Anja, Anita

Vaalit 2011

Yllätyskäänne muhii vaalituloksessa: "En ole koskaan jännittänyt näin paljon"

Julkaistu:

Eduskunnasta mahdollisesti putoava kansanedustaja kommentoi dramaattista käännettä Ilta-Sanomille.
Helsingin vaalipiirissä muhii dramaattinen vaaliyllätys.

Helsingin Sanomat kertoo, että kokoomuksesta ensimmäisenä rannalle jäänyt Lasse Männistö olisi ponnistamassa tarkistuslaskennassa ohi Laura Rädyn. Vielä vaali-iltana näytti siltä, että Räty nappaisi paikan äänin 4849 ja Männistö jäisi rannalle viisi ääntä pienemmällä potilla.

- Elämä on sellaista, Laura Räty kommentoi asiaa Ilta-Sanomille ja korosti, että mitään virallista tietoa asiasta ei ole.

- Totta kai henkilökohtaisesti harmittaa, mutta ihan rauhallisin mielin olen. Mutta lähes 5000 äänen saaliiseen ei voi olla pettynyt.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helsingin Sanomien mukaan tarkistuslaskenta on kuitenkin saatu eilen valmiiksi, ja Männistö olisi saanut parikymmentä ääntä lisää. Asia ratkeaa huomenna kello 18, kun eduskuntavaalien tulokset julkistetaan virallisesti.

Männistö myönsi Ilta-Sanomille, että häntä jännittää.

- En ole koskaan elämässäni jännittänyt näin paljon. Jännitys alkoi siitä, kun sen olisi pitänyt päättyä, koska tiesin, että äänimääriin tulee aina pientä heittoa esimerkiksi lyöntivirheiden takia, hän viittaa vaali-iltaan ja tuloslaskennan päättymiseen.

- Oli tulos mikä tahansa, molempien mielestä helsinkiläiset ovat voittajia.

- Olisimme kumpikin erittäin hyviä, Männistö toteaa.

- Lasse on erittäin hyvä helsinkiläisten näkökulmasta, Räty sanoo ja lupaa, että vaikka tappio tulisi, työ politiikassa jatkuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Yli sata suomalaista näyttelijää kertoo tulleensa ahdistelluksi: Kourintaa ja rivoja ehdotuksia kesken työn

    10. 10

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    6. Näytä lisää