Kalle Multanen on Suomen futiskenttien suurimpia mysteereitä – miksi hän puhkesi kukkaan vasta 33-vuotiaana?

Kalle Multanen, 33, on yksi Suomen jalkapallon kliinisimmistä maalintekijöistä, mutta siitä huolimatta hän on joutunut vaihtamaan seuraa jatkuvasti. Nyt hän on lyönyt täysillä läpi Vaasan Palloseurassa.

Kalle Multanen on pelannut ison osan urastaan alasarjoissa. Tällä hetkellä hän kuitenkin pelaa VPS:n paidassa.

7.8. 9:15

Jalkapalloilussa on monta reittiä päästä pelaamaan pääsarjaa.

Joku yltää siihen jo nuorena kasvattajaseurassaan – joko poikkeuksellisten pelitaitojensa takia tai siksi, että omia poikiakin halutaan saada kentälle. Jollekin toiselle pelaajasiirto uuteen seuraan voi avata aivan uuden mahdollisuuden näyttää kykynsä.

Kolmas voi saada mahdollisuutensa, kun saman pelipaikan kilpailevat pelaajat putoavat yllättäen rivistä. Neljäs voi päästä nauttimaan pääsarjapeleistä ensimmäistä kertaa urallaan, kun oma joukkue nousee Ykkösestä Veikkausliigaan.

Kalle Multanen on teoriassa ollut lähellä noita kaikkia, mutta läpilyönti Veikkausliigassa ei ole ennen tätä kesää onnistunut.

Maalintekijät muistetaan, heitä palvotaan ja heistä otetaan mallia.

Kun pikkupoika tai -tyttö ihastuu lajiin, hän haluaa tehdä maalin – tavalla tai toisella. Kotipihassa, kentällä, omissa treeneissä tai otteluissa.

Nopeasti jokaiselle selviää, että se kaikkein kiehtovin ja merkityksellisin asia lajissa on kaikista vaikeinta, kun vastustaja yrittää estää sitä kaikin keinoin.

Rooleja joukkueessa on monta, kaikista ei ole maalintekijöiksi.

Sitten on pelaajia, jotka ovat parhaimmillaan siinä kaikkein tärkeimmässä. Pallon laukomisessa tai sijoittamisessa maalivahdin ohi maaliputkien väliin.

Hyökkääjiä, jotka eivät ottelussa paljon muuta tee kuin maaleja. Joidenkin mielestä eivät mitään muuta edes osaa.

Yksi malliesimerkki tällaisesta pelaajasta on Kalle Multanen. Ykkösen maalitykki kolmella kaudella. Ykkösen kaikkien aikojen maalikuningas 108 osumallaan. Ylivoimainen kliinisessä viimeistelyssä rangaistusalueen sisältä.

Miten ihmeessä tämä hyökkääjä saa vasta toista kertaa kunnon mahdollisuuden näyttää kykynsä Veikkausliigassa – 33-vuotiaana?

Multanen oli 5-vuotias, kun hän liittyi kotikaupunkinsa Viialan Peli-Veikkojen joukkueeseen.

– Puhtaasta pelaamisen riemusta. Maalinteko kiehtoi alusta saakka. Pelasin kaikkia muitakin pelipaikkoja, mutta hyökkääminen viehätti aina erityisesti, Multanen muistelee.

Multanen ei ollut nuorena mikään ylivoimainen virtuoosi, mutta niin hyvä, että Valkeakoskella huomattiin pojan taidot.

– Hakassa oli enemmän harjoituksia, laadukkaampaa valmennusta ja kovempia pelejä. Siirtyminen sinne C-ikäisenä oli luontevaa.

Multasta B- ja A-junioreissa valmentanut Asko Jussila muistaa Kallen intohimoisena harjoittelijana, mutta ei porukan äänekkäimpänä pelaajana.

– Kiinnitin heti kolmeen asiaan huomiota. Hän oli tosi liikunnallinen, hyväkuntoinen ja tunnollinen. Ehkä myös hiukan ujo. Hänellä ei ollut kiire päästä ylöspäin. Multanen ei muun muassa halunnut B-ikäisenä mennä pelaamaan A:n otteluita, kun häntä sinne pyydettiin.

