Lempi

Vaalit 2015

Sdp tyrmää jäähyväisveron – Backman: ”Mätäkuun juttuja”

Julkaistu:

Politiikka
Mitään rankaisuveroa ei ole edes suunnitteilla, vakuuttaa Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
– Se on mätäkuun juttuja. Jossain tarkastusvaliokunnan pohdinnoissa tällainen vero on voinut olla mukana, mutta minkäännäköistä valmistelua ei ole. En ole kuullutkaan tällaisesta jäähyväisverosta, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman (sd) sanoi.

Sukupolvenvaihdoksesta maksettavat perintöverot ovat nousseet tapetille tällä vaalikaudella.

– Meillä on tällä vaalikaudella perintöverotusta nostettu. Isot perinnöt ovat nousseet julkisuuteen ja siinä lisättiin maksuaikaa. Hallitus esitti seitsemän vuoden maksuaikaa, valiokunta pidensi sitä kymmeneen vuoteen. Huojennusta on tullut sukupolvenvaihdoksiin.

– Tällaista jäähyväisveroa ei tule. Ei tule rangaistusta siitä, että vaihtaa maata. Se ei kuulosta tältä päivältä eikä toimivalta verojärjestelmältä, Backman totesi.

Sdp on tunnettu himoverottajana. Ei siis edes Sdp haluaa lätkäistä pankkitalletusta Suomesta muuttaville?

– Ihmisiltä tulee sellaista palautetta, että jos ulkomaille siirtyvät yritykset ovat saaneet valtiolta tukea, niiltä pitäisi ottaa rahaa pois. Se on ollut joskus pohdinnassa, miten voidaan välttää veroeuroilla siirtyminen pois Suomesta.

– Mutta se, että joku ihminen muuttaa Suomesta, siihen ei voi puuttua. Meillä on vapaus valita asuinpaikka. Kussakin maassa on omat velvollisuudet. Ei Suomen pidä alkaa rajoittaa ihmisten poismuuttoa. Toivon tietysti, että Suomesta ei muuteta pois, Backman vastasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. 6

      Tunnistaisitko? Popikoni Madonna poseerasi täysin alasti 18-vuotiaana – ennennäkemättömät kuvat myynnissä

    7. 7

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    8. 8

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    9. 9

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    10. 10

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. Näytä lisää