Anja, Anita

Uutiset

Tule Ilta-Sanomien Sana on vapaa -juhlanäyttelyyn Sanomataloon

Julkaistu:

Sananvapaus
Ilta-Sanomat toivottaa Sinut lämpimästi tervetulleeksi ilmaiseen Sana on vapaa -juhlanäyttelyyn Sanomataloon Helsinkiin.
Lehden 80-vuotisjuhlavuoden huipennukseksi järjestetyssä näyttelyssä kerromme yhteensä 80 tarinaa vainotuista, vangituista, kidutetuista ja surmatuista journalisteista.

Pysäyttävät toimittajatarinat muistuttavat siitä, kuinka kaukana lehdistön- ja sananvapauden toteutuminen on monissa maissa. Artikkeleissa kerrotut tapahtumat sijoittuvat pääosin juhlavuoden ajalle. Viime vuosi olikin lehdistönvapauden osalta poikkeuksellisen synkkä.

Esillä on mm. Suomessa maanpaossa elävän venäläistoimittajan
Oksana Tšelyševan tarina. Hän antoi äänen Tšetšenian sodan kärsimyksille. Tšelyševa kertoo saavansa edelleen tappouhkauksia.

Lehdessä ja verkossa joulukuun 2012 ja helmikuun 2013 välisenä aikana julkaistuissa artikkeleissa kerrotaan mm. Syyrian taistelutantereilla kuolleista ulkomaisista reporttereista. Valtaosa vainotuista ja kuolleista ovat kuitenkin diktatuureissa tai konfliktimaissa eläviä paikallisia toimittajia, jotka ovat kritisoineet valtaapitäviä tai muita ryhmiä. He ovat paljastaneet väärinkäytöksiä, korruptiota tai muunlaisia rikoksia.

Näyttely on esillä Sanomatalon käytävägalleriassa Töölönlahdenkatu 2:ssa 8.-21. huhtikuuta 2013. Ilmainen näyttely on avoinna maanantaista perjantaihin kello 7-22 ja viikonloppuisin kello 9-22. Lisäksi saat mukaasi Ilta-Sanomien julkaiseman ilmaisen Sana on vapaa -liiteen.

Uhkailu, kiristys, kidutus, sieppaaminen tai vankityrmässä viruminen ovat yleisimpiä vainon muotoja. Sananvapaus on hämmästyttävä uhka hämmästyttävän monelle - ja hämmästyttävän monessa maassa. Pahantekijät tietävät, että pelolla voi hallita. Vain rohkeimmat journalistit uskaltavat laittaa kaiken peliin. Heistä ja heidän tarinoistaan tiedetään liian vähän.

Sana on vapaa -juttusarja on myös muistutus siitä, että osaisimme Suomessa arvostaa ja vaalia omaa lehdistönvapauttamme. Se on ranking-listojen mukaan maailman ykkösluokkaa.

Sana on vapaa -projekti keräsi
kansainvälistä huomiota

Sana on vapaa -työryhmään osallistui yhteensä 15 Ilta-Sanomien ja Taloussanomien journalistia. Helmikuussa IS julkaisi lisäksi Sana on vapaa -lehden suomalaisiin kouluihin Sanomalehti opetuksessa -viikolle.

Projekti on kerännyt kansainvälistä huomiota. Se on otettu opetusesimerkiksi toimittajia kouluttavaan brittiläiseen BBC Academyyn. Lisäksi YK:n kulttuurijärjestö Unesco julkaisee parikymmentä esillä olevaa artikkelia kaikilla maailmanjärjestön virallisilla kielillä.

Projekti oli maaliskuussa ehdolla Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajaksi vuoden journalistinen teko -sarjassa.

Näyttelyn on koonnut suunnittelija Pekka Vartiainen. IS on tuottanut näyttelyn yhteistyössä Helsingin Sanomien Säätiön ja Päivälehden museon kanssa.

Jos et pääse näyttelyyn, voit lukea artikkelit sekä erikoisliitteen myös Iltasanomat.fi:ssä. Löydät jutut
täältä .

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    10. 10

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. Näytä lisää