Laura

Valioliiga

ANAlyysi: Ei ollut Sir Alexin viikko

Julkaistu:

Nyt päättyvään viikkoon lähdettäessä näytti siltä, että Manchester Unitedilla on kaikki eväät karata lopullisesti myös Arsenalilta Valioliigan mestaruustaistelussa.
Saldo oli kuitenkin kaksi ottelua ja nolla pistettä. Sekä kaupan päälle vielä kenties hurjaksi tiivistyvä mestaruustaistelu.

Viikon Chelsea-pelistä jäi ManU-manageri Sir Alex Fergusonille jossittelemista sen verran mehevin sanankääntein, että toimitsijakielto uhkaa ihan toden teolla. ManU olisi siitä pelistä voinut hyvin jotain saadakin ja 1-2-tappio oli varmasti karvas pettymys. ManUa on kuitenkin totuttu pitämään joukkueena, joka on tappion jälkeen vaarallisimmillaan.

Kun vielä Arsenal jäi 0-0-tasapeliin Sunderlandin kanssa lauantaina, oli ManUlle pöytä katettuna sunnuntaille sitä varten, että viikon pettymykset voidaan pyyhkäistä kertaheitolla ja nykäistä ero Arsenaliin taas turvallisemman tuntuiseksi. Ikävä vain, että tuo kattaus oli tehty Anfieldille ja herkuista nauttikin Liverpoolin kotiyleisö.

Numerot 3-1 mairittelevat ManUa, siinä kiteytettynä. Liverpool leikki välillä kissaa ja hiirtä vastustajansa kanssa ja sitä ei usein ole nähty, kun vastustaja on nimenomaan ManU. Dirk Kuyt oli mies paikalla maalin edustalla kolmesti, mutta Luis Suarez oli sittenkin se pelaaja, joka varmasti esiintyy useammankin Sir Alexin suojatin painajaisissa vielä monena yönä. Uruguaylainen piti ajoittain ManU-puolustusta täysin pujottelukeppeinä. Ja Anfieldin yleisö nautti koko rahan edestä ja ylikin. Tämä ottelu antoi uskollisille kannattajille enemmän uskoa tulevaisuuteen kuin mikään muu olisi voinut antaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Luis Suarezin hahmo vierailee varmasti myös Sir Alexin unissa, mutta lepo häiriintyy varmasti monesta muustakin syystä. Suarezeja ei muilla vastustajilla ole, mutta kaikessa loistokkuudessaan Suarezkaan ei ole niin ylivertainen pelaaja, ettei Sir Alex olisi – syystä – huolestunut oman joukkueensa puolustuspelistä. ManUlla on vielä langat omissa käsissään, mutta yhteenkään harha-askeleeseen ei enää ole varaa. Kaksi tappiota peräkkäin on lisäksi ManUlle putkena puoli iäisyyttä, joten nyt Sir Alexin on taas aika näyttää kyntensä toden teolla.

En silti suostu nostamaan Chelseaa, Tottenhamia tai Manchester Citya takaisin mestaruustaisteluun. Kyllä se on ManUn ja Arsenalin välinen mittelö ja sellaisena pysyy kauden loppuun saakka. Ilmeet ovat silti tiukkoina niin Old Traffordilla kuin Emiratesillakin. Kaksikko etenee nyt käytännössä rinta rinnan ja viikonlopun "mitäs jos" –mietteistä pitää katsoa eteenpäin. Tosin edes Sir Alexilla tuskin oli juuri jossittelemista sunnuntaina, niin ylivoimainen Liverpool oli. Arsene Wengerillä voisi paremminkin olla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Dopingtestaajien ilmestyminen aiheutti joukkopaon yleisurheilukisoissa Venäjällä – 36 urheilijaa ”sairastui” yllättäen

    7. 7

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    8. 8

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    9. 9

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. Näytä lisää