Kalle Multanen B-juniorina.

Pelipaikka keskushyökkääjänä vakiintui A-junioreissa.

– Aiemmin hän pelasi paljon myös keskikentällä, mutta maalien tekemisestä tuli hänelle suuri intohimo. Hän teki paljon ekstraa sen eteen. Jäi treenaamaan laukomista usein treenien päätteeksi vielä edustusjoukkuevuosinaankin. Hän halusi viimeistellä kaikenlaisista asennoista, maasta ja ilmasta, molemmilla jaloilla ja päällä.

– Tulosta alkoi tulla kunnolla A:n SM-sarjassa. Oli ihan parhaita hyökkääjiä, ellei paras. Se toki on hyvä muistaa, että silloinkin valtakunnan parhaat nuoret pelasivat jo miesten sarjoissa, Jussila kertaa.

Multasen suurin esikuva oli Valeri Popovitsh.

– Kaikin tavoin aivan ylivoimainen pelaaja. Taidoiltaan ja teoiltaan. Kaikki näytti hänelle niin helpolta. ”Vallulla” ei ollut koskaan kiire kentällä, kun hän teki taikojaan. Aina, kun oli mahdollisuus, seurasin häntä tarkkaan Hakan treeneissä ja peleissä, Multanen kertaa.

Multanen sai hyvien A-junioriesitystensä perusteella sopimuksen Hakan veikkausliigajoukkueeseen.

– Kalle kehittyi tasaisesti ja sai jotain hajaminuuttejakin jossain otteluissa, mutta edessä oli niin kovia pelimiehiä, että vakituisen pelipaikan ottaminen ei ollut realistista vielä 2008–11, Jussila sanoo.

Multanen joutui pompoteltavan nuoren pelaajan rooliin. Hänelle haettiin peliaikaa yhteistyöjoukkueista SalPasta ja VaKP:sta. Lainalla hän kävi vuosina 2010 ja 2011 TPV:ssä, PoPassa ja LoPassa.

– Talvella 2012 urani oli vedenjakajalla. Sopimukseni Hakan kanssa oli päättynyt, eikä ollut oikein mitään kuviota näköpiirissä. Sitten kaverini Jari Nikkilä ja Jaakko Juuti houkuttelivat minua uutta nousua tekevään Ilvekseen.

– Alkuun olin epäileväinen. Ajattelin naiivisti, ettei mun nyt mitään Kakkosta kuulu pelata. Päätin sitten kuitenkin hypätä mukaan, kun mitään muutakaan ei ollut näköpiirissä. Sopimuksen tein vasta aivan sarjan kynnyksellä maaliskuussa, Multanen muistelee.

Tuosta hetkestä voi sanoa alkaneen Multasen kulttimaisen sankaritarinan suomalaisessa jalkapalloilussa.

Ilves nousi Ykköseen ylivoimaisen esityksen jälkeen – ykköstähtenä loisti huikeat 25 maalia tehnyt Kalle Multanen.

Verkko venyi vilkkaasti myös toisella kaudella Ykkösessä – 12 maalia.

– Jotain jatkoa Ilves tarjosi, mutta jäin sellaiseen käsitykseen, ettei valmentaja Mika Malinen nähnyt minulle todellista käyttöä. Kun sitten samaan aikaan Haka halusi minut kovasti takaisin, valitsin siirtymisen Valkeakoskelle.

Ilveksestä 2012 alkoi Kalle Multasen nousu alasarjojen kulttipelaajaksi

Valinta osoittautui jackpotiksi sekä Multaselle että Hakalle.

Multanen paukutti kahdella Ykkösen kaudella 54 ottelussa huikeat 49 osumaa ja voitti molemmilla kerroilla Ykkösen maalikuninkuuden.

Vuoden 2014 maalisaldo 30 on Ykkösen kaikkien aikojen ennätys yhdellä kaudella.

