Toni, Anton

Valioliiga

Arsène Wenger: Olen hämmentynyt Arsenalin suosiosta Suomessa

Julkaistu:

SUPERMATCH
Arsenalia 17 vuotta valmentanut Arsène Wenger oli poikkeuksellisen hyvätuulinen City-voiton jälkeen.
- Olen todella tyytyväinen, koska pelissä oli vauhtia ja pelaajat noudattivat taktiikkaani. Tämä nosti itseluottamustamme, vaikka monia asioita pitää vielä parantaa, ranskalainen sanoi.

- Haluaisin pelata 55 ottelua tällä tavalla.

Hän iloitsi erityisesti Arsenalin Olympiastadionilla saamasta kannustuksesta. Arsenalin ja Cityn kannattajien suhde meni silmämääräisesti arvioituna lontoolaisille prosentein 80-20.

- Olen hämmentynyt suosiostamme täällä. Pidän siitä, että katsomot ovat punavalkoisia. Tunnelma oli hyvä.

- Haluan kiittää faneja, jotka saapuivat tänne ja kannattivat meitä. Onneksi pystyimme antamaan heille positiivisen elämyksen. On mahtavaa nähdä, kuinka suosittuja olemme täällä, Wenger taivasteli.

Edes tiedustelut joukkueen vahvistamisesta eivät poistaneet virnettä Wengerin kasvoilta. Häneltä kysyttiin muun muassa Bayernin Luis Gustavosta, joka netissä olleiden huhujen mukaan on menossa Arsenaliin.

- Internet on nopeampi kuin minä, Wenger sanoi ja kiisti, että Gustavoa olisi vielä hankittu.

Hän ei ole luopunut vielä toiveesta ostaa Liverpoolin Luis Suarezia Gunnersiin.

Arsenal päätti viime kautensa erittäin hyvin ja nosti itsensä lopulta Mestarien liiga -sijalle. Sen vuoksi Wenger uskoo hyvään alkavaan kauteen, vaikka joukkue ei isoja kaloja siirtomarkkinoilta ole vielä onnistunut onkimaan.

- Olen optimisti, sen vuoksi teen tätä työtä.

Suomeen hän olisi valmis palaamaan jo ensi kesänä.

- Saimme pelata loistotunnelmassa fantastisella nurmella. Sellaista haluaa lisää.

- Hei hei, nähdään ensi vuonna, hän huikkasi lähtiessään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

    3. 3

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    4. 4

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Nuoriso nilkat paljaana, revityissä farkuissa hyytävässä talvisäässä – ”Olen tottunut kulkemaan takki auki. Kylmyys on asenne”

    9. 9

      Maajoukkuelääkäri hyväksikäytti nuoria urheilijoita vuosia – nyt hän kohtaa oikeudessa lähes sata uhriaan

    10. 10

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    9. 9

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    10. 10

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

    3. 3

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    4. 4

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. Näytä lisää