Satu, Luukas

Vain elämää

Olli Lindholmin elämä muuttui viikon ”ryyppyputken” jälkeen – yksi puhelinsoitto muutti kaiken

Julkaistu:

alkoholismi
Olli Lindholm kertoo Vain elämää -ohjelmassa, miten pääsi irti alkoholista.
Suositun Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm kertoo Vain elämää -ohjelman avausjaksossa absolutismistaan. Olli ei ole sanojensa mukaan osannut koskaan tehdä mitään asiaa kohtuudella.

– Puntilla revin rautaa niin, että katkeaa verisuoni päästä. Keikkaa teen niin, että meinaa seota.

Yö-yhtyeen villeimpinä vuosina keikkatahti oli kovaa ja bändikavereiden kanssa tuli juopoteltua.

– Nää isot hitit mitkä tuli, aiheutti tosi ison ongelman mun elämääni. Piti olla perheenisä, aviomies ja rocktähti. Ei se vaan mätsännyt sen kokonaisuuden kanssa, Lindholm kertoo.

Lopulta Lidholmin mukaan ei ollut muuta vaihtoehtoa käsitellä menestystä kuin olla muutaman päivän pois kuvioista, eli kännissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 2000, erään viikon kestäneen ryyppyputken jälkeen Lindholm sai yhtyeen kitaristi Markku Petanderin kautta puhelinnumeron, josta oli tarkoitus saada apua alkoholiongelmaan. Langan päässä vastannut Kari ehdotti Lindholmille ”toveriporukkaa”, jonka kanssa kannattaisi tavata. Jo ensimmäisellä tapaamisella Lindholm vakuuttui ja teki päätöksen.

– Mä istuin siellä ja yhtäkkiä tajusin, että tää oli tässä, Lindholm kertaa.

– Soitin sen jälkeen äidille, että sun poikas ei ryyppää enää ikinä.

Jutun pääkuvana olevalla videolla ja alla olevalla videolla näet katkelmia Olli Lindholmin esiintymisestä Vain elämää -ohjelmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    4. 4

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

    8. 8

      Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    10. 10

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    4. 4

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. Näytä lisää