Ensio Koivunen poimi uhrit valkoisen amerikanrautansa kyytiin.

Sienestäjä teki karmivan löydön inkoolaisesta metsästä – pian valkeni, että surmattuja nuoria naisia oli vielä lisää

Eteläisestä Suomesta löytyi kesällä 1971 kolmen nuoren naisen ruumiit. Juuri ilmestyneessä Liftarisurmat-kirjassa perehdytään poikkeuksellisen henkirikosvyyhdin yksityiskohtiin.


26.11.2021 6:45

Totta se oli, vaikkei sienimetsällä samoillut helsinkiläismies meinannut uskoa silmiään. Oli kesäinen keskiviikkoiltapäivä elokuussa 1971.

Mies kulki lähemmäksi kuoppaa, jossa kalmo makasi selällään. Kuopan reunalle oli jätetty solkikenkäpari.

Kuka hautaaja olikaan, hän oli viimeistellyt haudan peittelyn heittämällä sen päälle maastosta löytämiään kuivia risuja. Luurangolla oli jalassaan sinisten farmarihousujen rippeet, ja lantion ympärillä kulki leveä musta nahkavyö.

Näin kuvaillaan henkirikossarjan ensimmäisen uhrin löytymistä uutuuskirjassa Liftarisurmat – Sarjamurhaaja Ensio Koivusen rikokset ja tuomio (Otava, 2021).

Kirjan ovat kirjoittaneet Ilta-Sanomien uutistoimituksen esimies ja rikostoimittaja Miika Viljakainen ja toimittaja Lauri Silvander.

Keskusrikospoliisin tutkijoille selvisi pian, että vainaja oli ollut maastossa jo pidemmän aikaa.

Kuolleena löydetyn Salme Metsänikulan, 23, vanhemmat olivat nähneet tyttärensä viimeisen kerran heinäkuussa hieman yli kuukausi ennen ruumiin löytymistä. Anjalan Ummeljoelta piskuiselta maatilalta Turkuun muuttanut nainen oli tuolloin matkannut kotitilalleen juhlistamaan äitinsä syntymäpäivää.

Liftarisurmista kertovassa kirjassa Metsänikulaa kuvaillaan tiedonjanoiseksi nuoreksi naiseksi, joka oli jo teini-ikäisenä matkustanut monissa Euroopan maissa. Matkakassaa hän oli kartuttanut paikallisen maatalousoppilaitoksen sokerijuurikasmaita harventamalla ja työskentelemällä kesät Tukholmassa kameratehtaalla.

Samana sunnuntaisena juhlapäivänä Metsänikulan piti lähteä kotikylältä takaisin kohti Turkua. Hänellä oli maanantaina töitä. Tytär kertoi liftaavansa osan paluumatkasta, eikä äiti ollut hyvillään.

Kirjan mukaan läheiset olivat muistelleet jälkikäteen, että äiti olisi tarjonnut tyttärelle rahaa koko matkaa varten – tuloksetta. Metsänikula koki olevansa harjaantunut liftari, joka kyllä tunnistaisi hankalat kyyditsijät. Kiperän tilanteen tullen hän puhuisi itsensä pois kyydistä.

Poliisitiedotukset kadonneista Ritva Raijaksesta ja Pirjo Laihosta sekä Salme Metsänikulasta.

kolme viikkoa myöhemmin Metsänikuloiden kotiin saapui vanhempien veret seisauttava kirje tyttären turkulaiselta ystävältä. Kotitilalla ei ollut puhelinta.

Ystävä tilitti kirjeessään, kuinka Salmen postilaatikko notkui noutamattomasta postista. Salme ei myöskään ollut nostanut palkkaansa pankista.

Harva se päivä olen yrittänyt tavoittaa Salmea, mutta turhaan. Olen vähän huolissani, minne hän on piiloutunut. Jos te tiedätte missä hän on, olisi kiva tietää osoite.

Kirjassa kerrotaan, kuinka huolestunut isä lähti välittömästi Turkuun selvittämään tilannetta. Hän teki katoamisilmoituksen tyttärestään 11. elokuuta 1971, eli tasan kuukausi Ummeljoella vietetyn syntymäpäiväsunnuntain jälkeen.

Isä toi poliiseille tyttären ylioppilaskuvan ja listasi tuntomerkkejä: kunnollinen tyttö, hiljainen ääni, reipas ryhti, ei riitoja läheisten kanssa, ei poikaystävää, ei tapana karkailla, sormessa vihreäkivinen sormus.

Isä pelkäsi, että tytär olisi joutunut surmatuksi liftausreissulla.

