Kaija Koon Suru on kunniavieras hiljentää Vain elämää -tähdet: ”Isäni olen jo haudannut, enkä surrut silloin tarpeeksi” - Vain elämää - Ilta-Sanomat

Kaija Koon Suru on kunniavieras hiljentää Vain elämää -tähdet: ”Isäni olen jo haudannut, enkä surrut silloin tarpeeksi”

Jenni Vartiaisen päivänä kuultiin Kaija Koon versio kappaleesta Suru on kunniavieras.

6.10.2017 21:24

Mustiin pukeutunut Kaija Koo lauloi puhuttelevasti surun syleilystä. Jenni Vartiainen kuunteli uudelleen sovitettua kappaletta syvästi liikuttuneena.

– Sinulla on muhun aika ihmeellinen vaikutus, Jenni Vartiainen sanoi esityksen jälkeen ja halasi laulajaa kyyneleet silmissä.

– Tämä on hyvä tunne, ei hätää, Kaija lohdutti itkevää Jenniä.

– Oli vähän manattava, kun tällaista leikkiä meille tuolta ylempää järjestetään, Kaija Koo sanoi.

– Mähän hautasin äitini ennen joulua. Isäni olen jo haudannut, enkä surrut silloin tarpeeksi. Toi opetus tässä kappaleessa on erittäin hieno, ja mulla on nyt äidin sormus kädessä, hän kertoi.

– Teki hyvää myös huutaa, artisti totesi herkistyneenä.

Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?