20-vuotias TikTok-tähti tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ihmiskaupasta – perusteet erikoisia - Uutiset - Ilta-Sanomat

20-vuotias TikTok-tähti tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ihmiskaupasta – perusteet erikoisia

Egyptiläisen Haneen Hossamin on katsottu syyllistyneen muun muassa ”moraalittomuuden edistämiseen”, koska hän on kannustanut muita naisia ansaitsemaan rahaa sosiaalisen median vaikuttajina.

22.6. 7:12

Egyptiläinen TikTok-vaikuttaja Haneen Hossam, 20, tuomittiin kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen ihmiskaupasta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asiaa on käsitelty oikeudessa Reutersin mukaan jo lähes vuoden ajan. Tuoreimmassa päätöksessään Kairon oikeus määräsi egyptiläisnaisen 200 000 Egyptin punnan (noin 10 700 euron) sakkoihin. Oikeus totesi Hossamin yllyttäneen naisia jakamaan videomateriaalia sovelluksessa rahaa vastaan.

Kairon yliopistossa opiskeleva Hossam on valittanut tuomiostaan. Hänen asianajajansa Hani Sameh sanoo Reutersille, että he vaativat asian uudelleenkäsittelyä tuomion ristiriitaisuuksien vuoksi.

– Toivomme lyhempää vankeustuomiota tai tuomion mitätöimistä, Sameh kertoo.

Tapauksen taustat juontavat juurensa Egyptin konservatiivisiin yhteiskunnallisiin arvoihin, ja useita naisia on syytetty ”irstailuun yllyttämisestä”.

Hossam, jolla on TikTokissa noin 7 miljoonaa seuraajaa, oli yksi viidestä vaikuttajasta, jotka tuomittiin viime vuonna kahden vuoden vankeusrangaitukseen ”moraalittomuuden edistämisestä”, kun he olivat kannustaneet naisia ansaitsemaan rahaa sosiaalisessa mediassa.

Samassa oikeudenkäynnissä tuomittiin toinenkin nainen, Mawaddah Al-Adham. Hänen katsottiin syyllistyneen ”siveettömien” valokuvien jakamiseen miljoonalle Instagram-seuraajalleen.

Loput tuomituista olivat miehiä, joiden katsottiin syyllistyneen Al-Adhamin ja Hossamin auttamiseen.

Tammikuussa muutoksenhaku­tuomioistuin kumosi oikeuden aiemman päätöksen, ja kaikki viisi tuomittua vapautettiin heidän vietettyään kahdeksan kuukautta vankilassa. Samalla heitä vastaan kuitenkin nostettiin uusia syytteitä, tällä kertaa ihmiskaupasta.

Sunnuntaina oikeus totesi kaikki viisi syytettyä syyllisiksi ihmiskauppaan. Hossam sai 10 vuoden rangaistuksen, muut neljä syytettyä selvisivät kuudella vuodella.

Hossamin asianajajan mukaan hän sai kovimman rangaistuksen, koska ei saapunut paikalle oikeuteen. Siitäkin huolimatta, vaikka ”hänen laillinen oikeutensa on olla saapumatta”.

Naisten oikeuksia puolustavat aktivistit ovat odotetusti raivostuneet tuomioista. Egyptiläisen naisten oikeuksia ajavan järjestön johtaja Reda Eldanbouki pitää tuomiota ankarana ja liioiteltuna.

– Tällainen tuomio rajoittaa naisten oikeutta mielipiteen- ja sananvapauteen sekä pyrkii hallitsemaan naisten vartaloita ja luomaan huoltajuussuhteen heitä kohtaan, Eldanbouki sanoo.

Hänen mukaansa tuomiolla rajoitetaan naisia epämääräisten nimikkeiden, kuten ”perhearvojen turvaamisen”, turvin.

Toinen naisoikeusaktivisti, Kairon kehitys- ja lakisäätiön johtaja Entessar el-Saeed sanoi, että viranomaisten pyrkimykset ”perhearvojen turvaamiseen” kohdistuvat ainoastaan naisiin – ei miehiin.

– Sosiaalisessa mediassa on videoita, joissa miehet perustelevat avioliiton sisällä tapahtuvia raiskauksia, mutta niihin ei reagoida. Eikö se riko perhearvoja, El-Saeed kysyy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?