Sebastian

Valioliiga

Torres tykitti Benitezille vihdoin voiton

Julkaistu:

Pohjois-Englannissa juhlittiin espanjalaisesti, kun Chelsea päätti pitkäksi venyneen voitottomuutensa jalkapallon Englannin Valioliigassa.
Lontoolaiset hakivat 3-1-vierasvoiton Sunderlandista Fernando Torresin osuttua kahdesti, ja voitto oli Chelsean tämän hetken valmentajalle Rafael Benitezille ensimmäinen liigassa.

Lokakuun 6. päivänä edellisen kerran liigamaalin makuun päässyt Torres jatkoi siitä, mihin viikolla tanskalaista Nordsjällandia vastaan jäi. Mestarien liigan pelissä kaksi maalia iskenyt espanjalaiskärki osui 11. minuutilla hienolla volleylla, ja Sunderlandin kaatoi lopullisesti nurin rangaistuspotkumaali juuri ennen taukoa.

Espanjan juhlat Sunderlandissa täydensi sitten vielä Juan Mata maalillaan toisen puoliajan alkuun Torresin ylärimavedon jälkeen, ja Adam Johnsonin kavennus 66. minuutilla oli enää kosmetiikkaa.

Seitsemän ottelun voitottoman putkensa katkaissut Chelsea on sarjassa kolmantena, neljän pisteen päässä Manchester Citystä ja seitsemän pisteen päässä sarjakärki Manchester Unitedista. Manchesterilaiset ottavat yhteen sunnuntain odotetussa paikallisväännössä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös Arsenal palasi voittojen tielle, kun kaksi Mikel Artetan rangaistuspotkua toivat 2-0-voiton West Bromwichista. WBA:lle tappio oli kolmas peräkkäinen, ja kuudenneksi noussut Arsenal on enää kahden pisteen päässä.
 
QPR ennätykseen

Lauantain värikkäin koitos nähtiin Walesissa, kun kotijoukkue Swansea taipui Norwichille 3-4. Vieraat olivat lähellä hukata 3-0-johtonsa, mutta kolme pistettä kuitenkin tuli ja venytti Norwichin tappiottomien liigaotteluiden putken yhdeksään otteluun.

Sarjajumbo Queens Park Rangers on sekin putkessa, synkeässä sellaisessa. Lauantaina joukkue johti vieraissa Wigania 2-1, mutta James McCarthyn illan toinen maali sinetöi loppuluvut 2-2.

QPR on nyt pelannut 16 ottelua ilman voittoa, ja lukema on uusi Valioliigan ennätys. QPR:n ohella ankeassa tilanteessa putoamisviivan alla on Reading, joka taipui Southamptonille 0-1. Viime aikoina piristynyt Southampton on putoamisviivan yläpuolella yhdessä Wiganin ja Stoken kanssa maalittomasti lauantaina pelanneen Aston Villan kanssa. QPR on kolmikosta kahdeksan pisteen päässä, Reading kuuden.

Englannin Valioliiga:
Arsenal-West Bromwich 2-0 (1-0)
26. Mikel Arteta rp. 1-0, 64. Arteta 2-0.
Yleisöä: 60 083.

Aston Villa-Stoke 0-0
Yleisöä: 30 110.

Southampton-Reading 1-0 (0-0)
61. Jason Puncheon 1-0.
Yleisöä: 29 331.

Sunderland-Chelsea 1-3 (0-2)
11. Fernando Torres 0-1, 45+3 Torres rp. 0-2, 49. Juan Mata 0-3, 66. Adam Johnson 1-3.
Yleisöä: 39 273.

Swansea-Norwich 3-4 (0-3)
16. Steven Whittaker 0-1, 40. Sebastien Bassong 0-2, 44. Grant Holt 0-3, 51. Michu 1-3, 59. Jonathan de Guzman 2-3, 77. Robert Snodgrass 2-4, 90+3 Michu 3-4.
Yleisöä: 20 294.

Wigan-QPR 2-2 (1-1)
19. James McCarthy 1-0, 26. Ryan Nelsen 1-1, 71. Djibril 1-2, 74. McCarthy 2-2.
Yleisöä: 18 000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    6. 6

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    9. 9

      Poliisi: Jari Sillanpään autosta löydetty huume voi maksaa 1 000 € grammalta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

    10. 10

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

    6. Näytä lisää