Juho Rantala oli silloin valmentajamme. Emme nousseet, kun edessä olivat HIFK ja TPS mahtijoukkueillaan, mutta Rantala auttoi minua pelaajana huikeasti. Hän todella kiinnitti huomiota valmentamiseeni.

– Joskus jälkikäteen olen ajatellut, että kuinka hyvä pelaaja olisinkaan, jos jokainen valmentaja olisi paneutunut yksilön valmentamiseen yhtä paljon kuin hän. Yleensä saamani ohjeet ovat kuuluneet: mene boksiin ja tee sitä mitä osaat, Multanen muistelee.

Yleensä saamani ohjeet ovat kuuluneet: mene boksiin ja tee sitä mitä osaat.

– Huomasin heti, että Kallella on poikkeuksellinen kyky olla liikkeillään boksissa askeleen edellä puolustajia. Sen ansiosta hän oli lähes aina ensimmäisenä siellä minne pallo tuli ja hän viimeisteli paikoista tosi hyvällä prosentilla. Pyrin kehittämään hänen vahvuuksiaan ja käyttämään niitä maksimaalisesti joukkueen eduksi, Rantala muistaa.

Multasen kliinistä viimeistelykykyä etäämmältä ihaili myös FC Lahtea kaudella 2016 luotsannut Toni Korkeakunnas.

– Ajattelin, että Kalle voisi olla juuri sellainen pelaaja, joka voisi auttaa pienen budjetin joukkuettamme maalinteossa. Esitin hänen palkkaamistaan ja sain tahtoni läpi.

– Innostuin ja näin Lahden hyvänä vaihtoehtona. Alkukausi oli kuitenkin vaikea, eikä itsellekään tullut onnistumisia. Lopulta sain aika vähän vastuuta. Peliminuutteihin nähden maaleja syntyi kuitenkin kohtuullisesti – viisi Veikkausliigassa ja kolme cupissa.

– Kokonaisuutena en ollut kauteen tyytyväinen eikä varmasti seurakaan, Multanen kokee.

Korkeakunnas on samoilla linjoilla.

– Ehkä pelitapamme ei tukenut Kallen vahvuuksia. Useissa peleissä emme pystyneet toimittamaan palloa boksiin. Toisaalta Kallella oli alkukaudesta paikkoja, mutta hän ei onnistunut. Jos hän olisi niistä viimeistellyt, lopputulos olisi voinut olla toisenlainen. Maalinteko on pitkälti aina itseluottamuksesta kiinni.

Laajemmin tarkasteltuna Korkeakunnas on sitä mieltä, että Multanen on suuri mysteeri suomalaisessa jalkapalloilussa.

– Onko hän jonkun stereotypian uhri tyyliin: ”loistava boksipelaaja Ykkösen hyvässä joukkueessa, mutta ei käyttöä korkeammalla”?

Ja vastaa itse:

– Kalle on todistanut lukemattomia kertoja maalintekijän kykynsä. Vasta tällä kaudella hän on päässyt näyttämään ne Veikkausliigassa. Hän on ollut VPS:ssa monipuolisempi pelaaja kuin koskaan aiemmin.

Huuhkajien ja HJK:n apuvalmentajana, Palloliiton valmennuskouluttajana ja Huuhkajien vastustajien tarkkailijana toimiva Korkeakunnas näkee Multasen kohtelussa haasteen koko suomalaisen jalkapalloilun kannalta.

– Tuomitsemmeko tietyt pelaajat liian helposti johonkin lokeroon, emmekä sitten pysty näkemään heissä mitään muuta? Valmennammeko tarpeeksi pelaajia yksilöinä – ja kehitämme heitä pitkäjänteisesti? Vai hankimmeko vain valmiita pelaajia tiettyihin rooleihin ja peluutamme sitten heitä parhaan tuloksen saamiseksi?

Tuomitsemmeko tietyt pelaajat liian helposti johonkin lokeroon, emmekä sitten pysty näkemään heissä mitään muuta?

Korkeakunnas mainitsee Multasesta vielä yhden kiinnostavan pointin.

