Sairaalapastori: ”Kuoleman huoneessa käyminen puhuttelee aina” - Uutiset - Ilta-Sanomat

Sairaalapastori: ”Kuoleman huoneessa käyminen puhuttelee aina”

Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa suhtautua kuolemaan.

Pappiin saa pyyhkiä silmäkulmiaan, Juha Kyllönen sanoo.­

1.3.2015 8:30

Jokainen kuolema on erilainen, ihan kuin jokainen elämäkin. Vaikka kuolemasta keskustelemiseen tottuu, ei siihen koskaan saa turtua. Tämän tietävät he, jotka työssään kohtaavat kuolevia, vainajia ja surevia omaisia.

Sairaalapastori Juha Kyllönen on yksi heistä, joille puhutaan raskaista asioista.

– Toki työssä on paljon muutakin kuin kuoleman kohtaamista, mutta eniten ehkä sitä kuitenkin, tuumaa Kyllönen teekupin ääressä.

Pienessä työhuoneessaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa Kyllönen istuu nauttimassa teetä ja miettimässä työpäivän tapahtumia. Täällä hän voi myös rauhassa keskustella potilaiden omaisten kanssa ilman sairaalan vilinää ympärillä.

Kyllönen on työskennellyt täällä nyt kymmenen vuotta.

– Halusin töihin sairaalaan. Aluksi opiskelin diakoni-sairaanhoitajaksi, mutta pian vaihdoin teologiaan ja luonnollinen jatkumo siitä taitaa olla työ sairaalapappina.

Millainen on sairaalapastorin tyypillinen työpäivä? Tai onko sellaista?

– No, ei oikeastaan ole tyypillistä päivää. Tapaamiset lähtevät usein siitä, kun hoitaja osastolta soittaa, että potilas on saanut huonoja uutisia ja toivoo sairaalapappia käymään. Toinen tyypillinen tilanne on, että potilas on tajuton ja omaiset pyytävät papin paikalle.

– Työni on keskustelua ja kuuntelua. Voimme pitää yhteisen rukoushetken tai laulaa virren, Kyllönen kertoo.

Teho-osastot ovat asia erikseen. Siellä kaikki tapahtuu usein nopeasti.

– Lääkäri on esimerkiksi kertonut omaisille, että potilas ei enää hyödy hoidosta. Perheet toivovat silloin ulkopuolista kannattelijaa, joka ottaa tilanteen ikään kuin haltuun tuomalla lohtua ja turvaa.

– Sairaalapastori työskentelee osana kokonaisvaltaista hoitoa, tähdentää Kyllönen ja alleviivaa myös sitä, että jokainen kuolema on erilainen.

Toinen potilas lähtee nukkuessaan ja toisissa tapauksissa kivut voivat olla kovat. Joskus omaiset ovat tyyniä ja jossain tilanteissa läheisiä ei ole.

– Kuoleman huoneessa käyminen puhuttelee aina. Ammatillisuus karttuu, mutta kuolemaan ei voi tottua. Kyllä pappikin saa pyyhkiä silmäkulmiaan. Ei tarvitse olla robotti, vaikka työ on hoidettava ammattimaisesti.

Kyllönen kertoo kohtaamisesta nuoren miehen kanssa, joka oli juuri saanut kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää.

– Mies kertoi elämäntarinansa. Vaikeuksien jälkeen kaiken piti olla viimein kohdallaan. Hänellä oli ihana vaimo ja suloinen pieni lapsi – ja nyt myös kuolemaan johtava sairaus. Mies kysyi kertomansa jälkeen, että miltä tämä minusta tuntuu. Ei siihen voinut vastata muuta, kuin että epäreilulta se tuntuu.

– Joku tilanne jää pidemmäksi aikaa ajatuksiin. Ei työ poistu mielestä, kun sairaalan ovi sulkeutuu. Työlle on oltava vastapainoa. Pitää muistaa elää itse.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?