Emmi Peltonen kävi vammasta toipuessaan läpi tunteiden vuoristoradan.

Kun Emmi Peltonen kuuli lääkärin tuomion, alkoi yli vuoden kestänyt painajainen – ”Elämä oli kuin lasinsiruilla kävelyä”

Moni huippu-urheilija loukkaantuu. Urheilulehti seurasi taitoluistelija Emmi Peltosen toipumista, jonka aikana hänen tunnelmansa vaihtelivat rajusti.


24.12.2022 12:28

Lokakuu 2021–tammikuu 2022

Sun jalka on ihan mennyttä.

Lääkärin sanat tavoittivat vähitellen taitoluistelija Emmi Peltosen, joka istui lokakuussa 2021 kuuntelemassa arviota kipeytyneestä oikeasta nilkastaan. Ehkä lääkärin sanat eivät menneet ihan näin, mutta sanoma oli silti sama.

Jalka ei ollut kunnossa, leikkauksesta voisi tulla vaikea, eikä ollut takeita, että pian 22 vuotta täyttävä Peltonen pystyisi enää luistelemaan kuten ennen.

Uutiset olivat pahoja. Euroopan mestaruuskilpailuissa parhaimmillaan viidenneksi sijoittunut Peltonen oli valmistautunut vuosia Pekingin olympialaisiin. Niihin oli aikaa enää neljä kuukautta.

Peltonen tiesi toki itsekin, että tilanne oli vakava. Oikea nilkka oli alkanut oireilla jo edeltävänä koronakautena. Normaalisti harjoittelun teho vaihtelee kilpailujen rytmissä, mutta kun kilpailuja ei ollut tavalliseen tapaan, Peltonen treenasi paljon koko kauden. Juuri ennen Tukholman MM-kisoja maaliskuussa 2021 nilkka kipeytyi niin, että otettiin taukoa. Seuraavaa olympiakautta ei haluttu riskeerata.

Syksyn 2021 kuluessa kipu palasi ja paheni. Peltonen luisteli silti.

– Olin jo niin tottunut kipuun siinä vaiheessa, etten enää edes oikein erottanut sitä. Treenasin vain.

Lääkärin arvion jälkeen Peltonen päätti, että leikkaus saisi yhä odottaa. Ehkä jalka kestäisi kuin kestäisikin olympialaisiin asti.

Olin jo niin tottunut kipuun siinä vaiheessa, etten enää edes oikein erottanut sitä.

Urheilulehti

Lisää laatujournalismia

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 49/2022. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

– Mulla on kova kipukynnys ja kova luonne. Menetettävää ei ollut, koska jalka ei voinut enää mennä pahemmaksi.

Päätöksestä seurasi vaikea loppuvuosi, josta Peltonen ei jälkikäteen pysty puhumaan liikuttumatta. Hänen isänsä Ville Peltonen on entinen jääkiekkoilija ja nykyinen HIFK:n päävalmentaja. Äiti Hanna Peltonen on entinen taitoluistelija. Nelilapsisen perheen vanhin tytär ei ole vain harrastanut taitoluistelua, hän on käytännössä elänyt jäällä ja jäähallissa taaperosta asti.

Loppuvuodesta 2021 kyyneleet nousivat Peltosen silmiin jo, kun hän meni treeneihin.

– Se oli niin sydäntäsärkevä olo. Mietin, että saatan menettää luistelun fiiliksen.

Peltonen tsemppasi itseään eteenpäin päivä kerrallaan.

– Joka päivä toivoin, että pliis pliis, kun vaan saan luistella tämän päivän, tämän kauden läpi. Pystyn tähän kyllä.

Lääkärit ja fysioterapeutit tekivät Peltosen eteen minkä voivat, mutta tilanne huononi. Nilkka ei reagoinut kunnolla hyppyjen alastuloissa. Se alkoi täristä ja kontrolli katosi. Myös askelsarjojen ja piruettien teko vaikeutui.

Se oli niin sydäntäsärkevä olo. Mietin, että saatan menettää luistelun fiiliksen.

Nilkkaleikkaus pistää taitoluistelijan kovaan paikkaan, kun moni liike jäällä täytyy työstää uudelleen kuntoon.

Peltonen oli kesän harjoituskaudella vakiinnuttanut ohjelmaansa muun muassa vaikean kolmoislutz–kolmoistulppi-yhdistelmän, mutta ei pystynyt näyttämään sitä tai paljon muutakaan kisoissa. Kun ihmiset kysyivät mikä hänellä on, Peltonen halusi vaieta.

