Riikka Purra pettyi ennakko­äänten tulokseen: ”Ei lainkaan sitä, mitä lähdimme hakemaan”

Riikka Purran mielestä tulos kertoo huonosta äänestysinnosta.

23.1. 20:22 | Päivitetty 23.1. 21:25

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra myöntää ennakkoäänten olevan hänelle pettymys. Perussuomalaiset sai 9,8 prosenttia ennakkoäänistä.

– Ei se ole lainkaan sitä, mitä me lähdimme hakemaan, mutta vaali on hyvin hankala, Purra sanoo IS:lle.

Ylen viimeisin gallup povasi 14,3 prosentin kannatusta perussuomalaisille.

Purran mukaan sote-uudistus on monille varsin kaukainen ja vaalikampanjassa ei ole päästy puhumaan niistä asioista, jotka olisivat kaikista oleellisimpia. Hänen mukaansa ainoastaan perussuomalaiset ovat halunneet nostaa esille rahoitukseen liittyviä seikkoja.

Purra uskoo, että puolueen kannatus nousee illan mittaan. Lukuja hän ei halunnut arvailla.

– Me vastustimme koko uudistusta ja näitä vaaleja. Tämä uudistus ei tule korjaamaan soten oleellisia ongelmia ja se varmasti tässä ajan myötä tulee näkyviin myös äänestäjille, jotka näitä lupauksia ovat uskoneet.

Purra katsoo, että perussuomalaisten kannattajille tärkeistä asioista päätetään lähinnä eduskuntavaaleissa, ja siksi perussuomalaisten kannatus on ollut siellä korkeampi. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 19,5 prosenttia.

– Minä toivon, että perussuomalasiet ei ole ainoa puolue, joka on huolissaan tästä äänestysaktiivisuudesta ja ylipäätänsä meidän demokratian tilasta.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja ennakoi, että keskusta onnistuisi voittamaan näissä vaaleissa takaisin viime vaaleissa perussuomalaisia äänestäneitä.

– Täytyy katsoa lopullisia tuloksia, minkälaisia siirtymiä siellä on. On aivan selvää, että keskusta, joka on tätä maakuntauudistusta 50 vuotta hakenut ja on tämä arkkitehtuurin luonut, niin tottakai tämä tukee keskustaa, Purra kommentoi.

Purran mukaan aluevaaleilla ja ensi keväänä järjestettävillä eduskuntavaaleilla ei ole suoraa yhteyttä toisiinsa keskenään.

– Juuri ne kysymykset, jotka olisivat olleet oleellisia näissäkin vaaleissa, eli se, millä kaikki puolueiden lupaukset rahoitetaan, on erittäin olennainen eduskuntavaalikysymys. Aiomme puhua taloudesta ja osoittaa, että muiden puolueiden lupaukset olivat tyhjiä, Purra sanoo.

– Näen tämän hyvin suurena ongelmana ylipäätänsä uusien aluevaltuustojen, mutta myös koko demokraattisen järjestelmän kannalta, Purra totesi Ylen haastattelussa.

Purran mukaan itsereflektion aika koittaa ensi viikolla.

– Kyllä me lähdemme eduskuntavaaleihin taistelemaan ykköspaikasta.

IS seuraa vaali-iltaa hetki hetkeltä tässä artikkelissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?