Laura

Valioliiga

ANAlyysi: Kotikenttäedun myötä turvaan?

Julkaistu:

VALIOLIIGA
Valioliigan viikonlopun kierros on sikäli mielenkiintoinen, että yhtään ns. isoa ottelua ei pelata perinteisenä pelipäivänä lauantaina. Ei tämä toki tarkoita sitä, että odotellaan vain tulevaa – omalla tavallaan mielenkiintoa lauantainkin otteluissa on riittämiin taulukon toisen pään kannalta ainakin.
Mestaruustaistelusta jauhetaan niin kauan kuin se on käynnissä, mutta taulukon toisen pään taistelu on vähintään yhtä tuimaa. Kun tasan puolet Valioliigan joukkueista eli kymmenen on vain kuuden pisteen sisällä taulukon puolivälistä alaspäin, niin pisteet ovat todella arvossaan.

Lauantain tekee erikoiseksi se, että kaikki kolme putoamisviivan alapuolella – toki niukasti – olevaa joukkuetta pelaa kotonaan ja vastassa on sekä Cardiffilla että West Hamilla joukkue, joka tappion kärsiessään olisi itsekin hyvin lähellä putoamista. Fulhamin ja Southamptonin kohtaamisessa asetelma on hienokseltaan toinen, mutta ei tämä Fulhamillekaan ole mikään ”ei tästä ole mitään pisteitä budjetoitukaan”–ottelu.

Sarjataulukon pohjilla toki jokainen piste on tärkeä, mutta siinä on aika iso ero lähdetäänkö joka peliin raapimaan yhtä pistettä tai pienellä onnella ehkä kolmeakin vai onko ihan oikeasti otteluita, joita lähdetään vain ja ainoastaan voittamaan. Harva joukkue on koskaan takonut kovaa tulosta vieraissa ja samalla kontannut jatkuvasti kotonaan, joten kotiotteluiden merkitys nousee entistä suurempaan arvoon.

On vaikeaa ellei mahdotonta selittää täysin miksi joku joukkue pelaa ihan eri lailla kotonaan kuin vieraissa – Fulham minun aikananikin oli tällainen. Oli kuitenkin tavallaan helpompaa lähteä otteluihin, kun kotipeleissä saattoi aina rehellisesti lähteä siitä että voitto on otettavissa. Jos se kotietu olisi puuttunut, niin raskaammaksi olisi käynyt. Tästä syystä taulukon alapään joukkueista vaikkapa Stoke on minusta hyvissä asemissa. Perinteisesti vahva kotijoukkue on sitä myös tilastojen valossa ja Stoke raapinee loppukaudella niitä tärkeitä voittoja, eikä vain pisteitä.

Hännänhuippukolmikolle lauantai onkin iso päivä. Nyt pitäisi ottaa kolme pistettä, ei vain sitä yhtä. Muuten menee vaikeaksi. Ja voittaminen on aina todennäköisempää joukkueelle, joka siihen tosissaan uskoo. Vaikka tämä pitäisi paikkaansa vain kotiotteluissa, se yleensä riittää säilymiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Syyte: Jari Sillanpää ajoi autoa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena

    4. 4

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    5. 5

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    6. 6

      Marja-Leena, 59, otti käyttöön tunnuslukulaitteen: verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    7. 7

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    8. 8

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    9. 9

      Moderni perhe -tähti julkaisi voimaannuttavia alastonkuvia – ulkonäköä pilkattiin rajusti: ”Ajatelkaa mitä haluatte”

    10. 10

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    10. 10

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Syyte: Jari Sillanpää ajoi autoa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena

    4. 4

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    5. 5

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    6. Näytä lisää