– Jos menee huonosti, koen, että annan tekosyitä. Siksi olen mieluummin hiljaa ja kannan vastuun huonosta suoriutumisesta kuin alan selitellä.

Joulukuussa 2021 alkoi syöksykierre. Jalka kipeytyi entisestään, Peltonen yritti vielä enemmän. Tammikuussa, vain reilu viikko ennen EM-kilpailuita, oikea kantapää turposi tennispalloksi. Peltonen yritti tunkea jalkaansa luistimeen ja itki.

– Tämä on Emmi urheilua. Joskus pitää tehdä oikea päätös. Se ei ole luovuttamista, Ville Peltonen rauhoitteli tytärtään.

Emmi Peltonen soitti lääkärille. Viiden päivän päästä puhelusta nilkka leikattiin.

Tammi–maaliskuu 2022

Leikkauksessa nilkka rakennettiin uudestaan. Yksinkertaistaen nilkasta poistettiin asioita ja uusia otettiin pohkeesta.

Sen jälkeen jalka kipsattiin. Sitä piti pitää monta viikkoa kohoasennossa. Peltonen muutti leikkauspäivän iltana vanhemmilleen, sillä hän ei olisi pärjännyt yksin omassa kodissaan.

Vain joitain päiviä aiemmin hän oli elänyt kaksi kertaa päivässä harjoittelevan huippu-urheilijan elämää. Nyt hän makasi sohvalla jalka pystyssä ja joutui huutamaan vanhempiaan apuun päästäkseen vessaan. Samaan aikaan Euroopan parhaimmat taitoluistelijat iskivät jäähän neloishyppyjä Suomenlahden toisella puolella.

– Kyllä siinä itketti. Hetki meni, että pystyin hyväksymään tapahtuneen. En voinut uskoa, että olympiakauden tässä vaiheessa olin sohvalla.

Yhtäkkiä aikaa oli paljon. Peltonen kysyi Instagramissa sarjasuosituksia ja huuteli vanhempiaan seuraksi.

– Puhuin niille aivan turhanpäiväisiä asioita ja ne oli ihan, että pakko lähteä töihin, Peltonen hymähtää.

En voinut uskoa, että olympiakauden tässä vaiheessa olin sohvalla.

Tekemään tottuneelle pakkolepo oli vaikeaa. Peltonen kuitenkin pystyi näkemään tilanteessa heti myös hyvää. Jälkikäteen hän ymmärsi esimerkiksi sen, kuinka vaikeudet jalan kanssa olivat saaneet hänet eristäytymään. Hän ei ollut enää loppuvuodesta pystynyt rentoutumaan edes kavereiden kanssa kuten ennen.

– Elämä oli kuin lasinsiruilla kävelyä.

Yhä edelleen syksyllä tehty päätös leikkauksen siirtämisestä tuntui kuitenkin oikealta. Oli ollut hyvä ratkaisu laittaa kaikki peliin, mutta nyt kun leikkaukseen oli jouduttu, tavoite piti asettaa uudelleen. Se ei enää ollut Pekingin olympialaiset, vaan toipuminen ja paluu huipulle.

Pettymyksen äärellä, ajan pysähtyessä oman urheilu-uran opeista oli apua.

– Olen oppinut, että heti kun asian on hyväksynyt, voi alkaa katsoa tulevaan.

Vain muutama viikko leikkauksesta Peltonen alkoi treenata. Jalka oli kipsissä, eikä sille saanut astua, mutta Peltonen aloitti esimerkiksi syvien lihaksien vahvistamisen ja koordinaatiota ylläpitävät harjoitteet. Siitä muutaman viikon päästä hän sai alkaa astua kipsatulle jalalleen keppien kanssa.

Askeleet olivat tärkeitä myös henkisesti.

– Olo alkoi tuntua paremmalta heti, kun sain kävellä.

Pian siirryttiin nilkkatukeen. Lääkärien ja fysioterapeuttien mukaan jalka parani hyvin. Peltonen oli toiveikas, mutta hetkittäin tapahtumat tuntuivat myös käsittämättömiltä. Jalalle ei vielä voinut varata kuin varovaisesti painoa ja senkin keppien kanssa, mutta vain kuukausien kuluessa jalan pitäisi kestää kolmoishypyn voimat.

Peltonen uskoi, että niin kävisi. Sitä odotellessa hän nautti sydämestään siitä, että sai alle kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen palata jäälle.

