Soini oli oikeassa - katso vaalitentin puheenvuorojen kestot!

Julkaistu:

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tiukkasi torstaisessa Ylen tv-tentissä, miksi hän saa vähiten aikaa kameroiden edessä.
- Timo, saanko puheenvuoron, SDP:n Jutta Urpilainen keskeytti Soinin, kun tenttiä oli takana tasan tunti.

- Mä haluun tähän sanoo..., Soini huudahti väliin.

- Naisillekin joskus, Urpilainen letkautti takaisin.

- Mul on ollut aikaa puhua vähiten, Soini kuittasi.

Soinilla ei ollut sekuntikelloa taskussaan, mutta sisäinen laskuri toimi. Soini oli puolitoista tuntia kestäneen väittelyn aikana lähes puolet vähemmän äänessä kuin kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Se selviää Ilta-Sanomien perinteisellä sekuntikellomenetelmällä tekemästä laskelmasta. Yksittäisiä välihuutoja IS ei kellottanut, mutta muuten yhteen laskettiin jokaisen puheenvuoron sekunnit.

- Yritin vain pitää puoleni, siksi puutuin tähän puheaikaan. Kansa on tässä kärttyistä. Äskenkin torilla tuli mummo sanomaan, että eivät ne anna sun puhua, Soini kommentoi IS:n laskelmia perjantaina.

Puheenvuorojen määrässä Soini oli kuitenkin niukasti ykkönen.

- Heti kun puhuu kovaa tekstiä, niin aina tulevat vanhat puolueet päälle.

Soinin pisin puheenvuoro kesti tasan minuutin. Hän ei aio kuitenkaan jatkossa puheenvuorojaan keinotekoisesti pidentää.
- En lähde pitämään esitelmiä. Kun on sovittu, että puhutaan lyhyesti, sitten puhutaan lyhyesti.

Illan pisimmän litanian latasi Jyrki Katainen, lähes kaksi minuuttia.
- Saanko puhua loppuun, Katainen sanoi Urpilaiselle, kun keskusteltiin tuottavuusohjelmasta.

- No mutta kun olet aina niin pitkäsanainen, Urpilainen tuskaili takaisin.


NÄIN PUOLUEJOHTAJAT SAIVAT PUHUA:

(Puheenvuorojen kesto yhteensä, puheenvuorojen määrä, puheenvuorojen kesto keskimäärin, yli minuutin puheenvuorot, yli puolen minuutin puheenvuorot, pisin puheenvuoro ja lyhin puheenvuoro)

Jyrki Katainen: 19.34 min, 25 kpl, 47 sek, 5 kpl, 16 kpl, 1.58 min, 4 sek
Mari Kiviniemi: 18.29 min, 25 kpl, 44 sek, 7 kpl, 17 kpl, 1.27 min, 4 sek
Jutta Urpilainen: 13.16 min, 26 kpl, 31 sek, 2 kpl, 11 kpl, 1.33 min, 6 sek
Timo Soini: 11.26 min, 28 kpl, 25 sek, 0 kpl, 10 kpl, 1.00 min, 3 sek

Ota kantaa

Sorsittiinko Soinia Ylen vaalitentissä?

Kyllä 29% Ei 71%
Ääniä yhteensä 40459

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt