Päivi Räsäsen hurja muodonmuutos - tältä hän näytti 16 vuotta sitten!

Kristillisdemokraattien nykyinen puheenjohtaja Päivi Räsänen on muuttunut ehkä eniten, kun vertaillaan puoluejohtajien vuosien takaisia tyylejä.

Päivi Räsänen eduskunnassa marraskuussa 1995.

Peter Jansson kuvasi Päivi Räsäsen eduskunnassa 28. marraskuuta 1995. Kukkaliiviin pukeutuneen Räsäsen tyyli vaikutti vanhemmalta kuin nykyään.

Lääkärinä työskennellyt Räsänen pyrki ensimmäisen kerran eduskuntaan 1991, mutta ovet eivät tuolloin auenneet.

Räsänen aloitti Riihimäen kaupunginvaltuustossa 1993. Kevään 1995 vaaleissa hän pääsi myös eduskuntaan. Räsänen herätti heti huomiota muun muassa homovastaisilla lausunnoillaan.

Lehdissä kohistiin myös Räsäsen lyhyestä äitiyslomasta 1996. Hän osallistui eduskunnan täysistuntoon vain kolme päivää sen jälkeen, kun oli synnyttänyt perheen viidennen lapsen.

- Minulla oli vauva aina mukana eduskunnassa hoitajan kanssa, vaikka sitä ei ehkä kukaan huomannutkaan. Kävin välillä imettämässä vauvaa työhuoneessa, Räsänen kertoi Ilta-Sanomissa syyskuussa 1997.

Räsänen nousi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi 2003 ja puolueen puheenjohtajaksi seuraavana vuonna.

IS:n nettijuttusarjassa esitellään "arkiston helmiä" puolueiden puheenjohtajista.

Päivi Räsänen kyselytunnilla syyskuussa 1996.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen eduskunnassa Helsingissä 9. maaliskuuta 2011.

Luitko jo nämä?