– Rakastan taitoluistelua. Se on intohimoni. Vielä oli pitkä matka, mutta edes se, että sain palata jäälle liukumaan, tuntui ihanalta.

Maalis–toukokuu 2022

Huhtikuussa 2022, kolme kuukautta leikkauksen jälkeen, Peltonen ei toden totta enää ollut sohvalla. Hän oli Torontossa. Siellä hän kävi tapaamassa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen koreografiaan, joka laati hänelle seuraavaksi kaudeksi uuden lyhytohjelman.

– Se on paras ohjelma, mitä minulla on koskaan ollut.

Uusi ohjelma oli valmis, mutta sen kaikkia elementtejä ei vielä voinut tehdä. Peltonen kävi jäällä jo päivittäin, mutta hyppyihin piti edetä varovasti. Maaliskuussa lääkäri oli antanut luvan yksöishyppyihin. Niissä on nimensä mukaisesti vain yksi kierros ja niitä harjoittelevat taitoluistelussa alta kouluikäiset.

Maalla Peltonen sai lisätä kierroksia. Ensimmäinen kaksoisaskel tuntui oudolta lenkkareillakin.

– Pari kertaa oli sellainen olo, ettei tästä tule yhtään mitään. Kroppa ei jotenkin yhtään tuntenut, missä se ilmassa on.

Sitten hypyt kuitenkin löytyivät, ”selkärangasta”. Tärkeintä oli, että leikattu jalka tuntui hyvältä. Se oli kyllä vielä jäykkä, mutta se kantoi ja siihen saattoi luottaa toisin kuin puoli vuotta aiemmin.

Jäälläkin kaikki näytti niin eriltä, entiseltä Emmiltä.

Nilkka siis parani hyvin, mutta urheilijan mieli ei tullut suoraviivaisesti perässä. Peltonen kuvailee toipumista psyykkisestikin prosessiksi. Vamma ei tullut vain jalkaan, vaan myös mieleen, joka joutui antamaan periksi vuosien unelmasta. Keväällä hänen mielialansa ailahtelivat. Hetkellisesti hän oli sitäkin mieltä, että ehkä tästä ei tule mitään.

Ehkä jalka ei parane. Ehkä aika ei riitä.

– Mutta sitten taas, kun olin jäällä Sirkan kanssa ja meillä on niin hyvä yhteistyö ja hänen sanansa ovat aina niin fiksuja, niin huomasin, ettei ole kiire. Olimme menneet niin hyvää vauhtia eteenpäin, ettei mikään ollut mahdotonta.

Pitkäaikainen valmentaja Sirkka Kaipio muistutti Peltosta siitä, että leikkauksen jälkeen keholla on hakemista pitkään. Vaikka paljon on selkäytimessä, käytännössä kaikki liikkeet eivät kuitenkaan tauon ja operaation jälkeen lähde niin kuin aivot haluaisivat.

Emmi Peltosen valmentaja Sirkka Kaipio.

Vaadittaisiin paljon toistoja. Ja aikaa. Ja muutakin treeniä.

Keväällä Peltonen kävi jäällä joka päivä tai lähes joka päivä, jos jalka tuntui väsyvän. Hän teki päivittäin koko vartalon lihaskunto­treenin ja treenasi räjähtävyyttä niiltä osin kuin pystyi rasittamatta oikeaa jalkaa.

Kaksi kertaa viikossa hän tapasi fysioterapeuttia. Toisella näistä kerroista nilkkaan haettiin pienillä täsmäliikkeillä liikkuvuutta ja hermotusta. Toisella tapaamisella fysioterapeutti käsitteli jalkaa, joka oli leikkauksen ja kipsin jäljiltä paikoin paksuuntunut ja jäykistynyt.

Toipilasaikakin oli urheilijalle täyttä työtä, vaikka se ei ollut näkynyt kauden tuloksissa, eikä ollut takeita, koska tulosta taas tulisi. Peltonen oli kiitollinen sponsoreista, jotka jatkoivat hänen tukenaan.

– Jos urheilijalle tulee mikä tahansa vaikeus elämässä, niin uskon, että sponsorien ja muiden tahojen pitäisi tukea vielä enemmän.

Muutenkin oli tärkeää, että arki sujui. Syksyllä Peltosen nilkka oli mennyt alta kävellessäkin. Nyt hän saattoi haaveilla siirtyvänsä pian kaksois- ja kolmoishyppyihin. Sellainen vie painon hartioilta.

