Lempi

Vaalit 2015

Mieto ei ollut lähelläkään läpipääsyä: ”Pikkuusen heitti häriänpyllyä lopputulos”

Julkaistu:

Pettynyt Juha Mieto aikoo vastedes keskittyä vain mämmin syömiseen. Nämä olivat hiihtäjälegendan viimeiset vaalit.
Televisioruudusta näkyy pelkkä aurinko, kun Juha Miedon vaalivalvojaisissa odotetaan ensimmäisiä äänestystuloksia. Henki viime viikkojen aikana on vaikuttanut vahvasti siltä, että Mietaan läpimeno on tällä kertaa varma juttu.

Vaasan vaalipiirin ensimmäiset ennusteet tuovat mukanaan suuren pettymyksen.

Hiihtäjälegenda, edellisen kauden kansanedustaja Mieto ei ole lähelläkään läpimenoa, vaikka keskusta on saamassa vaalipiirissä kaksi lisäpaikkaa. Lopulta Miedon ero läpipääsyyn oli yli 2000 ääntä.

– Ennakkoääniä pitäisi olla yli neljätuhatta, toteaa Mieto, jonka toivo hiipuu saman tien.

Entisenä urheilijana hän taitaa keskittymisen. Nyt keskitytään pettymykseen. Tuttuun jussipaitaan pukeutunut Kurikan jätti tuijottaa tuloksia hiljaa. Vaaliorganisaatio, Kurikan keskustan kunnallisjärjestön väki ympärillä on ymmällään.

– Kutina oli sellaanen, että Juha menöö läpi. Kentällä oli niin positiivinen henki, tuumaa kunnallisjärjestön sihteeri Aila Lepistö.

Niin hän kuin kaikki muutkin vaalityöhön osallistuneet ovat ihmeissään. Jopa keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen osallistui näkyvästi Miedon kampanjaan.

Juha Miedon vaalikahvilaan tultiin juhlimaan vaalivoittoa. Nyt pureskellaan tappiota.

”Pulinat pois, pohojalaaset on puhunu”

Koottuaan itsensä Mieto nousee tuoliltaan ja antaa ensimmäisen haastattelunsa, Ilta-Sanomille.

– Peli on selevä. Lährin hommahan tosissani, ja henki on ollut koko ajan tosi hyvä. Voiraan sanoa, jotta pikkuusen heitti häriänpyllyä lopputulos. Mutta tämon vain elämää, tuumaa Mieto vakavana mutta reippaana.

Hän uskoi läpimenonsa mahdollisuuteen, sillä keskustalle on koko ajan veikattu Vaasan vaalipiiristä kahta lisäpaikkaa. Nyt eduskuntaan menee liuta uusia kasvoja, kuten nuori Antti Kurvinen. Kun oman miehen kohtaloa on hetki nieleskelty, Kurikan keskusta-aktiivit alkavat nähdä uutta valoa ikkunassa.

– Antti Kurvinen ja Mikko Savola ovat molemmat nuoria, ja sehän on tietysti positiivinen asia, sanoo Lepistö.

– Pulinat pois, pohojalaaset on puhunu, jatkaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Rami Ala-Nisula.

Vaikka aikaa on kulunut vasta puoli tuntia, Mieto on jo ehtinyt miettiä, mikä oikein mahtoi mennä pieleen. Oliko se väärä voitelu? Vaalikahvilan hyllyssä on jäljellä vielä muutama purkki Juha Mieto –pitovoidetta, jota on myyty kymmenellä eurolla purkki.

– On arvootus, miksi näin kävi. Olisiko sitten ikäkysymys? Toisaalta, menihän Salolainenkin läpi, vaikka on vanhempi. Ja voihan olla, että äänestäjille on jäänyt sellaanen ajatus, jottei se Mietaa osaa muusta puhua kuin urheelusta. Vaikka jämäkästi kyllä tuli asiat hoiretuksi kansanedustajana, Mieto spekuloi.

– Yöni meinaan nukkua tosi hyvin, hän vakuuttaa.

Viimeiset vaalit

Vaalirumba on ollut kova ja se on selvästi syönyt ison miehen voimia.

– Kaikki tehtihin mitä voitihin. Vaikka olen eläkkeellä, huomenna taas työt kutsuu: kolmeen paikkaan oon sopinu keikat.

Juhani Tuomaala tarttuu Mietaan käteen ja toivottaa hyvää jatkoa. Hän poistuu vaalikahvilasta murtunut ilme kasvoillaan. Tuomaala edusti kansaa 1970 ja -80-luvuilla kolme kautta.

– Musta tuli sitte yhren kauren kansanedustaja, sanoo Mieto ja lupaa, että nämä olivat hänen viimeiset vaalinsa.

Mieto on syönyt päivällä puoli ropeellista mämmiä. Kun vaali-ilta on ohi ja kaikki äänet laskettu, hän tietää mitä tekee.

– Se on mämmin paikka. Ajattelin syödä ropehen tyhyjäksi. Sen jälkeen on vielä kaksi jäljellä. Kyllä se on pareet keskittyä vain mämmin syömiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    2. 2

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    7. 7

      Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 235 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

    8. 8

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Somen paineet olivat liikaa perheenäidille – ”täydellisten” kuvien tavoittelulla karut seuraukset: kauneusoperaatioista tuli pakkomielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    2. 2

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. Näytä lisää