– Kukaan ei ole kokeillut, millaista jälkeä hän voisi tehdä jossain ehdottomassa Suomen huippujoukkueessa. Esimerkiksi KuPSissa tai HJK:ssa. Silloinhan hän saisi koko ajan käyttää kliinistä viimeistelykykyään samoin kuin Ykkösen laatujoukkueissa.

– Kokonaisvaltaisesti Kalle ei olisi kummassakaan joukkueessa ykköshyökkääjä, mutta rotaatiopelaajiakin tarvitaan kovassa otteluruuhkassa. Kun tiedetään, että palloa pystytään toimittamaan usein boksiin, silloinhan Multasen tyylinen pelaaja pääsisi käyttämään koko ajan vahvuuksiaan, Korkeakunnas uskoo.

Kun tie tähtiin ei auennut Lahdessa, Multanen päätti palata hänelle tuttuun ja rakkaaseen Hakaan. Valmentajana siellä toimi 2017 Keith Armstrong.

– Ihastuin Kallen työmoraaliin. Teki aina hommia hyvällä ammattilaisen asenteella. Oli huippukunnossa ja siten aina käytettävissä. Veikkaan, että tämän ominaisuuden takia hän ei ole urallaan ikinä kärsinyt loukkaantumisista.

”Keke” huomasi heti Multasen vahvuuden siinä kaikkein tärkeimmässä asiassa.

– Kaikki puhuvat usein pelin viihdearvosta. Tiki-takasta, pallonhallinnasta ja vaikka mistä. Mutta mikä kaiken ratkaisee? Maalit – niitä Kalle osaa tehdä hyvällä prosentilla – ja teki silläkin kaudella.

– Keke oli täydellinen valmentaja siihen väliin. Koin itseni tärkeäksi ja itseluottamukseni vahvistui hänen valmennuksessaan, Multanen kiittää.

Multanen iski 2014 Ykkösen yhden kauden ennätyksen, 30 maalia. Tässä on syntynyt neljä Ilveksen verkkoon.

Multanen voitti kolmannen kerran Ykkösen maalikuninkuuden, mutta Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen ei halunnut pitää maalitykkiään. Armstrong olisi toivonut toisenlaista ratkaisua, mutta Multanen teki sopimuksen KPV:hen, joka halusi kiihkeästi hyökkääjän riveihinsä.

– Päävalmentaja ei Hakassa silloin saanut vaikuttaa pelaajien sopimuksiin. Siksi en siellä sitten myöhemmin enää halunnutkaan valmentaa, Armstrong kuittaa.

Multasesta hän innostuu valmentajan näkökulmasta edelleen.

– Näen hänessä paljon samaa kuin HJK:n Juho Mäkelässä tai paljon aiemmin Ilveksen Jari Niinimäessä. Mitä muuta he tekivät kuin maaleja boksista? Tai toisinpäin – heiltä ei odotettukaan mitään muuta, Keke heittää.

Armstrong uskoo, että Multasen kaltaisten pelaajien arvo vain nousee tulevaisuudessa.

– Mikä muu on tärkeämpää kuin maalinteko? Mitä hyötyä on hallita palloa 80–20, jos häviää ottelun? Jalkapalloa voi pelata miljoonalla eri tavalla, mutta kaikista tärkeintä on voittaminen. Kaikki valinnat pitää tehdä sen mukaan.

– Tuntuu, että se on viime vuosina vähän unohtunut. Olen nähnyt tyhmiä virheitä avaamisvaiheessa ihan huippujoukkueilta viimeisen 2–3 vuoden aikana enemmän kuin sitä ennen 50 vuoden ammattilaisurani aikana. Jossain kohtaa se näpräily loppuu ja peli muuttuu taas suoraviivaisemmaksi.

Multanen vastasi huutoon Kokkolassakin. Teki maaleja eniten joukkueessa (11) – ja vastasi siitä kauden tärkeimmästäkin. Osumasta, joka toi KPV:lle nousun Veikkausliigaan.

Yllättäen Multaselle ei silti löytynyt paikkaa pääsarjasta.

– Ihmettelin, mutta en jäänyt sitäkään suremaan. Kotkasta tuli nopeasti kiinnostava tarjous ja siirryin sinne kaudeksi 2019.

