella 2004-2005 Valioliigassa neljänneksi ja pääsi mukaan Mestarien liigan karsintoihin.

Vaikka Cahill on vain 178 senttimetriä pitkä, hänet tunnetaan erinomaisena pääpelaajana. Cahill korvaa ajoituksellaan ja ponnistusvoimallaan sen, minkä häviää pituudessa.

Vuonna 2012 pitkä ura Evertonissa ja Valioliigassa katkesi, kun Cahill siirtyi New York Red Bullsiin. Nyt hänen huhutaan olevan lähellä paluuta takaisin Valioliigaan. 

Sunderland ja Queens Park Rangers käyvät Daily Starin tietojen mukaan kilpailua Cahillista.

Cahill liittyi Brasilian MM-kisoissa yhdessä Hollannin Robin van Persien ja Arjen Robbenin sekä USA:n Clint Dempseyn kanssa siihen harvalukuisten pelaajien joukkoon, jotka ovat onnistuneet maalinteossa MM-kisoissa vuosina 2006, 2010 ja 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    3. 3

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    4. 4

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    5. 5

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    8. 8

      George W. Bush lyttäsi kiusaamisen ja nationalismin – vältti mainitsemasta Trumpia nimeltä

    9. 9

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    10. 10

      Äärioikeiston johtohahmon puheesta kaaos Floridassa – ”Natsimoska pois kaduiltamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    9. 9

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    3. 3

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    4. 4

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    5. 5

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    6. Näytä lisää