Kaikkien aikojen vanhin ehdokas: 95-vuotias pyrkii eduskuntaan

Julkaistu:

Vaalit 2015
95-vuotias vuorineuvos pyrkii eduskuntaan työllistämään.
Vuorineuvos Paavo V. Suominen, 95, on Suomen kaikkien aikojen vanhin eduskuntavaalien ehdokas. Hän pyrkii eduskuntaan Pirkanmaan sitoutumattomien listalta.

Suomisen elämäntarina on uskomaton.

– Olin niin köyhästä kodista, että köyhemmäksi ei voi mennä, Paavo V. Suominen sanoo.

Talokaupassa petetty isä surmasi itsensä räjäyttämällä. Paavo oli tuolloin kolmen vanha. Äiti elätti viisi lastaan torikaupoilla. Kolme sisarusta oli kuollut pienenä.

Alle kouluikäisenä Paavo sairastui selkärankatuberkuloosiin ja joutui neljäksi vuodeksi parantolaan.

– Asia on sillä tavalla, että sairaus myöskin kasvattaa. Sairaalassa on aikaa ajatella.

Suominen on kotoisin Hangosta. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta käydä ilmaiseksi oppikoulua.

– En uskaltanut mennä kerjäämällä, koska aivan varmasti minua olisi kiusattu.

Suominen oli kuitenkin päättänyt, että jonain päivänä hän vielä näyttää.

– 16-vuotiaana luin lehdestä, että kun elintaso nousee yhden prosentin, kylmän tarve nousee kuusi prosenttia. Päätin, että ”that’s my business”.


Suominen opiskeli leipuriksi, mutta lähti hakemaan töitä kylmälaitealalta.

– Mihinkään en päässyt, mutta jokaiselle toimitusjohtajalle sanoin, että ”Kuulkaas herra toimitusjohtaja, jonain päivänä minä ostan tämän yrityksen”, ja joka ainoan yrityksen olen ostanut.

Suominen elätti itsensä muun muassa hetekan jousien kiristäjänä. Hän opiskeli kylmälaitealan teknikoksi ja insinööriksi.

– Perustin Huurteen yhden miehen yrityksenä. Kun jäin eläkkeelle, firmassa oli 802 työntekijää ja 600 miljoonan euron liikevaihto.


HUURRE OY oli maailman suurin kaupan ja teollisuuden kylmälaitteiden valmistaja. 90-luvulla Kansallis-Osake-Pankki otti Huurteen haltuunsa.

– Olin leikkauspöydällä, kun ne ryöstivät minulta Huurteen. Minulle tehtiin ohitusleikkaus, ja olin vuoden työkyvytön.

 

Olen 95-vuotias ja hyvässä kunnossa, sain viiden vuoden ajokortinkin.

– Lääkärit kertoivat olleensa varmoja, että tästä ei Paavo selviä. Mutta olen 95-vuotias ja hyvässä kunnossa, sain viiden vuoden ajokortinkin. Ajan yhä 20 000 kilometriä vuodessa.


72-VUOTIAANA hän kirjoitti ylioppilaaksi Ruotsissa.

– Piruuttani, koska lapsetkin ovat ylioppilaita. Täytyyhän isänkin olla.

Suomisen lapsuuden haave oli tulla lääkäriksi. Tuoreena ylioppilaana hän pyrki opiskelemaan lääketiedettä.

– Minulle sanottiin, että olen liian vanha.

1980-luvulla Suominen oli otsikoissa, kun hän sai Neuvostoliittoon tehdystä kaupasta maksuksi 25 rekkakuormaa gruusialaista brandya. Suominen oli pulassa. Hän halusi lahjoittaa juomat Lapin läänin asukkaille, työttömille ja sotaveteraaneille. Se ei käynyt. Olisi pitänyt maksa tullit ja verot, 30 miljoonaa markkaa.

Suominen ryhtyi kauppaamaan lastia ulkomaille. Lopulta kauppa syntyi, mutta Suominen ei ihan luottanut ostajaan; kaksi pankinjohtajaa Helsingistä matkusti Tampereelle todistamaan, että kauppasumma on tilillä.

– Samana yönä lähti viisi rekkaa, ja kaikki 25 menivät. Tänä päivänäkään en tiedä, mihin ne menivät.


JOS SUOMINEN pääsee eduskuntaan, hän aikoo työllistää.

– Se on helppoa. Kopioin Amerikan presidentin Rooseveltin menetelmän. Hän työllisti satoja tuhansia rakennuttamalla maanteitä ja rautateitä ja istuttamalla metsiä.

– Ihmisiä tulee päivittäin kysymään minulta, että ”Et sä tietäis mihin pääsis töihin”. Meillä on tekemätöntä työtä vaikka kuinka paljon. Viimeiset kymmenen vuotta maanteiden kunto on rapistunut. Täytyisi vähintään 150 miljoonaa vuodessa saada nykyisten rahojen lisäksi teiden kunnostukseen, Paavo V. Suominen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt