Kun edellistalven olympiavoittaja Sami Jauhojärvi sairastui influenssaan kesken Suomen joukkueelle murheellisen Tour de Skin vuodenvaihteessa 2014–2015, hän tarvitsi kyydin Oberstdorfista Münchenin lentokentälle.
Jauhojärvi toivoi mielessään, että kuljettajaksi lähtisi hoikka, pitkänhuiskea mies, joka kirjaimellisesti kaikessa hiljaisuudessa oli syyskuussa 2014 liittynyt hiihtomaajoukkueen valmennusryhmään päävalmentaja Reijo Jylhän pyynnöstä.
Urheilulehti
Lisää laatujournalismia
TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 7/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.
Tilausohjeet ovat täällä.
– Oli ollut sen verran hiljainen kaveri, että herätti uteliaisuuden. Automatkalla ihan tietoisesti tenttasin häntä, ja sieltähän paljastui puhelias mies, jonka pää raksuttaa dataa ja numeroita uskomattomaan tahtiin. Tilastot ja tulokset ovat ulkomuistissa, Jauhojärvi muistelee runsas kahdeksan vuotta myöhemmin.
Jo seitsemän vuotta tuosta 170 kilometrin automatkasta suomalainen olympiakansa teki Jauhojärven autokuskille aaltoja.
Maajoukkueen datavalmentajan ja -analyytikon työstä ensin miesten vastuuvalmentajaksi ja 2019 päävalmentajaksi ylennetyn Teemu Pasasen joukkue haali Pekingin olympiakisojen hiihtobaanoilta Zhangjiakousta huikean kuuden mitalin saaliin.
Parempaan, kahdeksaan mitaliin, hiihtäjät olivat pystyneet vain 1984 Sarajevon kisoissa, joissa joukkoja veti tietyllä karismallaan ja julkisuudenhallinnallaan loistanut Immo Kuutsa.
Kyseisiä olympiamenestyksiä yhdistää, että siinä missä Niskasen sisaruksilla oli Kiinassa näppinsä viidessä mitalissa kuudesta, Jugoslaviassa silloinen pariskunta Marja-Liisa Hämäläinen–Harri Kirvesniemi vaikutti kuudessa lätkässä kahdeksasta.
Teemu Pasanen ja Sami Jauhojärvi tutkivat dataa Lahden MM-kisoissa 2017.
– Suoritus Pekingissä ei ollut täydellinen, sillä kolme viestimitalia jäi saamatta. 8–9 mitalia olisi ollut täydellinen suoritus, poikamiehenä elävä Pasanen, 48, pohtii kahvilassa kotimaisemissaan Espoon Leppävaarassa Urheilulehden haastattelussa.
Ennen kuin syvennytään Pasasen poikkeukselliseen ja kiinnostavaan elämäntarinaan, palataan hetkeksi paikkaan, josta tänne kahvilaan on saavuttu.
Pasanen, maajoukkuehiihtäjä Ristomatti Hakolan nykyinen ja jo lopettaneen maajoukkuejyrän Laura Monosen entinen valmentaja, halusi tavata harjoitustilaksi varustamassaan talliosakkeessa pari kilometriä Leppävaarasta.
Tallin alakertaa hallitsee paljon tilaa vievä kapistus, jolla oli iso rooli onnistuneessa olympiaprojektissa – ja johon suorastaan kulminoituu Teemu Pasasen käsitys siitä, mitä on moderni valmentajuus.
Tästä käyttää puheenvuoron mestarivalmentaja Jarmo Riski, joka vakuuttui nuoresta Pasasesta ollessaan tämän kouluttaja ja arvioija valmentajan ammattitutkinnossa Rovaniemellä. Riski toimi myös A-maajoukkueen taustalla Pasasen tultua vahvuuteen. Hän laati Eero Hietasen kanssa manuaalia siitä, miten maajoukkueen tulee lähestyä arvokisoja ja miten MM-menestys jalostetaan vielä vaativammaksi olympiamenestykseksi.
– Teemu tiimeineen ikään kuin nyt 2022 toteutti sen ideaalin. Taso hinattiin sinne, mikä riittää menestykseen myös olympiakisoissa, joissa kaikki eniten haluavat menestyä.
Suomi on nyt saavuttanut kaksista edellisistä olympiakisoista 2018 ja 2022 yhteensä 10 hiihtomitalia. Viisistä kisoista sitä ennen (1998–2014) tuli yhteensä 9.
Riski tiedettiin huippu-urheiluvalmennuksessa mutuilun vihaajaksi.
– Teemu on valmentaja minun mieleeni siten, että hän perustaa työnsä numeroihin ja dataan. Huippu-urheilijan täytyy olla totuuden suhteen kartalla, olipa totuus miellyttävä tai epämiellyttävä. Kun tähän lisää urheilijoiden kanssa varmasti toimeen tulevan persoonan ja selkeän ilmaisun, niin siinä on tiimille erinomainen vetäjä.
Riskin ylisanoista palataan Pasasen talliosakkeeseen. Sen lattiatilaa hallitsee valtava rullahiihtomatto, sama yksilö, jonka Olympiakomitea Pasasen ja muiden maajoukkuevalmentajien aloitteesta suostui rahtaamaan Zhangjiakoun olympiakylään.
Siellä se kirjaimellisesti osoittautui painonsa arvoiseksi kultaa.
Kisamaisemia leimasi raju kylmyys ja erittäin kuiva ja hidas lumi. Äärimmäiset koronarajoitukset hankaloittivat liikkumista, eikä urheilijoiden harjoituskäytössä ollut kuin profiililtaan erittäin vaativia kisalatuja.
Tämä kaikki vielä elimistöä kovasti kuormittavassa korkeassa ilmanalassa.
– Arvokisaoloissa äärimmäisen tärkeä palauttava harjoittelu ja vähän vauhdikkaampi kontrolliharjoittelu oli käytännössä mahdollista vain tällä matolla. Laite oli aamusta iltaan kovassa käytössä ja tosi iso osa menestystä, Pasanen kertoo.
Dataan uskova hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen omistaa harjoittelutallin, jota hallitsee Kiinassa käynyt treenimatto.
Entä millaisen maton kisakylään toivat kovimmat kilpailijat: Norja, Ruotsi, Venäjä tai Saksa?
– Eivät minkäänlaista. Ikkunan takaa porukat katselivat kateellisina treenaamistamme. Emme olisi kilpailijoiden antaneet mattoamme käyttää muutenkaan, mutta koronarajoitusten takiahan majoitukseemme ylipäätään pääsi vain suomalaisia.
Ensimmäiset arvokisamitalinsa päävalmentajana Pasanen saavutti MM-Oberstdorfissa 2021, ikään kuin pyhällä maallaan.
Hänen nuoruudenseuransa Viitasaaren Viestin hiihtodynamo Tapani Ahonen oli antamassa Marjo Matikaiselle legendaarisia havuja tämän MM-kultahiihdossa – Oberstdorfissa – 1987. Samoissa kisoissa kunnostautui Pasasen suuri esikuva ja seurakaveri. Jo edesmennyt Jari Laukkanen on Viitasaaren Viestin historian ykköshiihtäjä.
– Kotona oli VHS-nauhoilla kaikki mahdolliset hiihtokilpailut arvokisoista SM-kisoihin. Niitä tuli isolla tunteella katsottua uudestaan ja uudestaan, Pasanen muistelee lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan.
Kun Google Earthista hakee Viitasaareen kuuluvan Kolkun kylän, päätyy maisemiin, jotka ovat hieman hiljaisempia kuin Shinjukun rautatieaseman ympäristö Tokiossa.
Viitasaaren, Pihtiputaan ja Keiteleen rajaamassa kolmiossa sijaitsevaan kylään, nelilapsisen perheen esikoiseksi, syntyi Teemu-poika vuonna 1974.
– Kolkku sijaitsee 35 kilometriä Viitasaaren ja 21 kilometriä Keiteleen keskustasta, hiekkatien päässä. Sellainen kymmenen kertaa kymmenen neliökilometrin alue. Kyläkauppaan oli kahdeksan kilometriä. Jos lähti kylästä toiseen suuntaan, lähin naapuri oli 10 kilometrin päässä.
Pasanen kertoo, että 1960-luvulla Kolkku oli vielä sadan asukkaan kylä. Nykyään vakioasukkeja on runsas tusina, yksi heistä Pasasen äiti.
Ruoka ei ilmestynyt pöytään leukoja lonksuttamalla.
– Isä oli 13-vuotiaana oman isänsä apupoikana työnteon aloittanut metsuri. Ymmärsin jo pienestä, mistä leipä lähtee. Kotimme ei ollut aineellisesti varakas.
Pasasen lapsuustarinat vaatimattomista lähtökohdistaan tuovat lähestulkoon mieleen 1950-luvun Suomi-filmit ja kauan sitten kadonneen yhtenäiskulttuurin.
– Kylä oli vielä vireä. Hiihdin ensimmäiset kyläkisat kuusivuotiaana. Kylien välillä pelattiin lentopallo-otteluita. Kyläkoulun opettaja hiihdätti meitä välitunnit niin, että koulupäivän aikana kertyi 15 kilometriä, Pasanen muistelee hymyillen.
Hiihtäjänalun jalkoihin ei kiinnitetty 1970-luvun lopulla silloin moderneja lasikuitusuksia, vaan paikallisen mestarin veistämät koivusivakat.
– Nämä olivat viimeisiä tässä mielessä hyviä aikoja. Hiljalleen ne kylät sitten alkoivat tietenkin tyhjentyä.
Yhdeksänvuotiaana Pasanen liittyi Viitasaaren Viestiin ja alkoi käydä viikkokisoissa kirkonkylällä. Viikonloppukisoihin lähtijöitä riitti niin, että vireä seura vuokrasi junioreilleen kaksi bussia.
Viestijoukkueessa Pasasen toinen kaveri oli keihäänheiton nelinkertainen arvokisaedustaja Matti Närhi.
Isä vei joskus katraansa myös Keiteleen valoladulle, mutta enimmäkseen tuleva päävalmentaja hiihti kotipihalla isän tekemää 150 metrin lenkkiä. Kesäohjelmaan tulivat yleisurheilu ja suunnistus, joka on yhä Pasasen intohimo, kuten ylipäätään kaikki kestävyysurheilu.
Metsurin jälkikasvu ymmärsi hyvissä ajoin, että koulumenestys auttaisi Kolkusta eteenpäin. Matemaattisesti lahjakas poika satsasi lukioon niin, että urheilu jäi vähemmälle.
– Kun lähti kotoa Viitasaaren keskustaan lukioon kello 7 ja palasi kello 17 läksyt tekemättä, niin rajansa kaikella.
Teemu Pasasen oma hiihtoura toi parhaimmillaan sijoituksen 20:n parhaan joukkoon SM-kisoissa. Suunnistus ja ylipäätään kaikki kestävyysurheilu ovat yhä Pasaselle rakkaita.
Armeija sujui kovakuntoiselta lukumieheltä kuin leikiten. Reserviupseerikoulussa Haminassa kouluttajat ehdottivat kranaatinheitintalentille Kadettikoulua. Mielessä oli kuitenkin muuta.
Pasanen aloitti Teknillisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä tietotekniikan opinnot 1994, liittyi pian Espoon Hiihtoseuraan ja innostui treenaamaan uudestaan.
– Asuin ensimmäisen lukuvuoden siirtolapuutarhamökissä Puolarmetsässä. Kuulostaa rajulta, mutta matkaa valoladulle oli vain 50 metriä.
Pasanen kilpaili lopulta noin 10 vuotta yleisessä sarjassa ja sijoittui SM-kisoissa parhaimmillaan 20:n joukkoon.
Hiihtokuvioissa hän tapasi usein Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden opiskelijoita, joille ei debateissa hävinnyt. Tietotekniikan tenttikirjojen ohessa Pasanen luki huvikseen kaiken käsiinsä saaman valmennuskirjallisuuden. Sitä hänen kotihyllyssään on yhä metritolkulla.
Hän kuuluu niihin Otaniemen vuosikertoihin, joiden aikana Nokia-buumi suorastaan räjähti. Alati osaavan työvoiman pulasta kärsinyt matkapuhelinyhtiö repi nuorta ohjelmointitaitajaa mistä sai – ja varsinkin Otaniemestähän sai.
– Koodasin matkapuhelinjärjestelmiä Nokialla kolme vuotta ja toisessa firmassa esimerkiksi kuvaviestijärjestelmiä yhdeksän vuotta.
Työnantajille Pasanen asetti muutaman ehdon, ja tässä kohtaa tavantallaaja haukkoo henkeä.
– Ilmoitin, että en ihan täyspäiväisesti voi tehdä tai ainakaan olla toimistolla, koska piti myös opiskella, treenata noin 700 tuntia vuodessa, valmentaa ja käydä joka viikonloppu kisoissa.
Pasanen ja silloinen päävalmentaja Reijo Jylhä (oik.) tarkastelivat väliaikoja harjoituksissa Sveitsin Val Mustairissa tammikuussa 2015.
Valmentamisen Pasanen aloitti lasten suunnistuskoulusta jo Viitasaarella, opiskeli nuorena C-tason valmentajaksi ja lopetettuaan uransa 2004 ammattitason koutsiksi.
Suunnistuksesta taskussa on sekä valmentajan että ratamestarin diplomi.
Reijo Jylhä kertoo, että juuri ohjelmointiosaaminen oli ikuiseksi tekniikan ylioppilaaksi jääneen Pasasen käyntikortti hiihtomaajoukkueeseen.
– Halusin mukaan mahdollisimman erilaisen ihmisen kuin minä, ei-diginatiivi Jylhä nauraa.
Pasanen oli tuolloin koodannut ohjelman, joka tuotti analyysien pohjaksi vastaansanomatonta dataa siitä, mitä missäkin kohtaa kilpailua oli tapahtunut. Näin päästiin helposti kartoittamaan harjoittelun ja kisataktiikan kipukohtia.
Jylhä liitti maajoukkueen ytimeen myös toisen datalahjakkuuden eli Olli Ohtosen sekä Huippu-urheilun instituutti Kihun huippuosaajat.
– Matkustimme keväällä 2016 kilpailemaan Pohjois-Amerikkaan. Menomatka kesti 30 tuntia, ja Teemu koodasi koko ajan. Perillä hän sanoi, että nyt voisi vähän nukkua, Jylhä kuvailee rekrytointiaan, jonka koodikädenjälkeä on mm. sähköinen treenipäiväkirja eLogger.
Myös suunnistuksessa valtavasti vapaaehtoistyötä tehnyt Pasanen valmensi Espoon Hiihtoseurassa aluksi vapaaehtoisena lapsia ja aikuisia, kunnes hänelle alettiin maksaa pientä valmennuspäällikön korvausta.
Teemu Pasanen ja Krista Pärmäkoski halasivat naisten viestipronssin kunniaksi Oberstdorfin MM-kisoissa 2021.
Hiihtoliittokin kiinnostui uudesta kasvosta ja vastuutti tämän vetämään erilaisten talentti- ja haastajaryhmien leirejä, joilla hikoilivat myös Ristomatti Hakola ja Olli Hiidensalo.
– Teemu on ollut aina äärettömän luotettava ja uskottava, ja hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa herättää kunnioitusta, sanoo Pasasen valmennukseen syksyllä 2021 siirtynyt Hakola.
– Minä ja Iivo Niskanen (valmentaja Olli Ohtonen) taidetaan olla siitä onnekkaita, että koutsimme pysyvät tonnin ratavedoissa kierroksen mukana.
Pasanen on pantu merkille myös kansainvälisesti.
– Teemu on lojaali ja miellyttävä kollega ja reilu kilpakumppani. Olemme yhdessä vieneet asioita eteenpäin myös Fisin (Kansainvälinen hiihtoliitto) suuntaan. Kunnioitan häntä, vaikken tunne henkilökohtaisesti kovin hyvin, Ruotsin päävalmentaja Anders Byström sanoo.