– Toisin kuin syksyllä, oli helppo hengittää.

Jos urheilijalle tulee mikä tahansa vaikeus elämässä, niin uskon, että sponsorien ja muiden tahojen pitäisi tukea vielä enemmän.

Kesä–elokuu 2022

Taitoluistelun näyttävin, vaikein ja tunnetuin elementti ovat sen hypyt. Kesäkuussa, viisi kuukautta leikkauksen jälkeen, Peltonen sai luvan palata tekemään kolmoishyppyjä. Ennen loukkaantumistaan hän hallitsi niistä kaikki muut paitsi kolmoisakselin, joka kolmen ja puolen kierroksensa takia rinnastetaan mieluummin neloishyppyihin. Niitä tekevät maailmassa yhä vain harvat naiset.

Helpoinkin kolmoishyppy on vaativa liike. Huippuluistelijakin ymmärtää sen sitten, kun on joutunut aloittamaan kaiken alusta.

– Oli jännittävää ja pelottavaakin aloittaa hyppäämään taas kolmoishyppyjä. Kesti tosi pitkään, että pystyin menemään ilmaan ja tekemään ne kolme kierrosta.

Peltosen ei olisi tarvinnut varoa leikattua jalkaa, mutta silti hän teki niin.

– Tein paljon huonoja alastuloja. Huomasin, että alitajuisesti halusin mieluummin kaatua kuin tulla jalalle alas. Kroppa suojasi, vaikka pää käski toista.

Kymmenientuhansien tuntien harjoittelulla on kuitenkin puolensa. Taito on kehossa tallessa. Kolmessa viikossa ensimmäisen kolmoishypyn yrityksestä Peltonen oli päässyt ne kaikki tulpista lutziin. Jalka oli yhä jäykemmän tuntuinen kuin ennen, mutta myös jämäkkä. Alastulo sille tuntui hyvältä.

Leikattu nilkka ei kuitenkaan ollut yhtä kestävä kuin ennen. Kolmoishypyn alastulossa siihen iskeytyy moninkertaisesti luistelijan painoa suurempi voima. Toistomääriä tuli nilkan toipumiseen nähden liikaa ja nilkka rasittui. Peltosen oli pakko pitää heinäkuusta elokuuhun jääharjoittelusta kuukauden tauko.

Hän otti sen rauhallisesti.

– Loukkaantumisten ja leikkausten jälkeen tulee aina pientä takapakkia. Olisi ollut outoakin, jos ei olisi tullut yhtään mitään.

Peltonen jatkoi muuta harjoittelua. Yhtäkkiä käsissä oli kuitenkin taas huomattavan paljon aikaa. Se oli erikoista syksyllä 23 vuotta täyttävälle luistelijalle, joka oli tottunut viettämään kesäpäivät jäähallissa.

– Pystyin ensimmäistä kertaa hengailemaan kesällä myös kavereiden kanssa. Se teki hyvää.

Olo tuntui rennolta. Peltonen ei jaksanut stressata tulevaisuuden mahdollisia käänteitä, sillä hän tiesi tehneensä ja tekevänsä kaikkensa.

– Kunhan yrittäisin ihan täysillä, niin sitten saa tapahtua, mitä tapahtuu.

Erilainen vuosi oli antanut paljon uutta ymmärrystä omasta urheilijuudesta ja lajista. Kolmoishypyt olivat olleet Peltoselle arkipäivää kymmenen vuotta, mutta vasta nyt hän tajusi, miten vaikea laji taitoluistelu on.

– Opin arvostamaan, miten vaikeita asioita me teemme. Se on oikeastaan aika epäinhimillistä. Jos joku osaa tehdä edes kaksoishypyn, niin se on tosi hienoa. Sekin on ihan hemmetin vaikeaa.

Opin arvostamaan, miten vaikeita asioita me teemme.

Peltonen ymmärsi paremmin myös sen, miksi hänen ja muidenkin lajien urheilijoiden kehonosat menevät rikki. Kun hän oli eräälle lääkärille kerran selittänyt, miten hän iskee oikealla jalallaan luistimen piikkiä flipin ja lutzin ponnistuksessa jäähän ja tömähtää sen jälkeen samalle jalalle alas, niin lääkärin vastaus oli jäi mieleen.

– Emmi hei, kai sä nyt tajuat, että eihän tuo ole ihmisen jalalle normaalia, lääkäri huokaisi.

