Kiviniemi otti osan vaalitappiosta omaan piikkiinsä

Julkaistu:

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ottaa osan keskustan rökäletappiosta omaan piikkiinsä.
Kiviniemi myönsi keskustan puoluevaltuustolle pitämässään puheessa, että keskusta ei onnistunut tuomaan linjaansa "riittävän kirkkaasti" esiin hallituksessa.

Kiviniemen mukaan keskustan kanta jäi julkisuudessa liian usein epäselväksi, kun pääministeripuolue varjeli hallituksen yhtenäisyyttä ja toimintakykyä.

Lisäksi eurokriisin hoito oli keskustan kannalta vaikea asia.

- Jouduimme nyt vastentahtoisesti siivoamaan muiden sotkuja. Portugalin tukemisen esiinnousu juuri vaalien alla saattoi olla se viimeinen ratkaiseva tekijä vaalitappiomme takana, Kiviniemi sanoi perjantaiaamuna Helsingin Katajanokalla.

- En myöskään tarpeeksi hyvin kyennyt kuvamaan sitä, miten epämiellyttävältä tämä itsestänikin tuntui. Pääministerinä en kuitenkaan voinut kerta kaikkiaan väistää vastuutani asiassa, Kiviniemi selitti.

Kiviniemi myönsi myös, että keskusta ei osannut reagoida kritiikkiin ja tehdä linjauksiin riittävän nopeita muutoksia.

- Tästä hyvänä esimerkkinä on jätevesiasetus. Ihmiset eivät uskoneet, että meidän kauttamme asioiden kulkuun tulisi muutos.

Kiviniemi myönsi keskustan epäonnistuneen myös vaalirahakohun hoidossa.

- Emme kyenneet hoitamaan asiaa riittävän nopeasti ja avoimesti.

Pitkästä virhelistasta huolimatta Kiviniemi ei ole jättämässä paikkaansa puheenjohtajana.

- Kun lähdin tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta, lähdin tavoittelemaan juuri sitä. Nyt on käytössä kaikki aika sen hoitamiseen, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt