Suomalaisten äänestys jatkui poikkeuksellisesti Berliinissä - Vaalit 2011 - Ilta-Sanomat

Suomalaisten äänestys jatkui poikkeuksellisesti Berliinissä

Suomen Berliinin-suurlähetystössä pääsi maanantaina vielä poikkeuksellisesti äänestämään, koska äänestysliput loppuivat lauantaina kesken.

11.4.2011 18:02

Äänestysliput loppuivat, sillä ennakoitua useampi halusi äänestää Berliinissä ennakkoon. Ennakkoääniä annettiin siellä nyt 649, kun viime vaaleissa vuonna 2007 vastaava luku oli 304.

Virallisesti ennakkoäänestys ulkomailla päättyi lauantaina; kotimaassa voi äänestää ennakkoon vielä tiistaina.

Maanantaina iltapäivällä ei ollut vielä tietoa, kuinka moni muutamasta kymmenestä äänestysliputta jääneestä oli lopulta käyttänyt ylimääräistä mahdollisuutta hyväkseen, lähetystöneuvos Leena Pylvänäinen kertoi.

Pylvänäisen mukaan myös muualla Saksassa on näissä vaaleissa ollut sama trendi kuin Berliinissä eli ennakkoäänestäjiä on ollut poikkeuksellisen paljon.

Myös Tukholmassa äänestettiin vilkkaammin ennakkoon kuin neljä vuotta sitten: Suomen suurlähetystön mukaan ennakkoäänestysprosentti kohosi 9,1:een, kun viime vaaleissa se oli 6,7 prosenttia.

Luitko jo nämä?