Ursula

Uutiset

Ilta-Sanomien juhlafilmille festivaalien pääpalkinto USA:ssa

Julkaistu:

Ilta-Sanomien 80-vuotisesta historiasta kertova juhlafilmi on voittanut tuomariston erikoispalkinnon kansainvälisillä WorldFest-Houston-elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa.
Palkittu IS-juhlafilmi on nähtävissä myös TÄSTÄ.

Kahdeksanminuuttinen IS:n juhlafilmi (Hot of the Press – The History of Ilta-Sanomat) palkittiin sunnuntaina kulttuuria käsittelevien elokuvien parhaana teoksena.

- Filmi kertoo 80-vuotiaan uutisvälineen tarinan, mutta se on myös katsaus Suomen ja koko maailman lähihistorian uutistapahtumiin, toteaa filmin ohjaaja Pami Teirikari.

- Teema tuli kuin itsestään Ilta-Sanomien ensimmäisen numeron pääotsikosta: Tilanne kärjistyy. Otsikkohan oli nerokas oivallus, joka voisi olla vaikka lehden motto. Kun tilanne kärjistyy, Ilta-Sanomat on paikalla ja kertoo siitä, sanoo filmin käsikirjoituksesta vastaava IS:n toimittaja Pertti Koskinen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ilta-Sanomien juhladokumentissa nähdään kotimaisten ja koko maailmaa puhuttaneiden uutisten läpileikkaus 80 vuoden ajalta Ilta-Sanomissa julkaistuina uutisina, kuvina ja uutisfilmeinä.

Ilta-Sanomien juhlafilmin tuotti Pohjantähti-Elokuva. Sen ohjasi Pami Teirikari, kuvasi Juge Heikkilä ja leikkasi Ville Lahti, tuottajina olivat Tiina Wilkman ja Pepe Teirikari.

Sisällön suunnittelusta vastasivat Ilta-Sanomissa vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja ja päätoimittaja Ulla Appelsin sekä käsikirjoittajana toimittaja Pertti Koskinen.

Filmissä esiintyvät Ilta-Sanomien toimittajat Varpu Salo, Panu Karhunen ja Juha Niemi.

Ilta-Sanomat perustettiin 29. helmikuuta 1932 Mäntsälän kapinan kuumina hetkinä. Aluksi IS ilmestyi Helsingin Sanomien iltapainoksena, mutta eriytyi sittemmin itsenäiseksi lehdeksi.

Ilta-Sanomat on Suomen suurin iltapäivälehti.

Nyt palkittu juhlafilmi on vain osa Ilta-Sanomien 80 vuoden historian juhlintaa. Helmikuussa julkaistu, upea Ilta-Sanomat 80 vuotta –juhlalehti on ollut huikea menestys. Juhlalehteen oli kerätty 1000 unohtumatonta uutista Ilta-Sanomien vuosikymmenten varrelta.

WorldFest-Houston on maailman vanhin independent-filmifestivaali. Siihen osallistui noin 4500 työtä eri puolilta maailmaa. Tapahtuma järjestettiin Houstonissa nyt 45. kerran.

Ensimmäiset palkintonsa ovat World-Fest-festivaaleilta saaneet mm. elokuvamaailman merkkimiehet Steven Spielberg, George Lucas, Ang Lee, Ridley Scott, Coenin veljekset, David Lynch, Brian De Palma ja Oliver Stone.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    5. 5

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    6. 6

      41,6 miljoonan jättipotti tuo ilotulituksen Savonlinnaan ja voittajalle kahvikutsun: ”Jos voittaja lukee tätä juttua”

    7. 7

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    5. 5

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    6. Näytä lisää