Uljas

Valioliiga

ANAlyysi: Adkinsin potkut yllättivät

Julkaistu:

Valioliigajoukkue Southampton antoi yllättäen potkut managerilleen Nigel Adkinsille. Antti Niemi ruotii ANAlyysi-kolumnissaan entisen seuransa antamia potkuja.
Tammikuun on siirtojen aikaa Valioliigassa ja samalla aika tyypillinen aika siirtää myös managereita pois tehtävistään. Loppukautta ajatellen nyt pitää tehdä jotain ratkaisuja, muuten on liian myöhäistä. Tapahtuu paljon odotettujakin asioita ja sitten odottamattomampia. Ainakin minut Southamptonin managerin Nigel Adkinsin potkut yllättivät.

Adkins tarttui joukkueen peräsimeen siinä vaiheessa, kun lähes hallitsematon syöksy oli jatkunut jo muutaman vuoden ja Southampton kynti ykkösliigan pohjamudissa. Hän oli varmasti alkujaan väliaikaiseksi ajateltu ratkaisu, mutta ensin kurssin kääntäminen ja sitten kaksi nousua peräjälkeen ovat sementoineet hänen asemansa ainakin kannattajien keskuudessa.

En voi sanoa tuntevani Adkinsia millään lailla, mutta sen mitä olen kuullut, niin oikeastaan pelkkää positiivista ja totta kai tulokset puhuvat puolestaan. Adkins on ollut suosittu niin kannattajien kuin pelaajienkin keskuudessa, joten mistään kapinaliikkeestä erottamispäätös ei taatusti kumpua. Kauden alku Valioliigassa oli hankala ja myönnän itse jo puoliksi povanneeni joukkueelle todennäköistä putoamista. En välttämättä povaisi enää - tai olisi povannut ennen tätä ratkaisua.

Adkins sai revittyä hyvinkin rajallisesta materiaalista irti yllättävän paljon. Jos joukkueen virallinenkin tavoite on ainoastaan ja vain sarjapaikan säilyttäminen, niin 22 kierroksen jälkeen 15. sija kolme pistettä viivan oikealla puolella luulisi olevan ainakin tyydyttävä sijoitus.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun Southampton on lisäksi pelannut viime kuukaudet odotettua paremmin, niin päätös Adkinsin tehtävästä vapauttamisesta tuntuu tässä vaiheessa hiukan ihmeelliseltä.

Hiukan tulee mieleen Mick McCarthyn erottaminen Wolverhamptonista viime kaudella. Siinä meni managerin myötä myös toivo ja loppukausi oli Wolvesille todella tuskainen. Toisaalta tässä Saintsin ratkaisussa tuntuu olevan kuitenkin hiukan toisenlainen tausta. Wolves pisti McCarthyn luiskaan todella perinteiseen "jotain piti tehdä" -malliin ilman että seuralla oli edes kunnon korvaavaa suunnitelmaa. Southamptonilla sellainen sen sijaan tuntuu olleen jo jonkin aikaa ja Adkins olisi kokenut McCarthyn kohtalon kenties joka tapauksessa.

Kaikkea emme tietysti tiedä ja se miltä asiat näyttävät, ei välttämättä ole koko kuva. Saattaa olla että pitkällä tähtäimellä ratkaisu oli täysin oikea. Ehkä Mauricio Pochettino on se mies, joka pystyy nostamaan Southamptonin taistelemaan europaikoista tulevina vuosina. Ehkä ja on tosiaan aika selvää, ettei tätä manageriratkaisua tehty hetken mielijohteesta tai sinänsä hätiköiden.

Todella suuren riskin seura kuitenkin otti. Sarjapaikka on kaikkea muuta kuin varma, vaikka kurssi on rohkaiseva ollutkin. Menikö viime aikojen hyvä vire tässä rytäkässä kertaheitolla? Varmaa on, että jos putoaminen lopulta on edessä, tähän tapahtumaan palataan vielä monesti. Mielenkiintoista on myös nähdä tulevana maanantaina miten kotiyleisö St. Mary’silla tapahtuneeseen reagoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    4. 4

      Kruununprinsessa Victorialta upea ele satavuotialle Suomelle? Kunnioitti näyttävästi asullaan tilaisuuden teemaa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Paula Koivuniemi sairastui – perui esiintymisensä Vuosisadan kulttuurigaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    7. 7

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    10. 10

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    4. 4

      Kruununprinsessa Victorialta upea ele satavuotialle Suomelle? Kunnioitti näyttävästi asullaan tilaisuuden teemaa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. Näytä lisää