Vaalimainoksia revittiin Sipoossa – Poliisi: Sakkoa tai enintään vuosi vankeutta - Vaalit 2015 - Ilta-Sanomat

Vaalimainoksia revittiin Sipoossa – Poliisi: Sakkoa tai enintään vuosi vankeutta

Sipoon Söderkullan vanhan ostoskeskuksen edusta on täynnä vaalisilppua.

IS:n lukija kuvasi sen, mitä revityistä vaalimainoksista oli jäljellä.­

5.4.2015 20:26

Lähes täydellinen tuho kohtasi pääsiäisenä Sipooseen pystytetyt vaalimainokset.

– Sama ilmiö tuntuu toistuvan joka vaaleissa, revityt vaalimainokset kuvannut Patrick Wikblad huokaa Ilta-Sanomille.

Tällä kertaa ilkivallan kohteeksi joutuivat tasaisesti kaikki puolueet.

– En huomannut, että repijät olisivat keskittyneet vain yhteen tai kahteen puolueeseen, Wikblad hymähtää.

Vaalimainosten tuhoaminen on myös laitonta. Vaalimainoksiin kohdistuva ilkivalta on rikoslain nojalla rangaistavaa vahingontekorikoksena. Rikoslain mukaan ”Joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi”.

Helsingissä vaalimainokset ovat saaneet pääsiäisenä olla rauhassa.

– Korviini ei ole kantautunut, että vaalimainoksia olisi viikonloppuna rikottu ainakaan Helsingissä, rauhassa ovat saaneet vielä olla, Helsingin poliisin yleisjohtaja Tuomo Tuohimaa kertoo Ilta-Sanomille.

Myös Tuohimaa viittaa vahingontekorikokseen.

– Se on sakkoa tai enintään vuosi vankeutta, yleisjohtaja vahvistaa lain kirjaimen.

Seurauksista huolimatta vaalimainokset kohtaavat kuitenkin ilkivaltaa joka vuosi.

– Tällainen systemaattinen ilkivalta on todella tyhmää. Onhan se tietysti kannanotto, mutta parempi tapa on sitten vaikka jättää äänestämättä tai sotata se äänestyslippu, Wikblad puhisee.

 

Oletko huomannut tärveltyjä vaalimainoksia? Ota kuva tai kirjoita havainnoistasi Ilta-Sanomille täällä.

Vaalimainoksia on Sipoossa revitty useammassa paikassa.­

Luitko jo nämä?