Anja, Anita

Valioliiga

ANAlyysi: Apua Afrikasta

Julkaistu:

IS Urheilun asiantuntija Antti Niemi analysoi viikonlopun Valioliigakierrosta teemoinaan siirtoikkunan sulkeutuminen ja Afrikan mestaruusturnauksen päättyminen.
Valioliigassa tämä viikonloppu eletään tavallaan siirtoikkunan jälkimainingeissa, sillä osa joukkueista saa merkittäviä ”vahvistuksia”, kun pelaajat palaavat Afrikan mestaruusturnauksesta seurajoukkueittensa riveihin.

Hyvä esimerkki tästä on Southamptonin vieraaksi matkaava Manchester City. Jo muutaman vuoden surutta puntia kuluttanut seura oli tammikuun siirtoikkunan aikana hyvin maltillinen. City on kompuroinut parissa edellisessä pelissään ja kärki on karkaamassa, mutta nyt rivissä on jälleen veljeskaksikko Yaya ja Kolo Touré.

Jotenkin tuntuu, että Cityn pelissä on parissa viime ottelussa ollut nimenomaan Yaya Tourén kokoinen aukko. Yhdeksän pisteen kaula paikalliskilpailija Unitediin on pitkä, muttei mahdoton. Sen umpeen kuromiseksi City kaipaa ehdottomasti Tourea sytyttämään joukkueen hyökkäyspelin taas parhaimmilleen ja siihen norsunluurannikkolainen myös kykenee.

City matkaa joka tapauksessa St. Mary’sille tilanteessa, jossa sillä ei ole varaa pudottaa yhtään pistettä enempää pysyäkseen ManUn kannoilla. Southamptonissa usko sarjapaikan säilymiseen on puolestaan vahva ja joukkue on osoittanut pystyvänsä horjuttamaan ns. suuriakin vastustajia, joten ei Cityn voittoa kannata mitenkään varmana pitää.

Joukkueitten edellisestä kohtaamisesta Southamptonissa on ehtinyt vierähtää jo melkoinen tovi ja kun asiaa hiukan tarkemmin ajattelin, niin kotijoukkueen maalilla taisi tuolloin seistä muuan A. Niemi. Maalivahdin lisäksi Southamptonissa on muuttunut moni muukin asia, mutta Cityssa tuo muutos on ollut valtava. Tietysti aikaakin on kulunut 8-9 vuotta, mutta huima tuo muutos on ollut.

Nykyään Cityn rungon muodostavat valtaosin ulkomaalaiset pelaajat, mutta maalintekijätilaston ykkösenä oli Robbie Fowler kannoillaan Shaun Wright-Phillips ja ainoana ulkomaalaisena Nicolas Anelka. Nyt osumia takovat Edin Dzeko, Sergio Aguëro, Carlos Tevez. Maalivahti Citylla toki on edelleen englantilainen pelaaja ja oli silloinkin: David James.

Tämä kertoo aikojen muuttumisesta ja myös siitä, että vielä viime vuosikymmenen puolivälissä Valioliigajoukkueitten runko muodostui kuitenkin brittipelaajista, kun nykyään koko avausmiehistö saattaa kantaa jonkun muun maan passia. Itse Valioliigan kannalta muutos ei varmasti ole ollut huono ja lisäksi ainakin kiinnostus Afrikan mestaruuskisoja kohtaan on kasvanut.

Silloin kauan sitten City ei muuten St. Mary’silla maalia tehnyt, ottelu päättyi 0-0. Eikä se mikään mahdoton tulos nytkään ole vai onko City sittenkin yhden tai kahden Touren verran edellä? Voi olla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Useita autoja roihusi yöllä Vantaalla – poliisi: Palot sytytetty tahallaan, vahingot kymmeniä tuhansia euroja

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    5. 5

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    8. 8

      Ville, 25, seurasi kärppää vuosia – sitten hän otti vuoden luontokuvan, josta ”söpöily on pidetty maukkaasti loitolla”

    9. 9

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    10. 10

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Useita autoja roihusi yöllä Vantaalla – poliisi: Palot sytytetty tahallaan, vahingot kymmeniä tuhansia euroja

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    5. 5

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    6. Näytä lisää