Keijo

Valioliiga

ANAlyysi: Pusku omaan maaliin

Julkaistu:

Arsenal kärsi tappion Stokelle, Chelsea voitti, Liverpool voitti – Valioliigan kärki elää, mutta lauantain otsikot tulivat kuitenkin Hullista, kirjoittaa Urheilusanomien jalkapalloasiantuntija Antti Niemi.
Hullissakaan pääosassa ei suinkaan ollut Newcastlen sinänsä komea 4-1-vierasvoitto.

Newcastlen manageri Alan Pardew puski päällään – englannin kielen termi ”headbutt” lienee jalkapalloa seuraaville tuttu – sivurajan tuntumassa Hullin pelaajaa David Meyleria.

Yleensä olen vahvasti sitä mieltä, että jalkapallon pitäisi olla otsikoissa itse pelin takia, mutta tämä on kieltämättä aika erikoinen tapaus. Syitä on varmasti moninaisia ja molemmissa osapuolissa, mutta managerin tällainen reaktio vastustajajoukkueen pelaajaa kohtaan on ennenkuulumatonta.

Pardew tuli sinänsä miehekkäästi asian kanssa esille heti ottelun jälkeen ja pyysi vuolaasti anteeksi. Selitys siitä, että hän yritti vain työntää Meylerin sivuun tieltään – päällään siis – kuulostaa kuitenkin ontuvalta. En minä ainakaan lähtisi ensimmäisenä käyttämään fyysisesti päätäni siirtääkseni jonkun edestäni sivummalle.

Toinen asia on sitten se, minkä asteisesta kolauksesta oli kyse. Vastaavia on nähty kentällä pelaajien välillä ja yleensä tuloksena on murtunut nenä. Nyt näin ei käsittääkseni käynyt.

Tapaus varmasti tutkitaan juurta jaksain, mutta aika lailla vähän on keksittävissä Pardewn puolustukseksi. Jollain lailla tunteitten kiehumisen kentällä voi ymmärtää, mutta manageri on eri asemassa. Ja nyt tilanne ei ollut millään lailla erityisen kuuma. Newcastle johti ja Meyler pyrki kaiketi vain saamaan pallon peliin mahdollisimman nopeasti vauhdittaakseen joukkueensa takaa-ajoa.

Olen itse pelannut monen managerin alaisuudessa ja osaa heistä ei voi tosiaan syyttää viilipyttymäisyydestä. Silti minun on vaikea kuvitella kenenkään heistä pystyvän tällaiseen tekoon. Herrasmiesmäisyyden rippeetkin tuntuvat katoavan jopa englantilaisesta jalkapallosta.

Lopulta kuitenkin näkisin lauantain tärkeimpänä antina tuloksen Stokesta.

Arsenalin 0-1-tappio merkitsi sitä, että Arsene Wengerin pitää olla todellinen velho nostaakseen vielä joukkueensa mestaruustaisteluun.

Sen sijaan on hyvin mielenkiintoista nähdä millaiset paineet Manchester Citylla on Chelsean voiton myötä – ja toki myös Liverpoolin. Nämähän olivat ne kaksi joukkuetta, joiden managerit kilvan vain muutama viikko sitten julkistivat, että he eivät ole mestarikandidaatteja. Nyt moni on José Mourinhon ja myös Brendan Rodgersin kanssa eri mieltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hiihtäjät löysivät kahvilan: yrittäjä sai pankilta oudon puhelun Lidlin kassalla – ”Olivat minun rahojani palauttamassa”

    2. 2

      Miss Suomi 1993 Tarja Smura selitti tv-kuvauksissa, miksi kohusuhde Renny Harlinin kanssa päättyi kuin salamaniskusta – ”Silmäni näkivät jotain sellaista...”

    3. 3

      Naisleijonat johtaa venäläisiä pronssiottelussa, parisprintit käyntiin klo 10.00 – IS seuraa olympiatapahtumia

    4. 4

      Ambulanssi kävi kahdesti, ei ottanut äitiä kyytiin – Tampereella kuolleen naisen tytär kertoo traagisista tapahtumista

    5. 5

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    6. 6

      Tummaksi maalatut kasvot olivat liikaa: Radio Novan Instagram-julkaisu herätti raivon – murskakritiikki sai poistamaan kuvat

    7. 7

      Iskikö influenssa? Jälkitaudeissa piilee vielä pahempi vaara – tarkkaile näitä merkkejä

    8. 8

      Akseli Herlevi maistoi maailman kalleinta burgeria – hinta 5000 dollaria!

    9. 9

      Ensimmäinen kuva maahan syöksyneestä matkustajakoneesta julki – vuoristosta löydetty kymmeniä ruumiita

    10. 10

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    2. 2

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    3. 3

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

    4. 4

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    5. 5

      Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

    6. 6

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    7. 7

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    8. 8

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    9. 9

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    10. 10

      Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    3. 3

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    6. 6

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    7. 7

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    9. 9

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    10. 10

      Pärmäkoskelle pronssia hurjassa trillerissä, Mäkäräinen joutui jälleen pettymään – IS seurasi olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hiihtäjät löysivät kahvilan: yrittäjä sai pankilta oudon puhelun Lidlin kassalla – ”Olivat minun rahojani palauttamassa”

    2. 2

      Miss Suomi 1993 Tarja Smura selitti tv-kuvauksissa, miksi kohusuhde Renny Harlinin kanssa päättyi kuin salamaniskusta – ”Silmäni näkivät jotain sellaista...”

    3. 3

      Naisleijonat johtaa venäläisiä pronssiottelussa, parisprintit käyntiin klo 10.00 – IS seuraa olympiatapahtumia

    4. 4

      Ambulanssi kävi kahdesti, ei ottanut äitiä kyytiin – Tampereella kuolleen naisen tytär kertoo traagisista tapahtumista

    5. 5

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    6. Näytä lisää