Liisa, Elisa

Valioliiga

Englannin ex-maajoukkuetähti: Robin van Persien tulo heikensi Rooneya

Julkaistu:

VALIOLIIGA
Englannin maajoukkueen entinen maalitykki Michael Owen sanoo, että Wayne Rooney kaipaa Manchester Unitedilta ennen kaikkea arvostusta.
Rooneyn tulevaisuudesta on keskusteltu paljon viime aikoina. ManUa vuodesta 2004 edustanut Rooney pyysi ex-manageri Alex Fergusonilta siirtoa viime kauden aikana. Tuore manageri David Moyes on kuitenkin ilmoittanut, ettei Rooney ole myytävänä.

Owenin mielestä Rooneyn viime kevään lähtöhalut johtuvat siitä, ettei Manchester United ole tehnyt hänelle riittävän selväksi, kuinka tärkeä pelaaja hän on seuralle. Rooney jäi viime kaudella Valioliigan maalikuninkuuden voittaneen Robin van Persien varjoon, vaikka ei pelannutkaan eriyisen huonosti.

- En usko, että kyseessä on halu siirtyä isompaan seuraan. Ei ole mahdollista päästä Manchester Unitedia suurempaan seuraan.

- Kyse on uskoakseni enemmän siitä, onko hän arvostettu, haluttu ja rakastettu. Hän haluaa olla ykkösmies ja paras maalintekijä. Kaikessa on kyse vain siitä, Owen arvelee ESPN:n mukaan.

Entisenä hyökkääjänä Owen tiedostaa itseluottamuksen merkityksen. Hän uskoo van Persien vahvan kauden vaikuttaneen Rooneyn vireeseen negatiivisesti.

- Uskon, että yksi syy, joka sai hänet [Rooneyn] pois raiteiltaan viime kaudella oli se, että Robin van Persie tuli joukkueeseen ja hänestä tuli heti ykköshyökkääjä. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    10. 10

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. Näytä lisää