Laura

Valioliiga

ANAlyysi: 6-6-5

Julkaistu:

Englannin Valioliiga
Saattaisi luulla, että panosten kasvaessa maalilukemat otteluissa pienenevät, mutta tämän kauden Valioliigassa hyökkäys tuntuu olevan sittenkin se paras puolustus – ainakin jos lauantain otteluita seurasi.
Chelsean 6-0-voitto Arsenalista oli varmasti karmeaa seurattavaa tuhannetta otteluaan Arsenalin vaihtopenkillä seuranneelle Arsene Wengerille. Ranskalainen otti kaiken vastuun tappiosta omille niskoilleen, mikä varmasti oli loppukevättä ajatellen viisas veto, joskaan ei ehkä ihan totuudenmukainen selitys. Arsenal oli ensi minuutista saakka askelen jäljessä ja Chelsea ei kauaa jäänyt tätä ihmettelemään.

Manchester City ei juuri huonommaksi jäänyt lisätessään Fulhamin tuskaa. Hanojen auki saaminen vei aikansa, mutta kun jyvä löytyi, kentällä oli enää yksi joukkue.

Myrskyvaroitus Chelsealta ja Citylta? Varmasti, mutta liikaa yksittäistä ottelua ei kannata tuijotella. En edelleenkään lähtisi vannomaan, että kumpikaan jatkaa samalla tiellä koko loppukautta. Nyt osui kohdilleen; vastustaja ensin nujerrettiin ja lyötiin sitten lopullisesti kanveesiin.
Hyviä voittoja, mutta eivät vielä ratkaisevia.

Se kolmas eli Liverpool on sitten tavallaan oma lukunsa. 3-6-numerot eivät nykyjalkapallossa ole ihan tavallisia, mutta kertovat aika paljon Liverpoolista tällä hetkellä. Jossain joku kommentoi jo pelien aikana, että Liverpool näyttää todella aikovan taistella mestaruudesta tällä kaudella tekemällä maaleja – ei olemalla päästämättä niitä – ja siltähän se kovasti vaikuttaa.

Yaya Touren kolme maalia Citylle olivat ehkä sattumaa, mutta Luis Suarezin kolme maalia Liverpoolille eivät olleet. Suarezin ja Daniel Sturridgen yhteistyö tuntuu vain paranevan kauden loppua kohden. Vanha totuus kertoo, että mestaruudet voitetaan puolustamalla, mutta Liverpoolissa on tällä hetkellä sellainen henki, että parikaan virhettä ja päästettyä maalia eivät ole vielä mitään, koska joukkueen hyökkäyspeli kulkee kuin unelma.

En edelleenkään usko Liverpoolin mestaruuteen, mutta jalkapallon kannalta olisi aika mielenkiintoinen asia, jos Englannin Valioliigan voi vielä nykyään voittaa todella vain hyökkäämällä. Liverpoolin puolustus ei nimittäin edelleenkään vakuuta lainkaan. Niin huono se ei kuitenkaan ole, että jos Suarez ja kumppanit latovat jatkossakin kuusi maalia joka pelissä, niin Liverpool voittaa edelleen.

Maalivahdin kannalta paras voitto on tietysti aina sellainen, jossa oma pää pysyy puhtaana. Näin katsojana ei tietysti haittaa, jos mestaruustaistelusta tuleekin maalintekokilpailu. Kolme joukkuetta taas osoitti ainakin osaavansa sen taidon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Woody Allenin tytär astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa – syyttää isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ”Puhun totta”

    8. 8

      Pikkupoikien kuvaama video ihastuttaa: Jesse Puljujärvi vietti vapaapäivää pelaamalla lasten kanssa – ”Mähän sanoin!”

    9. 9

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    10. 10

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

    6. Näytä lisää