Kului vielä viikko, kunnes isän ounastelema painajainen kävi toteen. Sienestäjä löysi ruumiin Inkoon Degerbystä. Yhteys kadonneen naisen tuntomerkkien ja vainajan välillä oli ilmeinen, vihreäkivistä sormusta myöten.

Kesti kuitenkin yli kuukauden päivät, kunnes poliisi tavoitti murhasta epäillyn miehen. Sitä ennen uhriksi joutui alaikäinen tyttökaksikko.

Kahden liftaritytön Pirjo Laihon ja Ritva Raijaksen etsintöjä Seutulassa elokuussa 1971. Poliisi tutkii aluetta.

Vain päivä ennen Salme Metsänikulan ruumislöytöä ystävykset Ritva Raijas ja Pirjo Laiho matkasivat Helsingistä kohti Hyvinkäätä Ritvan äidin luokse. Kyytisuunnitelmat olivat peruuntuneet, joten tytöt päättivät liftata.

Ritvan äiti odotti 17-vuotiaita tyttöjä perille sauna lämpimänä, turhaan.

Muutama päivä tyttöjen katoamisen jälkeen neljä miestä etsiskeli Hyvinkäällä Juholan hiekkakuopalla sopivaa tarkkuusammuntapaikkaa, osin sattumankauppana. Alunperin heidän tarkoituksenaan oli ampua Ridasjärven kaatopaikka-alueella. Kesäpäivän jätelemu oli kuitenkin niin sietämätön, että nelikko päätti etsiä paremman harrastusapajan.

Hiekkakuopalla yksi miehistä huomasi koivikon vieressä kahden nuoren tytön ruumiit. Vainajissa oli myös ulkoisen väkivallan merkkejä.

Maassa oli muovikelmu, ja sen alta pilkisti ihmisen jalka. Hän avasi suunsa: ”Hei, täällä on ruumiita.”

Poliisit kerääntyivät 17-vuotiaiden tyttöjen löytöpaikalle hyvinkääläiselle hiekkakuopalle.

Tyttökaksikon omaisuutta, kuten revittyjä valokuvia ja laukku, oli hieman aiemmin löytynyt maastoon viskeltynä Helsingin alueelta. Poliisin tuntomerkkitoimisto oli osaltaan ryhtynyt ratkomaan asiaa.

Valokuviin jääneelle sormenjäljelle löytyi poliisin rekisteristä osuma kuukauden päivät kestäneen mekaanisen vertailutyön jälkeen.

Sormenjäljet kuuluivat helsinkiläiselle nelikymppiselle kaivurikuskille Ensio Koivuselle. Oli 26. syyskuuta 1971, kun virkavalta tavoitti miehen kalastusreissulta Hangon edustalta.

Kirjasta ilmenee, että repaleisesta elämästään peräti 15 vuotta vankilassa viettäneellä Koivusella oli pitkä rikosrekisteri muun muassa kavalluksista ja murroista.

– En ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä, Koivunen vastasi ensimmäisen kuulustelunsa aluksi uhreista kysyttäessä.

Poliisin kuvat Ensio Koivusesta 1971.

Kirja paljastaa, että heti esitutkinnan alussa Koivunen aloitti virkavallan hermoja koettelevan pelin, jossa hän syötti kuulustelijoille omista ja surmattujen tyttöjen liikkeistä mitä mielikuvituksellisempia ja muuntuvia versioita, ristiriitaisuuksia ja perättömyyksiä.

Mies otti tavakseen kertoa ”lopullisia totuuksia” ja vetosi tutkinnan kriittisillä hetkillä “muistamattomuuden tiloihin”. Tutkijoiden työtä ei helpottanut sekään, että Koivunen väitti olevansa jonkinlaisen “salaliiton” ja ”vaikutusvaltaisten vihollisten” uhri.

Joka tapauksessa poliiseille valkeni, että mies oli toiminut sangen systemaattisesti vaaniessa liftareita eteläisen Suomen maanteillä valkealla Dodge Dartillaan.

Kirjan mukaan rikoksesta epäilty maalaili kuulusteluissa itsestään täysin päinvastaista kuvaa: viekkaat naiset olivat vaatineet häneltä kyytejä ja seksiä.

Ensio Koivusen auto, valkea Dodge Dart.

Lopulta Ensio Koivunen myönsi, että surmattuina löydetyt nuoret naiset olivat olleet hänen kyydissään tavalla tai toisella. Mies oli sanojensa mukaan hylännyt ruumiit maastopaikoille, jotta häntä ei epäiltäisi tappajaksi.

Eräässä versiossaan hän väitti Salme Metsänikulan kuolleen autokyydin aikana sairaskohtaukseen.

