Saara Kankaanrinnan kolumni: Kuka pelkää elämää? - Uutiset - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinnan kolumni: Kuka pelkää elämää?

Ihmisen yhteys luontoon on perustarve, kirjoittaa kolumnisti Saara Kankaanrinta.

26.7. 8:00

Tuskastuttaa. Metsäkeskustelu roihahtelee kuin maastopalo. Yksi puhuu puukuutioista ja istutuksista, toinen koko metsän ekosysteemistä maan päällä ja alla. Kolmas keskittyy maisemaan, neljäs muiden lajien oikeuteen elää.

Selvää on, että ilman yhteistä ymmärrystä keskustelu ei etene.

Keskustellessa ihmisten kanssa metsästä törmää käyttötarpeen lisäksi yllättävän usein myös siisteyteen. Moni tykkää, kun metsä on ”siisti silmään ja kulkemiseen”. Ja siltähän ihmisen istuttama usein näyttää, suoria rivejä ja säntillisyyttä.

Itselläni on järjestykseen kaksijakoinen suhde. Rakastan kotona laatikostoja, värikoodausta ja nimilappuja. Taivaassani on paikka verstasihmisille, joiden seinillä on piirretty siihen kuuluvan työkalun ääriviivat.

Mutta luonnossa liika siisteys ja säntillisyys häiritsevät yhtä lailla kuin epäjärjestys sisätiloissa. Luonnossa onnen tunteen tuo hallitsemattomat, rönsyilevät, omaan suuntaansa kulkevat oksat ja rungot, kukat ja hapsottavat heinät. Elävä ja kuollut rinnakkain.

Meidän pitää kai opetella ihmettelyn taito uudelleen.

Arkkitehti Usko Nyström yhdisti luonnon ja rakennukset työssään. Hän oli pehmeän viivan mestari. Kirjoituksessaan vuonna 1902 hän kehotti ottamaan oppia luonnosta, sillä kahta samanlaista viivaa ei siellä ole. Epätäydellisyys on täydellistä.

Mitähän hän tuumaisi talojen tai edes ulkotilojen suunnittelusta nykyään? Mökkien kunnostusohjelman tuhkimotarinoissa tämä toistuu: niityt, korret ja joutava luonto pois, tuijarivi ja sileä nurmikko tilalle. Voisiko pihaa laitellessa inspiroitua luonnosta?

Ihmisen yhteys luontoon on perustarve. Sen puute tai katkeaminen voi olla osaltaan vaikuttanut ympäristökriisien syntyyn.

Filosofi, psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti biofiliasta eli rakkaudesta elämää ja elävää kohtaan.

Biofilian päinvastainen, tuhoava käytös rakentui Frommin mukaan voimankäytöstä, järjestyksen ihannoinnista ja halusta omistaa.

Teoria ei ole kaukaa haettu: sekava ja hallitsematon elämä loukkaa lakia ja järjestystä, ja niihin rakentuvaa yhteiskuntaamme. Ehkä siksi luonnon järjestäminen, alistaminen ja kontrollointi on hyväksyttyä – jopa suotavaa?

Mutta tämä ajatus pysähdyttää: Fromm määritti sen myös peloksi elämää kohtaan.

Luonnon tarkkailu, villeistä muodoista ja väreistä nauttiminen voi olla keino vahvistaa rispaantunutta yhteyttä luontoon. Samalla hoituu meditaatio kuin itsestään.

Meidän pitää kai opetella ihmettelyn taito uudelleen. Ja nähdä, missä omaa kädenjälkeä tarvitaan ja missä harkituin teko on jättää tekemättä. Voisi keskustelujen tasokin nousta.

Lapset ovat tässä syntyjään mestareita. He eivät pelkää elämää, ennen kuin pelkäämisen taito heille opetetaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?