Osallistu Kansa taisteli -kirjoituskilpailuun - Uutiset - Ilta-Sanomat

Osallistu Kansa taisteli -kirjoituskilpailuun

Jatkosodan muistoksi ja kaikkien sotaponnistuksiin osallistuneiden suomalaisten kunniaksi Ilta-Sanomat kerää yhdessä WSOY:n kanssa miesten ja naisten muistoja jatkosodasta – sekä etulinjasta että kotirintamalta, maineikkaan Kansa taisteli -lehden hengen mukaisesti.

23.6.2011 12:32

Käynnistämme jatkosota-aiheisen Kansa taisteli -kirjoituskilpailun, joka kestää 15.11.2011 saakka.

Kilpailuun voivat osallistua veteraanit, veteraanien omaiset ja tuttavat sekä kaikki ne, joilla on joko omakohtainen tai läheisen kertoma muisto sodasta. Tarina voi liittyä toimimiseen esimerkiksi rintamamiehenä, lottana tai sotilaspoikana, kunhan se vain liittyy jatkosotaan, joko rintamalla tai kotirintamalla, lapsuuteen tai aikuisuuteen.

Esiraati valitsee kirjoituksista kymmenen finalistia.

Sen jälkeen arvovaltainen palkintoraati valitsee niistä kolme parasta. Raadin muodostavat Puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen, Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, WSOY:n tietokirjojen kustannuspäällikkö Sari Forsström ja myöhemmin nimettävä veteraanijärjestöjen edustaja.

Palkinnoksi voittaja saa 1000 euroa, kakkonen 500 ja kolmanneksi sijoittunut 300 euroa.

Kirjoituksia voi lähettää mieluiten sähköpostina osoitteeseen: kansataisteli@iltasanomat.fi.

Kirjeet voi lähettää osoitteella Pasi Jaakkonen Ilta-Sanomat PL 45 00089 SANOMA

Kuoreen tunnus Kansa taisteli. Kaikkien toimitukseen lähetettyjen kirjoitusten julkaisuoikeudet siirtyvät Ilta-Sanomille ja WSOY:lle ilman eri korvausta.

Kirjoituksia ei palauteta.

IS on kiinnostunut myös tarinoihin liittyvistä kuvista. Kuvien kopiot voi lähettää tarinan mukana yllämainittuihin osoitteisiin.

Älä lähetä alkuperäisiä kuvia!

Voit kysyä lisätietoja kirjoituskilpailusta ja kertoa sotamuistosi myös toimittaja Pasi Jaakkoselle 0400-810 818.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?