Visa

Valioliiga

Liverpoolin loppukiri toi Hodgsonille helpotusta

Julkaistu:

Joe Colen loppuhetkien osuma toi Liverpool-manageri Roy Hodgsonin tiimalasiin muutaman hiekanjyvän lisää.
Lauantain Valioliigakierroksen suurin "yllätys" oli vireillä pitkään Anfieldilla, kun Bolton saalisti vieraspisteitä kurimuksessa rypevältä Liverpoolilta.

Kevin Davies veikin vieraat 1-0 johtoon avausjaksolla, ja Bolton eteni toiselle jaksolle johdossa, mutta 49. minuutilla Fernando Torres tasoitti ottelun Steven Gerrardin oivallisesta alustuksesta. Pool saattoi huokaista, kun Joe Cole ohjasi lisäajalla isännät 2-1 voittoon.

Aiemmin päivällä sarjajohtaja Manchester United oli pitkään vaikeuksissa West Bromwichin vieraana. Wayne Rooney helpotti omaa tuskaansa ampumalla kauden ensimmäisen pelitilannemaalinsa Valioliigassa, mutta isäntien James Morrison tasoitti kymmenen minuuttia myöhemmin.

Ottelun käännekohdaksi muodostui West Bromin saama rangaistuspotku. Laukomaan asettui nigerialainen hyökkääjä Peter Odemwingie, joka kuitenkin ampui pahasti ohi. Tämän jälkeen ManU sai uutta tuulta purjeisiin ja Javier Hernandez iski voitto-osuman 75 minuutin kohdalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tottenhan ja Manchester City vankistivat asemiaan liigan kärkikastissa voitoilla. Tottenham kaatoi Fulhamin kotikentällään 1-0 Gareth Balen puskumaalilla, ja City kaatoi Blackpoolin niin ikään 1-0. Maalista vastasi nuori vasuri Adam Johnson. Kippari Carlos Tevezillä oli varaa hassata lukuisia hyviä tekopaikkoja.

West Ham teki saman managerilleen kuin Liverpool, eli tarjosi tukalaan paikkaan tärkeän voiton. West Ham kaatoi taannoin Liverpoolin voittaneen Wolvesin 2-0. Oma kasvatti Freddy Sears sinetöi isäntien voiton voimakkaalla osumalla 79. minuutilla.

Kovan kritiikin kohteena ollut Avram Grant on näin johdattanut joukkonsa seitsemään pisteeseen yhdeksästä mahdollisesta viime kolmessa pelissä. Samalla Hammers nousi pois putoamisvyöhykkeeltä sijalle 15.

Muissa otteluissa Stoke kaatoi Evertonin 2-1 ja Sunderland kyykytti Blackburnia 3-0.

Valioliigan tulokset 1.1.2011

West Bromwich-Manchester United 1-2 (1-1), Liverpool-Bolton 2-1 (0-1) (B: Jussi Jääskeläinen 90 min), Manchester City-Blackpool 1-0 (1-0), Stoke-Everton 2-0 (1-0), Sunderland-Blackburn 3-0 (2-0), Tottenham-Fulham 1-0 (1-0), West Ham-Wolverhampton 2-0 (1-0)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. 6

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    7. 7

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    8. 8

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    9. 9

      Mainilan laukaukset ja Lavrov puhuttivat – ”Kyllä se tiedetään, kumpi hyökkäsi”

    10. 10

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    3. 3

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

    6. Näytä lisää