Saana, Saini

Valioliiga

ANAlyysi: Derbyjen aika

Julkaistu:

Paikallisotteluita eli derbyja riittää Valioliigassa etenkin kun laskee kaikki lontoolaisjoukkueitten keskinäiset kohtaamiset mukaan.
Nyt viikonloppuna pelataan kaksi derbya, mutta mielenkiinto kumpaakin kohtaan on poikkeuksellinen; tosin eri syistä.

Viikonlopun avausottelussa kohtaavat White Hart Lanella Tottenham ja Chelsea. Tottenhamin varsinainen paikallisvastustaja on toki Arsenal, mutta mistään ystävyysottelussa ei nytkään ole kyse. Lisäkipinää otteluun tuo se, että Tottenham on tosissaan tekemässä tuloaan Valioliigan kärkipään taisteluun ja kun Chelsea keikkuu kärkipaikalla, niin ottelun merkitys on jo tätä myötä selvä.

Sunnuntain Sunderland-Newcastle onkin sitten todellinen derby parhaasta päästä. Kummankin alkukausi on ollut hiukan takkuinen, mutta tässä ottelussa sarjasijoituksilla ei ole mitään merkitystä. En ole itse koskaan ollut paikan päällä seuraamassa Koillis-Englannin suurta derbya, mutta sen tunnelman voi jollain lailla aistia jopa televisiosta. Ja kun on pelannut vieraissa niin Sunderlandia kuin Newcastlea vastaan, on aika helppo kuvitella millainen meteli katsomossa on kun molempien fanaattiset kannattajat ovat samaan aikaan samalla stadionilla.

Joukkueilla on takana maajoukkuetauko, joten päivän kunto on pieni kysymysmerkki. Silti jonkinlaista ennakointia näistä paikalliskamppailuista voi hyvin tehdä. Tottenhamin kone lähti hiukan hitaasti käyntiin, mutta alla on nyt neljä perättäistä voittoa ja Chelsea ei puolestaan tällä kaudella ole hävinnyt. Jokunen viikko sitten ennakoin - väärin - Arsenalin tahraavan Chelsean tappiosarakkeen ja pitänee nyt olla hiukan varovaisempi. Kumpikaan ei ole vielä ihan parastaan esittänyt hyvistä tuloksista huolimatta ja ehkei olla kaukana siitä, että viime kauden kahden tasapelin putki saa jatkoa. Tottenhamille tappio kotikentällä olisi kuitenkin pahempi isku, sillä ero kärkeen venähtäisi kahdeksaan pisteeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sunnuntaina pohjoisempana ei kannata myöskään kovin varmana liputtaa kummankaan puolesta jo sen takia, että nämä ottelut ovat tavallaan irrallisia pitkästä sarjakaudesta. Jos sarjapaikka säilyy ja suurempiin saavutuksiin ei ole mahdollisuuksia, on naapurin voittaminen sekä Sunderlandille että Newcastlelle "se" asia. Saattaa olla jopa enemmänkin ainakin osalle kannattajista. Se takaa jo sen, että ottelua ei kannata ennakoida kovin paljon edellisten esitysten tai tulosten pohjalta.

Sunderlandilla on näytön paikka viime kauden 0-1-kotitappion jälkeen - Newcastlessa pelattiin 1-1. Ratkaiseeko se? Kenties, kenties ei, on nimittäin ihan varmaa, että Newcastlekaan ei tähän peliin saavu mitenkään kylläisenä. Koskaan.

Monesti on kysytty onko tällaisilla perinteisillä paikalliskoitoksilla enää itse joukkueille niin väliä, kun pelaajat tulevat eri puolilta maailmaa ja vain harva, jos kukaan, on enää ns. oman kylän poika. Minä väitän vahvasti että on. Kyllä peliä pelataan edelleen vahvasti kannattajille ja kun kentällä aistii, että tunnelma lehtereillä on poikkeuksellinen, niin se ylimääräinen pieni lisä löytyy joka pelaajasta aika automaattisesti. Derby on kuitenkin suurempi asia kuin yksittäinen pelaaja tai senhetkiset joukkueet ja kyllä sen tunteen kokee myös kentän puolella, olivat juuret missä tahansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    6. 6

      Game of Thrones -sarjasta tuttu brittinäyttelijä kuoli 94-vuotiaana

    7. 7

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

    10. 10

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    6. Näytä lisää