Urheilija ei sitä mieti, kun tekee mitä rakastaa. Peltonen haluaa luistella.

– On niin siistiä osata tehdä niin vaikeasta asiasta niin helpon näköistä.

Syys–marraskuu 2022

Emmi Peltosen uusi kisakausi alkoi lupaavasti. Hän pääsi jäälle elokuun lopussa ja vietti oivan kolmen viikon harjoittelujakson Yhdysvalloissa. Sen jälkeen Suomessa oli saman verran aikaa harjoitella syksyn ensimmäisiin kilpailuihin.

Tilanne oli hyvä, sillä Peltosen leikkauksen huomioiden tiedossa oli, että hän saattaisi pystyä palaamaan kilpajäille vasta ensi vuoden puolella tai kaudella 2023–24.

– Kuntoutuminen on pitkä prosessi, mutta minulla on ollut niin kova hinku luistella, että toivuin etuajassa.

Tämän kauden ensimmäiset kilpailut olivat Riiassa. Tavoitteet olivat matalalla. Taitoluistelun kaltaisessa lajissa kilpajäille palataan ensin lähinnä katsomaan, pysyvätkö ajatukset kasassa.

Peltonen oli kokemukseensa tyytyväinen ja paloi halusta päästä kilpailemaan lisää. Heti seuraavalla viikolla ensimmäisen kisan jälkeen hän kuitenkin sairastui koronaan. Tauti oli raju. Korkeaa kuumetta potenut Peltonen makasi sängyssä puolitoista viikkoa.

Hän pääsi jäälle reilu viikko ennen Espoon gp-kisaa, eikä aikaa toipumiseen ollut riittävästi. Urheilija ei voi koronan jälkeen palata harjoittelemaan heti normaalilla teholla.

– Ensi alkuun hyppäsin treeneissä yhden hypyn, rauhoitun ja tarkistin sykkeet. Sitten toinen hyppy samalla tavalla. Kun aloin tehdä ohjelmaa, tuli erikoisia tuntemuksia.

Lopulta Peltonen menetti koronan takia yhteensä kolmet kilpailut. Marraskuun lopussa hän myönsi, että vuosi on ollut kova.

– Olen laittanut niin paljon likoon, että ehtisin tälle kaudelle – ja sitten kun innostuin ensimmäisestä kilpailusta, sain koronan. Tämä on ollut tosi raskasta.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan lannistaneet. Aina takapakin jälkeen Peltonen ”vollotti kaksi päivää”, mutta sitten hän sisuuntui.

– Ihan sytyn. Kaadan tankillisen bensaa mun tuleen. Nousen ylös enkä luovuta.

Kun on 15–17-vuotias ja menee päivittäin jäälle, niin ala- ja ylämäistä huolimatta sitä ei tajua, mitä se merkitsee.

Peltosta ajaa yhä rakkaus luisteluun, kilpailuihin ja haasteisiin. Hän tietää, että tammikuussa tehty leikkaus on paljon koronaa isompi asia ja pyrkii sen takia suhtautumaan uusimpaan vastoinkäymiseen maltillisesti. Samalla siihenkin pitää kuitenkin suhtautua vakavasti.

– Tärkeintä on olla terve. Kyse on kuitenkin sydämestä. Tiedän monia urheilijoita, jotka ovat joutuneet lopettamaan lajinsa koronan takia.

Peltonen katsoo jo eteenpäin. Hän aikoo ottaa tämän kauden kilpailu kerrallaan. Toiveena on ehjä harjoittelukausi keväällä ja kesällä, sillä sitä lopullinen toipuminen nilkkaleikkauksesta vaatii.

Takana on vaikea ajanjakso nuoren urheilijan elämässä. Kaikki koettu on opettanut paljon. Tärkein oppi Peltoselle on se, kuinka paljon hän rakastaa taitoluistelua.

– Kun on 15–17-vuotias ja menee päivittäin jäälle, niin ala- ja ylämäistä huolimatta sitä ei tajua, mitä se merkitsee. Vasta kun kuulee, ettei jäälle palaa välttämättä enää ikinä, ymmärtää, miten paljon tätä kaikkea haluaa.

Peltonen kokee olleensa pitkään kuin ”mustan pilven alla”. Siitä huolimatta hän jaksaa yhä uskoa, että paremmat ajat odottavat.

– Tiedän, että kun sivu sitten kääntyy, se on paras fiilis.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Lisää parhaita