Kaija Koon baari-illan jälkeiset tunnelmoinnit herättivät naapurit – ”Olin ollut vähän juomassa viiniä” - Vain elämää - Ilta-Sanomat

Kaija Koon baari-illan jälkeiset tunnelmoinnit herättivät naapurit – ”Olin ollut vähän juomassa viiniä”

Kaija Koo muistelee huvittuneena Vain elämää -ohjelmassa baari-iltansa jälkeisiä tapahtumia.

Julkaistu: 15.9.2017 7:02

Kaija Koo kertoo Vain elämää -ohjelmassa herättäneensä naapurinsa baari-iltansa jälkeen vääntämällä ”nupit kaakkoon” kotitalonsa edessä.

Kaija Koo esittää perjantaisessa Vain elämää -jaksossa Jari Sillanpään kappaleen Tanssii kuin John Travolta. Ennen vauhdikasta esiintymistään Kaija Koo kertoo Sillanpäälle, miten sai päähänsä esittää juuri kyseisen kappaleen. Idea kappaleen esitykseen syntyi baari-illan jälkeen.

– Olin ollut vähän baarissa juomassa viiniä. Mulla oli kuljettaja, joka vei mut kotiin, Kaija aloittaa kertomuksensa.

– Siinä pihalla meidän parkkipaikan edessä sanoin, että nyt soitetaan nupit kaakkoon ja kuunnellaan tää biisi.

Kaija Koo esittää perjantai-iltaisessa Vain elämää -jaksossa Sillanpään Tanssii kuin Travolta -kappaleen. Esitys on täynnä säihkettä ja energisyyttä.

Laulaja kertoo kuljettajansa yrittäneen toppuutella häntä.

– Kuljettaja sanoi mulle, että naapurit herää, älä viitsi. Sanoin, että ei mitään väliä, nupit kaakkoon, Kaija Koo muistelee.

Jari Sillanpää ja Kaija Koo olivat myös Vain elämää -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2012.

Laulaja muistelee, kuinka pian myös naapurit havahtuivat kappaleeseen.

– Talossa valot syttyivät ja ihmiset alkoivat kurkkia ikkunoista. Silloin mulle tuli se fiilis, että tämä on se biisi, tämä pitää tehdä, Kaija Koo kertoo.

– Hyi sua, ethän sä oo herätellyt naapureita, Sillanpää naurahtaa kertomuksen kuultuaan.

– Naapurit heräsivät, hymyilevä Kaija Koo myöntää.

Vain elämää Nelosella perjantaisin kello 20.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?