Tenho, Max

Vain elämää

Muutama vuosi sitten Lauri Tähkää heiteltiin lavalla kananmunilla – nyt naiset lähettävät palvovia viestejä: ”Mä olen niiiiiin in love”

Julkaistu:

vain elämää
Lauri Tähkä on nähnyt julkkiselämän molemmat puolet: millaista on olla sekä kaikkien vihaama että rakastama.
Viime perjantaina nähtiin ensimmäinen jakso Vain elämää -sarjan viidenneltä tuotantokaudelta.

Jaksossa vietettiin Lauri Tähkän päivää, ja mies puhui todella avoimesti tunteistaan ja kokemuksistaan, jotka hän on siirtänyt kirjoittamiinsa kappaleisiin.

Tähkä kertoi muun muassa siitä, kuinka ihmiset vihasivat häntä, kun hän jätti Elokorjuu-yhtyeen vuonna 2011.

– Siitä tuli 2–3 vuotta paskaa niskaan. Jengi heitteli keikoilla kananmunilla. Mulla oli työhuone Turun keskustassa, niin ne Teboilin mammat, kun kävin siinä aina kahvilla, niin ne sanoi, että ooks sä oikeasti noin paha jätkä, laulaja avautui.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tähkä kertoo, että Facebookiin oli perustettu tuolloin myös häntä vihaavien ihmisten ryhmä, jossa oli yli 10 000 tykkäystä.

Videolla Lauri Tähkä avaa Elokerjuusta lähtemisen taustoja.

Enää Tähkä ei kuitenkaan vaikuta olevan vihattujen ihmisten listalla. Perjantaina nähdyn jakson jälkeen Tähkän virallinen Facebook-sivu on täyttynyt ylistävistä kommenteista. Suurin osa fanittajista on aikuisia naisia, jotka käyttäytyvät somessa kuin teinit lähetellen Tähkälle tsemppejä, sydämiä ja suukkoemojia.

– Iha huikeeta Late! Mä olen niiiiiin myyty ja in love!

– Arvostukseni Latea kohtaan vaan nousi. Oon ollut aina sitä mieltä, että hän teki viisaasti, kun ei aikanaan vastannut loanheittoon eikä selitellyt tekojaan. Oli kuitenkin upeaa, että Late puhui suoraan tuossa ohjelmassa sen hetkisestä tilanteestaan.

– Kattelin aikaisemmin sua vähän sillä silmällä, mutta eilen rakastuin!

– Käsitys Latesta muuttui. Herkkä miäs ja komia! Hyvä Late!

– Minun fanittaminen sinua kohtaan vaan lisääntyy uuden levyn ja Vain Elämää takia. Oot mahtava!

Perjantaisessa jaksossa vuodatettiin paljon kyyneliä esitysten lomassa. Itkuilta ei vältytty kotikatsomoissakaan, vaan tunne välittyi tv-ruutujen toisellekin puolelle.

– Vain elämää aiheutti varsinaisen tunteiden myrskyn. Välillä silmät kostui surun ja sitten taas ilon kyyneleistä.

– Olet niin aito, avoin ja rehellinen. Se myös välittyy musiikistasi ja vetoaa tunteisiin. Lauluissasi on vahvaa läsnäoloa ja elämänmakua. Ne kantavat myös kuulijaa läpi elämän päivänpaisteen ja karikkojen.

– Yritän kutoa samalla, mutta tunnevyöry on niin valtava, että silmukat hyppii, jotakin silmistä valuu kaiken aikaa. Kiitos! Tätä on odotettu ja annat itsestäsi juuri sellaisen kuvan kuin levyjäsi kuunnellessa olen saanut!

– Lauri taitaa parantua kuin viini vanhetessaan, hänestä välittyi jotain uutta ennenäkemätöntä hienoa...harmoniaa. Kiitos!

– Jotenkin se rehellisyys ja avoimuus haavoja myöten kosketti ja laittoi hanat auki täälläkin. Musiikki ja esitykset oli aivan buenoja!

Vain elämää -sarjan viidennellä tuotantokaudella ovat mukana Idolsista tutuksi noussut Anna Puu, Suomen merkittävimpiin musiikintekijöihin kuuluva Hector, pitkänlinjan laulaja ja muusikko Mikko Kuustonen, omat levynsä itse säveltävä, sanoittava ja tuottava Chisu, kuusi platinalevyä tehnyt Suvi Teräsniska, kymmeniä hittejä tahkonnut Lauri Tähkä sekä ohjelman kuopus rap-artisti Mikael Gabriel.

Ohjelman avausjakso oli viikonlopun suosituin kotimainen tv-viihdeohjelma ja sen keskikatsoja määrä oli hurjat 870 000 katsojaa.

Vain elämää perjantaisin klo 20 Nelosella. Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. 6

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    7. 7

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    8. 8

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    9. 9

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. Näytä lisää