Ursula

Vain elämää

Yläosaton nainen luvatta Yö-yhtyeen levynkannessa – nudistirannalla kuvattu kaunotar raivostui salakuvasta

Julkaistu:

vain elämää
Olli Lindholm kertoo kiusallisesta tilanteesta Ibizan nudistirannalla.
Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm viihdyttää Vain elämää -ohjelman illallisella artistitovereitaan hulvattomalla bändimuistolla. Vuoden 1987 kesäsinkun kanteen päätyi luvatta puolialastoman naisen kuva.

Yhtye oli ollut lomalla Ibizalla, jossa bändi oli tehnyt Tää kesä -nimisen kappaleen. Lindholm kertoo, että valokuvat singleä varten ostettiin paikalliselta valokuvaajalta, ja levyn kanteen päätyi kuva naisesta rannalla, jolla oli päällään pelkät stringit.

Kuvaajan mukaan nainen oli nudistirannalla töissä rantavahtina.

– Kuvaaja sanoi, että kun tää single on valmis, niin voitte viedä sen sille, Lindholm muistelee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Me lähdettiin sit neljän jätkän kanssa Ibizalle viemään sitä singlen kantta sille. Me jätettiin vaatteet läjään, oltiin alasti, mentiin ja sanottiin, että me ollaan Suomesta ja tässä olis tää kansi.

Bändin jätkille selvisi kuitenkin nopeasti, että kyseessä olikin luvatta otettu kuva.

– Jumalauta me lähdettiin sitten nopeasti pois sieltä.

Samu Haber haluaa vielä selventää tapauksen kulkua:

– Siis se mimmi on stringeissä teidän levynkannessa ja siltä ei ollut lupaa?

– Joo, se oli luvatta otettu kuva ja se suuttui ihan helvetisti, Lindholm vastaa.

– Tosi jännä, toteaa Haber huvittuneena.

Vain elämää- ohjelman kuudennen kauden avausjakso tänään Nelosella klo 20.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. 6

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. Näytä lisää