Valioliiga: Everton vahvisti – tähtipelaajan kausi ohi - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Everton vahvisti – tähtipelaajan kausi ohi

Kevin Mirallas ei pelaa enää tällä liigakaudella.

Kevin Mirallas ei pelaa enää tällä kaudella Valioliigassa.­

23.4.2014 9:41

Everton on vahvistanut, ettei Kevin Mirallas pelaa enää tällä kaudella. Belgialaiskärki loukkasi nivusensa viikonloppuna Evertonin liigaottelussa Manchester Unitedia vastaan. Everton voitti 2–0 ottelun, jossa Mirallas onnistui maalinteossa.

Mirallasin puuttuminen on ikävä takaisku liverpoolilaisseuralle, joka taistelee liigassa paikasta neljän parhaan joukkoon. Onnistuminen tavoitteessa varmistaisi pääsyn ensi kaudeksi vähintään Mestarien liigan karsintoihin.

Everton on sarjataulukossa sijalla viisi pisteen perässä nelosena olevaa Arsenalia, kun molemmilla on pelaamatta kolme liigaottelua. Everton pelaa seuraavaksi lauantaina Southamptonia vastaan vieraissa.

Mirallasin vamma ei ole tiettävästi niin vakava, että se vaarantaisi pelaajan osallistumisen ensi kesän MM-kisoihin. Mirallas on tehnyt tällä kaudella Evertonille yhteensä yhdeksän maalia pelaamissaan 37 ottelussa.

Lähde: Reuters

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?