Auli, Aulikki

Vain elämää

Tämän syksyn Vain elämää erosi aiemmista kausista yhdellä merkittävällä seikalla

Julkaistu:

KOMMENTTI
Vain elämää -konsertissa oli nähtävissä monia eroja aiempiin Vain elämää -kausiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien viihdetoimittaja Mia Paavonen.
Lauantai-iltana Hartwall Arenassa nähty Vain elämää -konsertti toisteli monella tapaa aiemmilta kausilta tuttua sapluunaa. Artistiporukka istuu keskellä Arenaa olevan lavan pöydissä ja laulaa vuorotellen ohjelmasta tuttuja biisejä toisilleen ja yleisölle. Välillä räiskähtää muutama tulenlieska, kerran lentää konfettia. Sen enempää visuaalista spektaakkelia konsertti ei tarjoa.

Muotti on melko yksinkertainen, mutta tämän syksyn tähdet onnistuivat puhaltamaan myös uutta henkeä jo neljättä vuotta peräkkäin nähtävään konserttiin.

Viime vuonna kritisoin
Vain elämää -konsertin rakenteen epätasaisuutta ja poukkoilua tunnetilasta toiseen sekä alun liukuhihnalaulua, jossa mikki kiersi vain laulajalta toiselle ilman sen suurempia välispiikkejä ja yleisön lämmittelyjä.

Tänä vuonna virheistä oli opittu. Konsertissa oli selkeä draaman kaari: ensin biletettiin, sitten otettiin vähän leppoisammin, sitten hiljennyttiin kunnolla herkistelemään, sieltä noustiin jälleen bilettämään, ja kierros alkoi alusta. Konsertin alkupuolella jokainen artisti myös jutusteli yleisölle samaan tyyliin kuin artistit jutustelevat ohjelman pöydän ääressä. Se löi Arenaan välittömän ja kiireettömän tunnelman.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Antti Tuisku
myönsi itsekin keikan aluksi, että neljännelle tuotantokaudelle lähtiessä täytettävänä oli isot saappaat. Viime vuoden huippunimistä koostuvaa porukkaa kun pidettiin ylittämättömänä. Tuosta asetelmasta muodostuikin pohja ehkä yhdelle vapautuneimmista Vain elämää -kokemuksista. Kun ketään ei tarvinnut kumarrella, eikä kenenkään edessä jännitetty, syntyi letkeää ja riehakasta viihdettä. Näitä artisteja oikeasti uskoo, kun he sanovat olevansa ystäviä.

Merkittävän eron aiempaan tekee myös se, että aina ennen Vain elämää -ohjelman suurin huomio on kiinnittynyt pitkän linjan viihdejättiläisiin. Tällä kertaa pisimmän korren vetivät nuoret nykysuosikit, eikä porukan konkareilla tuntunut olevan mitään sitä vastaan.

Ei ollut lainkaan sattumaan, että illan kovimmat tanssit ja yhteislaulut vedettiin reippaasti yli 10 000 ihmisen voimin nimenomaan Antti Tuiskun, VilleGallen ja Sannin johdolla.

Nämä kuultiin:

  • Voitolla yöhön - Pave Maijanen
  • Peto on irti - VilleGalle
  • Pojat - Antti Tuisku
  • Hyökyaalto - Vicky Rosti
  • Kasarin lapsi - Anssi Kela & VilleGalle
  • Nelisilmä - Maija Vilkkumaa
  • Kran Turismo - Sanni
  • Lähtisitkö - VilleGalle & Sanni
  • Me ei olla enää me - Pave Maijanen
  • Jano - Maija Vilkkumaa
  • Luokkakokous - Anssi Kela ja Maija Vilkkumaa
  • Yksinäinen - Sanni
  • Elämän nälkä - Antti Tuisku
  • I'm Gonna Roll - Vicky Rosti
  • Väliaika
  • Keinutaan - Antti Tuisku & VilleGalle
  • Ei - Sanni
  • Sotke mut - Maija Vilkkumaa & Sanni
  • Satumaa tango - Pave Maijanen
  • Ikävä - Anssi Kela
  • Puistossa - Anssi Kela, VilleGalle & Jare
  • Huominen on huomenna - Vicky Rosti
  • Sekaisin - Pave Maijanen
  • 2080-luvulla - Anssi Kela
  • Levoton tyttö - Sanni
  • Sata salamaa - Antti Tuisku
  • Totuutta ja tehtävää - VilleGalle
  • Jos mä oon oikee - Vicky Rosti
  • 1972 (Pyllypallo) - Maija Vilkkumaa + muut
  • Encore
  • Etenee - Pave Maijanen, VilleGalle + muut
Hyppää videolla konsertin tunnelmiin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    2. 2

      Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

    3. 3

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    4. 4

      Ökykuvat: Brunein tuntematon prinssi esittelee luksuselämäänsä Instagramissa – Mateen, 26, on Aasian himotuimpia sinkkumiehiä

    5. 5

      Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

    6. 6

      Saako tulevaisuuden Suomessa heittää lopullisesti hyvästit talvelle? Näin ilmasto muuttuu – 3 vaihtoehtoa

    7. 7

      Veturi törmäsi raiteille jumiin jääneeseen henkilöautoon Kiteellä

    8. 8

      Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

    9. 9

      Muotkatunturin onnellinen – Tinja, 33, asuu sähköttömässä mökissä Inarin erämaan laidalla koirasusien kanssa

    10. 10

      Nainen ajoi karmeassa humalassa ojaan Joensuussa – apuun saapui traktori­mies, jota nyt myös epäillään ratti­juopoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    5. 5

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    6. 6

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

    7. 7

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    8. 8

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    9. 9

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    10. 10

      Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    2. 2

      Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

    3. 3

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    4. 4

      Ökykuvat: Brunein tuntematon prinssi esittelee luksuselämäänsä Instagramissa – Mateen, 26, on Aasian himotuimpia sinkkumiehiä

    5. 5

      Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

    6. Näytä lisää