Olli Lindholm laukoo: Laura Voutilaisen biisit ovat huonoja – ”Välillä ihan sysihuttua”

Julkaistu:

vain elämää
Laura Voutilainen kuulee Olli Lindholmilta suoran mielipiteen laulajattaren musiikista Vain elämää -ohjelmassa.
Vain elämää -ohjelmassa vietetään tällä viikolla Laura Voutilaisen päiviä.

Lounaspöydässä Yö-yhtyeen keulahahmo Olli Lindholm alkaa tiedustella Lauralta, kuka päättää naisen kappaleista.

– Mä toivon, et sä ymmärrät mitä mä ajan tällä takaa, Olli alustaa puheenvuoroaan.

– Kun mun mielestäni sun taitotasoon nähden, sun laulutaitoon nähden sun muuta, niin sul on ollut silloin tällöin huonoja biisejä, mies tokaisee ja korostaa että kyseessä on vain hänen oma mielipiteensä.

– Siihen nähden mikä sä niin kuin oot, sul on välillä ihan killereitä ja välillä ihan sysihuttua, Olli kertoo mielipiteensä Lauran kappaleista.

– Sinäkö ne päätät vai kuka ne päättää mitä sinä laulat?

Laura Voutilainen toteaa kysymyksen olevan suuri ja laaja, mutta varsinaista vastausta Ollin kysymykseen ei saada. Laura kertoo esimerkin siitä, miten häntä on aina vastustettu, uran alusta lähtien. Häneltä oli kysytty, millaista musiikkia hän haluaisi tehdä ja Laura oli kuvaillut kovaa ja korkealta hard rockia laulavan tyttöbändin.

– Mulle vastattiin, että tee sitä sitten joskus myöhemmin, mutta tuossa on sulle valmis sapluuna, erityisesti iskelmämusiikkia uransa alussa tehnyt nainen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt