Satu, Luukas

Valioliiga

El Pistoleron päänahka Jässin tähtäimessä

Julkaistu:

ANAlyysi
West Hamin Jussi Jääskeläinen on urallaan torjunut kymmenien tähtihyökkääjien maalitekoyritykset. Mikkelin mahtimies on kohdannut loisteliaan (ja pitkän) uransa aikana kaikki Valioliigan isot hyökkääjänimet.
Harvoin on kuitenkaan osunut kohdalle, että Jässin tehtävänä on nyt pysäyttää juuri tällä hetkellä koko sarjan kuumin nimi, Luis Suarez. Liverpoolin El Pistolerona – sekä vastustajajoukkueen fanien Kannibaalina – tuntema Suarez teki viikko-ottelussa Norwichia vastaan neljä maalia. Hattutemppu oli valmis jo ensimmäisellä jaksolla.

Suarez on hyvin kiistelty pelaaja, jonka lahjakkuutta ei kukaan ole koskaan epäillyt. Sen sijaan hänen soveltuvuuttaan Valioliigaan sekä ylipäänsä mihinkään sääntömaailmaan perustuvaan kokonaisuuteen on epäilty.

Suarez osoittautui kovan luokan pelimieheksi heti Ajax-siirtonsa jälkeen, mutta avauskaudella vähintään yhtä paljon puhuttivat miehen ala-arvoiset filmaamiset ja kalastelut. Englannin jalkapallokulttuurissa ”divers” ovat alinta kastia ja Suarez pääsi välittömästi hyvin korkealle tällä listalla. Vaikka hän on nykyään saanut karsittua pahimpia kalasteluitaan pois, elää miehen katupojan luonteessa edelleen tuokin piirre.

Kalastelukeskustelujen jälkeen tapetille nousi rasismikohu, jonka seurauksena Suarez istui pitkän pelikiellon. Samassa hässäkässä mm. Liverpoolin mediaosasto pantiin täysin remonttiin, sillä seurajohtoa ei miellyttänyt tapa, jolla asiaa hoidettiin.

Myös muualla seurassa kävi leikkuri tuon tapauksen seurauksena ja itse King Kenny Dalglish joutui nöyrtymään tiettyihin julkisiin anteeksipyyntöihin. Jos Englannissa suhtaudutaan hyvin vihamielisesti filmaajiin, suhtautuminen rasismiin on täysin nollatoleranssissa ja se näkyi myös tuomiossa.

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Viime kauden Suarez päätti katsomossa kärsimässä toista pitkää pelikieltoaan. Hän oli päässyt jo Hollannissa otsikoihin purtuaan vastustajaa, mutta viime keväänä hän päätti maistaa, miltä Chelsean Branislav Ivanovic mahtaa maistua…

Tällä kertaa edes Liverpool seurana ei lähtenyt haastamaan tuomiota vaan Suarez istui kiltisti kakkunsa.

Ja millä tavalla hän on palannut: loistavasti. Yhdeksän ottelua ja 13 maalia sekä tukku maalisyöttöjä on kova todiste siitä, että kyseessä on huippupelaaja, yksi maailman parhaista tällä hetkellä. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tie johtaa, mutta varmaa on, että Suarez tulee pysymään otsikoissa.

Hän ei ole ensimmäinen pelaaja, joka on kentällä nerokas ja hullu samaan aikaan. Itse pelasin aikoinaan tämän alan yhden maestroista, Paul Gascoignen, kanssa Rangersissa. Koskaan ei todellakaan tiennyt, mitä seuraavassa ottelussa tapahtuu tai mitä mies aikoi touhuta pelien välissä.

Mitä olen Suarezista kuullut, hänellä ei ole ollut Liverpoolissa vapaa-ajallaan juuri ongelmia, mutta kentällä niitä on riittänyt. Huikeiden maalien ja syöttöjen lisäksi on nähty täysin peliä, muita pelaajia ja faneja kunnioittamattomia temppuja.

Lauantaina Liverpoolin The Kop -katsomon uusi puolijumala, seurahistorian numero 7 -perinteen uusin kantaja, Suarez on taas huomion keskipiste.

Suomalaisittain toivon, että Jussi Jääskeläinen ottaa yhden ison skalpin ja pitää uruguaylaisen nollilla. Mutta juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei kukaan häntä pysty pysäyttämään – paitsi hän itse, ottamalla jälleen jonkun typerän punaisen kortin ja pelikiellon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Poliisi tutkii: Mies hakattiin Kaisaniemen puistossa: hyökkääjät löivät mailoilla ja kepeillä

    4. 4

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    5. 5

      Karstulassa vieraillut presidentti Sauli Niinistö heitti vitsin Jenni Haukiosta ja helikopterista

    6. 6

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    7. 7

      Trump ärsytti puheilla kuolleista sotilaista: antoi häkellyttävän kommentin surevalle leskelle

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    10. 10

      Tiukka taisto kahden muodokkaan kaunottaren välillä – Lapin tyttö Meri, 21, kiri Fitnessmalli-kisan suosikiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    8. 8

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    9. 9

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Poliisi tutkii: Mies hakattiin Kaisaniemen puistossa: hyökkääjät löivät mailoilla ja kepeillä

    4. 4

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    5. 5

      Karstulassa vieraillut presidentti Sauli Niinistö heitti vitsin Jenni Haukiosta ja helikopterista

    6. Näytä lisää