Ritvan ja Pirjon tapauksessa Koivunen väitti ulkopuolisen tekijän johtaneen autoon pakokaasua, kun kolmikko oli ollut nukkumassa metsätien päässä – tai vaihtoehtoisesti heidän nauttimansa limonadi oli ollut myrkytettyä.

Fyysisten vammojen lisäksi tyttökaksikon hengityselimistä löytyi viitteitä siitä, että heidät oli pakotettu hengittämään auton pakokaasua.

Koivusen Dodgesta löytyikin letku, johon KRP:n tutkijat kiinnittivät huomionsa. Autoon johdettiin testimielessä pakokaasua ja häkäpitoisuuksia tutkittiin, mutta sisätilan häkäpitoisuudet osoittautuivat sekä tyhjäkäynnillä että ajon aikana hyvin pieniksi.

Pirjo Laihon ja Ritva Raijaksen etsintöjä Seutulassa elokuussa 1971. Etsintään osallistuvat poliisit ohittavat lentokentän liikkumiskieltomerkin.

Tuskastuttavan selittelyn seasta poliisit saivat ongittua esiin todisteita, jotka osoittivat Koivusen olleen uhriensa kanssa tekemisissä.

Surmien tarkan tekotavan tai muiden yksityiskohtien ääreen todisteet eivät kuitenkaan johdattaneet:

Vaikka esimerkiksi uhreista löytyneet koirankarvat, Ritva Raijaksen housuista Koivusen vaatteisiin tarttunut nukka, yksittäiset karvat ja purukumista löytyneestä syljestä saatu veriryhmämääritys yhdistivät Koivusen uhreihin suurella todennäköisyydellä, niin ne eivät ilman suoria todistajanlausuntoja osoittaneet itse tekoja.

Vaiheikkaat käräjät alkoivat marraskuussa 1971. Kirja kertoo, millainen sirkus oikeusprosessista kehkeytyi.

Koivusen Dodge Dart, joka oli käytännössä sekä epäilty murhapaikka että murha-ase, oli tuotu kansan hämmästeltäväksi Hyvinkään virastotalon pihalle. Lisäksi saliin tuotiin runsaasti todistusaineistoa, kuten asiakirjoja, vaatteita ja valokuvia.

Ensio Koivunen oikeudessa.

Syyttäjän näkemyksen mukaan Koivunen oli pakottanut uhrit hengittämään pakokaasua.

Paikalle oli saapunut myös selvänäkijä, joka olisi halunnut päästä todistamaan oikeudenkäynnissä. Hän oli nähnyt unessaan Koivusen auton rekisteritunnuksineen.

Koivunen passitettiin mielentilatutkimukseen. Lääkärinlausunnon mukaan mies oli narsisti ja psykopaatti, joka oli riistänyt naisten hengen täydessä ymmärryksessä. Koivunen tuomittiin elinkautiseen kolmesta murhasta.

Ylemmässä oikeusasteessa tilanne muuttui.

Hyvinkään käräjäsaliin oli haalittu kaikki lähiympäristön tuolit, jotta halukkaat mahtuivat seuraamaan liftarisurmaajan oikeuskäsittelyä.

LIFTARIsurmien myöhemmät oikeuskäsittelyt venyivät vuosien päähän.

Elokuussa 1973 hovioikeus katsoi, ettei Koivusen voitu katsoa tappaneen tyttöjä tahallaan tai suunnitelmallisesti, koska yksityiskohtaiset todisteet puuttuivat.

Poikkeuksellisen kirjava oikeussaaga tuli päätöksen vasta tammikuussa 1974 korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäisen uhrin, Salme Metsänikulan kuolemasta oli tässä vaiheessa ehtinyt kulua yli 2,5 vuotta.

Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Murhien sijaan Koivunen tuomittiin kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Rangaistus: 25 vuotta kuritushuonetta.

Kirjasta ilmenee, että oikeudessa pitämissään vuolaissa puolustuspuheenvuoroissaan Ensio Koivunen surkutteli ainoastaan omaa kohtaloaan eikä suonut ajatustakaan uhreille tai heidän läheisilleen.

Liftarisurmaaja kiisti rikoksensa loppuun saakka ja vetosi ulkopuolisiin tekijöihin.

Ensio Koivunen oikeudessa.

Lue lisää: Kolme liftarityttöä lähti viimeiselle matkalleen ”Häkä-Enskan” amerikanraudan kyydissä

Suomalaiset sarjamurhaajat: Ystävällisenä tunnettu perushoitaja syötti vanhuksille tappavaa jogurttia

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?