Syksystä 2014 Pasanen on ollut koko ajan hiihtomaajoukkueessa. Lahden MM-kaudeksi 2016–2017 Jylhä otti vastuulleen naiset, Ohtonen sprintterit ja Pasaselle jäivät miehet.
– Olihan se. Vähän aiemmin olin vetänyt lasten hiihtokoulua Espoossa. Nyt oli porukka, josta Iivolta odotettiin varmaa kultaa Lahdesta. Mukana olivat myös Sami Jauhojärvi ja Matti Heikkinen.
Pasanen muistaa, ettei uusi tilanne sinänsä stressannut.
– Oma itsensä oli silloinkin oltava ja saavutettava urheilijoiden ja henkilökohtaisten valmentajien luottamus. Mielestäni onnistuinkin.
Pasasen nykyinen työsopimus ulottuu Milanon olympiakevääseen 2026. Sen pidemmälle hän ei ole miettinyt.
– Voin vaikka palata valmentamaan lapsia ja junnuja vapaaehtoispohjalta. Se on yhtä arvokasta työtä kuin tämäkin.
Kun Kerttu Niskanen oli Pekingin olympiakisojen päätöspäivänä hiihtänyt 30 kilometrillä (v) Suomen kuudennen mitalin, Pasanen sai Suomesta paljon onnitteluita puhelimeensa.
Yksi niistä kiinnosti erityisesti, sillä sen lähetti ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö. Hän onnitteli vilpittömästi Pasasta siitä, millaiseen vireeseen tämä oli olympiaorkesterinsa kapellimestaroinut.
Pasanen oli aktiivihiihtäjä, kun Suomen joukot Lahden MM-kisoissa 2001 uivat suurparvena dopingnuottaan, päävalmentajana Kyrö.
– Olin vain kansallinen tekijä, eikä minusta millään aineilla olisi tehty olympiavoittajaa. Se ei ollut siis minulle mikään eksistentiaalinen kriisi, mutta sen ajan kovimman kärjen haastajille saattoi ollakin.
Pasanen kertoo sinänsä arvostaneensa kovasti Kyrön kollegiaalista viestiä.
– Näen kuitenkin niin, että jos reilu peli ei riitä, niin parempi olla sitten vain pärjäämättä. Valvontajärjestelmä on noista 2000-luvun alun päivistä onneksi mennyt kovasti eteenpäin.
Miesten valmentaja Ville Oksanen ja päävalmentaja Teemu Pasanen ottivat tuntumaa Planican MM-latuihin kisojen aattona.
Suuri yleisö suhtautuu joskus kovin kriittisesti urheilumenestyksen mahdollistajiin ja leimaa nämä lainavalossa paistatteleviksi, ahneiksi onnenonkijoiksi.
– Teemun motiivit ovat putipuhtaat, sillä kun tietää hänen taustansa, rahaa hän tekisi ihan muualla kuin Hiihtoliitossa ja paljon paljon enemmän, Jarmo Riski nauraa.
”Voin vaikka palata valmentamaan lapsia ja junnuja vapaaehtoispohjalta. Se on yhtä arvokasta työtä kuin tämäkin.
Vuoden valmentajaksi Pasasen meriitit eivät vielä riittäneet, mutta olipa vastuskin Jukka Jalosen, Janne Ukonmaanahon, Jarno Koivusen ja Olli Ohtosen johdolla rautaa.
Vuoden valmentaja kruunataan Urheilugaalassa, joka tänä vuonna oli Helsingin jäähallissa 12. tammikuuta.
Tähän blingbling-tapahtumaan Pasaselle ei löytynyt jakkaraa edes Hiihtoliiton omasta pöydästä. Kuusi olympiamitalia osoittautui liian köykäiseksi näytöksi illalliskortin saamiseksi.
– Ei tullut mistään kutsua. Olisin voinut mennäkin, Pasanen summaa valmentajuuden arvostuksen Suomessa ja haukkaa loput pullastaan.