Sitten kesällä Multasen puhelimeen kilahti täysin yllättäen viesti Iikka Miettiseltä: ”Kiinnostaisiko pelaaminen Italiassa, jos mahdollisuus aukeaisi?”

Miettinen ja toinen Suomesta tuttu valmentaja Gert Remmel kuuluivat Italian vitostasolla lähellä Venetsiaa pelanneen Giorgione Calcion valmennustiimiin ja etsivät sinne Multasen tyylistä hyökkääjää.

– Olin heti valmis kokemaan uutta. Olen ikuisesti kiitollinen, että KTP ymmärsi tilanteeni ja suostui purkamaan sopimukseni.

Multanen ei kylpenyt rahassa saapasmaassa. ”Muutama tonni kuussa” on sekin hyökkääjän mielestä yläkanttiin mainittu korvaus.

– Saamallani summalla pystyin maksamaan vuokran ja pystyimme elämään avovaimon kanssa normaalisti.

– Peli Italiassa oli aivan erilaista kuin Suomessa. Tasollisesti ei varmaan Ykkösen huippua, mutta monella muulla tavalla opettavaista. Koin kehittyväni siellä pelaajana, Multanen kertaa.

Korona päätti kuitenkin kauden kesken helmikuussa 2020. Multanen ehti tehdä 20 ottelussa 5 maalia. Veri veti uudelleen Italiaan seuraavaksi kaudeksi, tällä kertaa Sisiliaan Igea 1946:n paitaan.

– Valitettavasti pelit päättyivät silloin vielä nopeammin, kun sarja keskeytettiin uuden korona-aallon takia. Tarjouksia tuli myöhemminkin, mutta oma usko ei enää riittänyt siihen, että sarjaa pystytään pelaamaan.

Multanen kokee kehittyneensä Italiassa vietettyjen kausien aikana, vaikka ne jäivätkin lyhyiksi.

Pelaajana Multanen oli Italian seikkailujen jälkeen vähintään yhtä hyvä kuin ennen. Uudeksi seuraksi valikoitui Vaasan Palloseura luontevasti silloisen asuinpaikan mukaan. Italiasta palattuaan hän oli asettunut avovaimonsa Hanna Niemen kotikulmille.

– VPS oli kiinnostunut palveluksistani jo aiemmin, kun harjoittelin kesällä 2020 heidän kanssaan. Niinpä tein Vaasaan kaksivuotisen sopimuksen.

Avauskausi 2021 toi nousun Veikkausliigaan. Multanen iski 10 maalia.

Tällä kaudella tahti on ollut vähintään yhtä kovaa korkeimmalla tasolla. Hyökkääjä on iskenyt jo kahdeksan osumaa. Lisäksi Multasen peli on ollut monipuolisempaa kuin koskaan.

– En osaa nimetä tiettyä yksittäistä syytä. Yksi on varmasti hyvät pelikaverit, toinen on joukkueen pelitapa. Tärkein kaikista lienee kuitenkin se, että nyt olen saanut aidon mahdollisuuden.

Kalle Multanen (oik.) VPS:n paidassa.

Koskaan emme saa tietää, millaisen uran Multanen olisi tehnyt Veikkausliigassa, jos vastaava tilaisuus olisi auennut aiemmin.

– Olen aina pelannut rakkaudesta lajiin ja maalien tekemiseen. Tunnen olevani hyvässä kunnossa. Aion pelata niin pitkään kuin jalkapallo tuntuu kivalta.

Joskus vuosien päästä, kun Multanen pelaa viimeisen ottelunsa, hänet muistetaan maalitykkinä, jolla kesti ennätyksellisen pitkään vakuuttaa olevansa hyvä pelaaja myös Veikkausliigassa.

Ei välttämättä se nopein, vahvin tai röyhkein, mutta yksi fiksuimmista ja ovelimmista; pelaaja, joka pystyi maksimoimaan vahvuutensa kentällä.

Yksi kaikkien aikojen maalitykeistä ja kulttipelaajista Suomen kentillä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Lisää parhaita